Kysymyksiä ja vastauksia

Laitoin Insta Storyssä kysymyspalikan paikalleen ja sain seuraajilta monia mieltä askarruttavia kysymyksiä, joihin vastaan tänne. Olkaapat hyvät!

1. Mitä sulle kuuluupi?

Kiitos, tosi hyvää. Olin just itsekseni kiipeilemässä. Nyt mun kiipeilyvaatteet haisee ihan perseeltä mutta sehän onkin vaan hyvä myös.

2. Miten olet pärjäillyt? Toivottavasti aamukakat kulkee normaalisti!

Erittäin hyvin. Viime vuosi oli mun koko elämän paras henkisellä mitta-asteikolla. Alan ymmärtää itseäni koko ajan paremmin, ja turha hötkyily ja sekoilu rupeaa jäämään pois eli en ole enää niin dramaattinen. Vähän toki aina. Aamukakka tulee vasta noin klo 11! Saatan jopa nukkua siihen asti, mutta herään ennen kuin se tulee.

3. Mikä on parasta just nyt?

Hain äsken LieMestä ruokaa ja nyt vatsa on täynnä. Ja tietty se on parasta, että voin jutella teidän kanssa tätä kautta.

4. Oletko ihastunut tällä hetkellä?

Itseeni olen aika paljon. Mulla ei ole ollut näin kivaa itseni kanssa vielä ikinä! Miesjuttuja ei ole tällä hetkellä.

5. Saako suklaakonvehtirasian alemmasta kerroksesta syödä ennen kuin ylempi on tyhjä?

Omaa rasiaa saa ropeltaa ihan miten vaan. Kylässä en tohtisi.

6. Jos näkee seksiunia, niin lasketaanko se.

Kyllä. Näin just ite viime yönä unta, että joku mies kysyi multa: “Saako A:ta?” Se tarkoitti anaaliseksiä. Vastasin, että joo, ja mietin, että mihin vittuun taas lupauduin. Mutta ei me ehditty siihen asti, kun mun piti mennä sukeltelemaan sorsien kanssa!

7. Aiotko hankkia vielä koiran/koiria?

Joskus ihan varppina.

8. Onko sun äiti lukenut kirjat? Jos joo, mikä reaktio.

ON! En ole ollut näkemässä lukureaktiota, mutta viestillä olen saanut kannustusta ja kiitosta. Äiti myös löytää kaikki kirjoitusvirheet mun kirjoista. Ensimmäisessä oli kuulemma yksi, toisessa kolme.

9. Mistä Amos Rex -joukkohysteria johtuu?

Koska sieltä voi laittaa värikkäitä kuvia someen.

10. Kirjoitatko uutta kirjaa jo vai oletko päivätyössä?

Aloitin Islannin reissun jälkeen kirjoittamaan.

11. Koska kolmas kirja tulee?

Sitä en vielä osaa sanoa. Kirjan kirjoittaminen on iso, pitkä ja aivan saatanallinen haistapaska-prosessi. Sanoisin, että minimissään 1,5 vuotta mulla menee. Kahdessa alkaa olla jo paketissa.

12. Miten kannustaa miestä puhumaan tunteistaan?

Tunteista puhuminen voi olla tosi vaikeaa. Kun on itse tottunut jauhamaan ihan kaikesta, voi olla vaikea myös ymmärtää, miksi toinen ei vaan osaa tai uskalla. Matka tunteiden tunnistamiseen ja niistä puhumiseen voi viedä vuosia ja koko elämänkin.

Yleensä itse keskityn siihen, että olisin mahdollisimman hyvä kuuntelija. Pyrin siihen, etten lähde tulkitsemaan mitään, vaan kysyn suoraan. Ja toki kunnioitan sitä, mitä ikinä toinen kertookaan, vaikka hän ei sanoisi juuri niitä juttuja, joita itse toivon kuulevani.

13. Mitä tehdä, kun naapuri on mulkero?

Riippuu siitä, millä tavalla mulkerous maximus näkyy. Menisin juttelemaan ja kertomaan huoleni. Tai sitten ottaisin yhteyttä isännöitsijään, jos asianlaita on sellainen. Iltaisin meditoisin ja toivoisin, että naapuri vetäisi päänsä perseestään, kasvattaisi siivet ja lentäisi pois.

14. Millainen on unelmamiehesi?

Sitä on minun mielestä ihan kauhean vaikea määritellä. Kun katson tulevaisuuteen kolmannella silmälläni, toivoisin, ettei arkeni välttämättä hirveästi muutu, ainakaan nopeasti. Olen itse löytänyt kivan sisäisen balanssin ja toivoisin, että mies olisi myös. Siitä olisi hyvä lähteä rakentamaan pitkää ja seikkailuja täynnä olevaa ihmissuhdetta sellaiseksi, että se olisi just meidän näköinen eikä kenenkään muun. Minusta olisi kivaa tehdä yhdessä seuraavia asioita: pussailu, halailu, hipsuttelu, rapsuttelu, seksittely, aamukahveilu, syömäily, liikuntailu, siivoilu, tiskailu, ruoanlaittoilu, netflixailu, kinailuriitely, väittely, ystävien tapailu, vitseily, jekkuilu sekä eläinvideoiden katselu.

15. Voisitko kiinnostua naisista romanttisesti?

En ole koskaan vielä ollut romanttisesti naisesta kiinnostunut, joten tuntuu vähän, että en. Joskus, kun minulla vielä oli Tinder, katsoin kyllä mielelläni naisten profiileita, koska naiset on niin kauniita ja suloisia ja ihania. Mutta miehet vetää enemmän puoleensa eroottisesti ja romantillisesti. Miesten seurassa sählään, menen tiloihin ja teen asioita, joille ystäväni voivat nauraa myöhemmin ja minäkin joskus vuosien päästä.

16. Pitääkö joulukoristeet ottaa jo pois?

Ei tietenkään. Kutsut niitä vaan eri nimellä joulun jälkeen, esim. tunnelmakoristeiksi. Mulla on ikkunassa tunnelmavalot ympäri vuoden.

17. Mikä olisi hyvä määmatkakohde Euroopassa?

Kaikki. Merenrantaa löytyy, vuoristoja löytyy, suurkaupunkeja, pienkaupunkeja, nähtävyyksiä, epänähtävyyksiä. Kaikista matkoista tulee muistoja. Kun menee yhdelle määmatkalle, tietää jo vähän, mitä toivoo seuraavalta. Siitä se lähtee.

18. Mitä sanoisit 16-vuotiaalle itsellesi?

Mä rakastan sua ihan kamalan paljon. Sä olet ihan hirvittävän ihana, fiksu, kaunis, empaattinen ja ainutlaatuinen otus. Sä kirjoitat tosi hyvin ja susta voisi tulla vaikka kirjailija. Sä olet tosi herkkä ihminen, ja se on sun supervoima. Sun ei tarvitse hävetä sitä, että itket paljon. Sun ei tarvitse hävetä sitä, ettet aina jaksa. Kerro, jos haluat, että autan ihan missä vaan asiassa. Sun ei tarvitse pelätä, koska mä olen tässä sun tukena. Sulle tulee hieno elämä ja sä selviät tosi hyvin kaikista vaikeista ajoista. Usko tai älä, se paska, jota välillä satelee sun mielen maisemissa ihan vuosi tolkulla, tekee susta lopulta vaan itsevarmemman, viisaamman, ymmärtäväisemmän, rohkeamman ja iloisemman vesselin.

Ja sitten vielä. Sä et voi runkata liikaa. Mutta ehkä sitä banaania kannattaa välttää, ettei tuu mitään pöpöjä. Tai laita ainakin kumi päälle. Anyways, hyvin sä vedät. Usko ittees. Pus.

Hyvää uutta vuotta!

Heippati hei ja hellät kankut! Olenko saanut piiskaa ehkä? En ole. Sen sijaan vuoden 2018 viimeisenä päivänä vedin perseelleni tuolla ulkona keskellä kirkasta päivää. Se oli kaunis lento, niin vieno niin hento. Ainut kaato koko viime vuodelta.

Katsoin J. Karjalaisesta dokumentin. Se oli hyvä. Sen jälkeen päässäni on soinut kaikki Jukan kappaleet yhtä aikaa. Jos ette tienneet, niin Doris, joka tunnettiin aiemmin Markkuna, on ankkurinappi meripihkapalasessa.

Yritin käydä luovuttamassa verta. Meinasi taju lähteä jo heti aulassa. Vessanovessa luki “vain luovuttajille”, ja kun siellä istuin paniikkipaskalla, ei ainakaan voittajalta tuntunut. Päätin silti yrittää luovuttaa, mutta eihän se onnistunut, kun olin ollut Yhdysvalloissa juuri, ja sitten vielä lukioikäisenä Brasiliassa kovassa kuumeessa malaria-alueella. Nyt selvitetään, onko minulla malaria. Ei kait siinä.

En tehnyt uudenvuodenlupauksia. En muista koskaan tehneeni eli luultavasti olen joka vuosi tehnyt. Minusta tuntuu, että elämä on sellainen itse tehty tasapainolauta. Jos kerrankin saa itsensä pysymään pystyssä, niin ei kannata hötkyillä ja lupailla mitään hurjuuksia, koska muuten jo heti katse herpaantuu ja ollaan taas naamallaan siinä niin.

Tähän lopetan tämän kirjoituksen. Se alkoi kaadolla ja päättyi pystyssä pysymiseen. Ei mitään järkeä. Hyvää uutta vuotta 2019!

Moikkulis moi ja kuukautisverinen terveppä terve!

Viime yönä nukuin. Sitä edellisenä en, koska tuntui, että alapäässä on kranaatinheitin, valonheitin ja piirtoheitin kokeilemassa, kuka uskaltaa työntää haarukan rasiaan. Jopa perseeni oli kipeä, sieltä syvältä. Nyt paikalla ovat enää kuukautiskuppi, viisi tamponia, pussilakana sekä talouspaperirulla.

Koska olen viettänyt joulua lokakuusta asti, en enää jaksa. Avasinkin kalentereitteni kaikki luukut alkuviikosta. Biologinen kelloni on kännissä ja siirtynyt uuteenvuoteen miettimään, mikä oli parasta vuodessa 2018:

Kirjani valmistuminen. Tinderin poistaminen. Islannin hevoset. Kreikan meri. New Yorkin metro. Finnairin lentoisäntä, joka tarjosi minulle omaa salaattiaan, koska en halunnut lentokoneruokaa. Palaute, jota olen saanut teiltä liittyen kaikkeen. Perhe. Ystävät. Lihominen ja oman kehon hyväksyntä sellaisena kuin se on. Sen ymmärtäminen, että olen erittäin hyvä parisuhdeihminen ja vielä parempi sinkkuihminen mutta en lainkaan treffailuihminen ja en ole vielä keksinyt, miten sen sillan sinkkuudesta suhteeseen voi ylittää ilman kaikkea sitä alun säätöä, koska tykkään tavallisesta arjesta ja tylsyydestä enemmän kuin sekoilusta. Puolikasin aamukakan siirtyminen klo 11. Seksi oman käden kanssa. Sen tajuaminen, ettei ole minun tehtävä korjata muita, ja että se on ihan ok, jos muut suuttuu. Voi sanoa "ei" tai "kyllä" tai "hei" ilman, että tarvitsee selitellä. Mielikuvituspoikaystävähevonenpehmolelu. Netflix. iKaffen paniikinomainen hamstraaminen. Kaikki eläimet, jotka tulee kadulla vastaan, koska siinä ne vaan töpsöttelee ihan muina ötväkkeinä niin ihanasti.

KIITOS.

Hei!

Ei.

Bikkarin joulutarjous

NO NYT!

Elikkä tänään pärähti käyntiin Bikinirajatapauksen joulutarjousalennushalvennus! Linjat on kuumina pukin tuloon asti.

300 ensimmäistä tilaajaa saa kirjan sickneerauksella sekä romanttisella joulutervehdykselläni. <3

Hinta on 16,90 euroa + postikulut. Tilauksen pääsee tekemään osoitteessa: atena.fi/henriikanblogi Muista lisätä ostoskorissa kampanjakoodi JOULUBIKINI.

Eikä muuta kuin tilamaan! Oikeelle kaverille, mielikuvituskaverille, vasemmalle kaverille, tyttö- tai poikakaverille, hamsterille, koiralle, isälle, äitille, ihan kenelle vaan! Täykky joululahja. <3

Pitääkö olla huolissaan?

Ehdottomasti pitää! Koska minä olen vieraana tänään klo 21 kyseisessä ohjelmassa. Oli ihan sairaan siisti kokemus, vaikkakaan en paniikkini takia muista mitään, mitä olen puhunut. Siksi tämä katselukokemus tulee olemaan järkyttävä myös minulle.

Ja sitten vielä eräs huomioseikka! Huomenna torstaina 29.11. alkaa Bikinirajatapauksen joulutarjous Atenan sivuilla klo 10. Kerron sitten vielä lisää somessa ja täällä ja kaikkialla. Tai jos unohtaisinkin kertoa, niin silti 300 ensimmäistä tilaajaa saa kirjan sickneerauksella ja joulutervehdyksellä. Eli oo valmis!

10 vinkkiä jouluvalmisteluihin

Marraskuu lähenee loppuaan hurjaa vauhtia. Mikäli et ole aloittanut vielä jouluvalmisteluita, nyt alkaa olla aika. Näin pääset takuulla oikeaan tunnelmaan:

  1. Ahdistu pimeydestä. Tämä onnistuukin marraskuussa helposti. Ulkona ei kannata käydä valoisalla ollenkaan. Paras ahdistus tulee, kun istuu nälkäisenä ja väsyneenä bussissa, ja pimeyden sekä sateen takia ajaa oman pysäkin ohi. Joulutunnelmaa voi jakaa muille huutamalla bussikuskille törkeyksiä sen takia, että on itse mokannut.

  2. Ahdistu ihmisistä. Tämä saattaa olla hieman hankalaa, kun pimeydessä ei erota naapuria roskapöntöstä. Siksi kannattaa varmuuden vuoksi ahdistua myös pöntöistä. Kannattaa muistaa, että vaikka kaduilla ei näy juuri ketään, autojen sisällä on muita ihmisiä. Jalankulkijana heille on helppo toivottaa hyvää joulua jättämällä kaikki heijastimet kotiin. Jos he ajavat ylitsesi, he saavat takuuahdistuksen joka vuodelle. Naapureille voi toivottaa hyvää joulumieltä katsomalla muualle.

  3. Ahdistu joulumusiikista. Tunne viha heti, kun menet kauppaan ja kuulet iloista laulantaa kaiuttimista. Anna tunteen valua kehoosi ja täyttää mielesi koko päiväksi. Pura viha muihin, mutta älä kerro syytä. Näin pystyt auttamaan heitä, jotka eivät vielä ole aloittaneet jouluvalmisteluita.

  4. Ahdistu jouluherkuista. Kävele joulusuklaahyllyä päin, joka ei vielä kuukausi sitten ollut siinä pilaamassa rutiinejasi, ja suutu sille. Usein pelkkä suuttuminen ei kuitenkaan vielä riitä joulutunnelman luomiseksi. Vanha viisaus onkin, että kannattaa ostaa pari pakettia sokeriherkkuja kotiin “joululahjaksi jollekin” ja syödä ne itse alle tunnissa.

  5. Ahdistu joululahjoista. Ei ole mitään niin mukavaa, kun käyttää rahaa sellaiseen, jota kukaan ei oikeasti halua tai jolla kukaan ei tee yhtään mitään. Mitä enemmän käyttää aikaa ja rahaa lahjojen ostamiseen, sitä suuremmalla todennäköisyydellä epäonnistuu sekä lahjoissa että elämässään. Se on sitä kuuluisaa joulun taikaa.

  6. Ahdistu jouluruoasta. Tämä jos mikä on helppoa. Kutsu jouluksi kylään kymmenen ihmistä mutta varaa ruokaa sadalle. Pilaa kinkku ja laatikot uunissa kätevästi samalla, kun hinkkaat 13 tuntia paniikissa saunasta persehikitahroja pois.

  7. Ahdistu koristeista ja valaistuksesta. Parhaiten tässä auttavat vilkkuvat ulkovalot, jotka on asennettu sisälle jokaiseen ikkunaan. Jos ei omista omia valoja, voi ahdistua myös naapurin valoista, joita on todella helppo myös hävetä.

  8. Ahdistu aatosta. Käytä viikkoja ladaten ahdistusta pelkästään tälle yhdelle päivälle. Osa tykkää jakaa pienen määrän ahdistusta monelle päivälle jo ennen aattoa, mutta maksimaalisen tehon saa irti pitämällä yhtä vuorokautta koko elämän tärkeimpänä aikana. Näin myös muut pystyvät aistimaan kireyden ja tiukan aikataulun. Muista näyttää pettymys, kun avaat pakettia. Se lisää tunnelmaa.

  9. Ahdistu roskan ja muovin määrästä. Ennen vanhaan tämä oli vielä vaikeaa mutta ei enää. Roskat ja muovit voi heittää mereen tai järveen eläinten iloksi, sillä kyllä nekin tarvitsevat joulun.

  10. Ahdistu pukista. Tilaa joku tuntematon vesseli kotiin heilumaan ja toivo, että hän tuoksuu jouluviinalta. Toiset käyttävät pukkina heille jo tuttuja henkilöitä, mutta tässä on se riski, että pukin saapuessa kiusallinen hiljaisuus ei laskeudu huoneeseen, jolloin oikeaan vaivaantuneisuuden tunnelmaan on vaikea päästä. Saattaa myös olla, etteivät lapset pelkää tutun kuuloista karvanaamaa, mikä toki pilaa kaiken.

Ja ei muuta kuin hommiin!

Miten kertoa ihastuksesta?

Sain korvanappiini, kyrväntuppiini, kullinnuppiini viestin lukijalta:

Olen ihastunut, mutten tiedä, onko se yleistä uusiin ihmisiin hullaantumista vai jotakin enemmän. Oikeasti olen ollut koko syksyn yhdessä vittusaatanassa. Aina kun herra kyselee kuulumisia, hihkun sisäisesti innosta ja yritän olla innostumatta liikaa. Miten mää sille nyt sitte silleen fiksusti sanon, että haluaisin tutustua syvemmin? Mun taidoillani ilmoittaminen menee överiksi, ja loppulauseessa puhun häistä ja lapsista, tai sitten kerron niin hienotunteisesti sivulauseessa, ettei hän edes tajua asiaa.

Tämä on yksi universumin mystisimmistä aiheista: “En tiedä, miten sanoisin sille, että ….”

Että olen kiinnostunut.

Että se asia häiritsee.

Että kullinnuppiini on kasvanut sieni.

Että karvatuppooni on pesiytynyt pääskysiä.

Että en ole enää kiinnostunut.

Ja niin edelleen.

Vastaan tähän niin kuin jokainen vastaisi. Kerro se asia just noin niin kuin kerroit minulle. Tässä ihastumistapauksessa siis: Haluaisin tutustua suhun syvemmin.

Jos homma lähtee lapasesta ja päädyt kuuluttamaan ihastuksesta kirkossa, niin tervetuloa vaan tänne meidän säätäjien kerhoon. Muista, että sä et ole yksin. Ties kuinka monta kertaa olen itse yrittänyt jotakin romanttista ja herkkää, mutta sen sijaan, että olisin saanut sytytettyä kynttilän, olen polttanut koko talon.

Mieluummin överit kuin vajarit. Oma mieli lepää rentona, kun asian kakaisee ulos. Jos mitään ei kakaise, mikään ei lepää koskaan. Sitä ei pääse eteenpäin eikä taakse. On jumissa ihan paikallaan. Muut liikkuvat, sinä et. Se on epämiellyttävää.

Sitä paitsi ihastuminen on vain tunne muiden joukossa. Kyllä siitä saa puhua ihan yhtälailla kuin vihastumisestakin tai vaikkapa järkytyksestä tai ilosta.

Ja vaikkei siitä ihastumisen kertomisesta itse saisi lopulta mitään muuta kuin rukkaset, niin ainakin se toinen saa. Ei tee kenellekään pahaa kuulla, että on tykätty ja ihana.

Hyvin se menee. <3

Pus.

Hallusinaatioita

Heipä hei!

Koirakuume on ihan infernaalinen. Se on niin kova, että olen siirtynyt hallusinaatiovaiheeseen eli lakannut näkemästä ihmisiä kaduilla, näen vain eläimet. Tämä on hyvä vaihe.

Koska on ihan hirveän vaikeaa lähteä reissuun, jos on koira, ostin lennot New Yorkiin. On myös hirveän vaikea lähteä reissuun, jos omistaa koiran, ja myös siksi ostin ne. Kalenteriini toki kirjoitin vahingossa New Yourk. En ole mitenkään hyvä muuta kuin suomen kielessä. Ranskaa luin koulussa kuusi vuotta ja ylioppilaskirjoituksissa sain täyden hylätyn. Aineesta nolla pistettä. Yhdessä harjoituskuuntelussa minulla oli väärän vuoden kysymykset enkä huomannut missään vaiheessa mitään. Sjema pel Henriikka. Ruotsi ja englanti menivät läpi, kun opettelin sanajärjestyksen ennen kirjoituksia ja 20 sanaa, joita kaikkia käytin aineissa. Selvinpäin kuitenkin.

Olen siirtynyt hallusinoimaan myös muutenkin. Kännykkäaddiktioni on saanut minut sen verran tiloihin, että saatan säikähtää käsieni liikahdusta, koska normaalisti ne ovat paikallaan puhelimessa. En myöskään enää tunnista eroa, selaanko Tinderiä, Sanapeliä vai New Yourkin metrokarttaa. Haluan elämäni takaisin, joten olen kieltänyt itseltäni kaikki apit paitsi Instan ja Facen. Näitä saan käyttää vähän, muutamia kertoja päivässä. Tänään kävin uimassa pitkästä aikaa, ja se tuntui ihmeelliseltä. Tuli sellainen “elämältä kaiken sain”-olo yolo. Siistiä.

Romantiikkaa ilmassa

Ihan hirveästi kaikkea asiaa taas. Joskus ei ole mitään sanottavaa ja kirjoittaminen tuntuu samalta kuin yrittäisi tuikata kakkoseen ilman liukkaria, mutta ei tänään.

Mitään uutta asiaa ei tietenkään ole mutta sehän on selvä juttu.

Puoli kahdeksan aamukakka tulee edelleen kaikista siirtämisyrityksistä huolimatta. Pidättämistä on kokeiltu ja meditaatiotakin, mutta paska ei kuuntele. Väsyttää ihan sairaasti joka aamu vaan ei auta, on otettava rivakka askel kohti pyttyä. Vessaan en laita valoa, mutta siinä metelissä herää väkevämmätkin aivosolut eikä uni tule uudestaan.

Jos joku miettii, että kun kellojen siirtely loppuu, mihin aikaan Suomessa kannattaisi jäädä, niin vastaus on puoli kahdeksan aamupaskan aikaan.

Kohta on joulu. Ai että. Tänään oli niin pimeää koko aamupäivän, että pääsin jo tunnelmaan. Harmikseni olin asettanut aamulla itselleni kännykkäkiellon, koska näytönräpellysaddiktioni takia sormistani ovat hävinneet sormenjäljet, joten en voinut kuunnella Sydämeeni joulun teen ja Varpunen jouluaamuna. Mutta laulaa pystyin.

Tinderissä käy armoton syyskuhina. Kesällä ei tullut yhtään mätsiä ja nyt niitä satelee kuin verta monsuunimenkkojen aikana. Sata viestiä jonossa ja toiset rivissä. Olen pelannut itseni viikossa sellaiseen tilttiin, että sieraimeni ja silmäni ovat vaihtaneet paikkaa keskenään, ja sormilleni antamat käskyt laskeutuvat varpaisiin. En kontrolloi enää mitään. Huomenna aamupaskannan kännykkäni päälle, koska haluan siitä eroon.

Hyvää yötä ja kauniita unia!

Aivojen kuntoutusta

Kesällä luin sellaisen kirjan kuin Luo itsesi uudelleen, ja olen sen jälkeen ihan vallan hulluna kuntouttanut aivojani eli meditoinut joka päivä. No en ihan niin hulluna kuin pitäisi, ehkä 15-20 minuuttia päivässä, enkä todellakaan 45 minuuttia kerralla kuten ohje antaa ymmärtää. Paitsi joskus saatan unohtaa tehdä sen, mutta jo heti seuraavana päivänä muistan. Ja joskus saatan nukahtaa kesken kuntoutuksen, mutta se ei haittaa, koska tähän mennessä olen aina herännyt.

Meditoidessa mietin, mikä olisi paras versio minusta. Se ei ole ainakaan ahdistunut ja pelokas eikä kiltti väärällä tavalla, joten on mukavaa miettiä, millainen haluaa olla, koska kun sitä miettii, niin silloin on. Se onkin se idea. Keho nimittäin luulee, että se on totta, koska ajattelen niin. Tästä syystä saan lisää itsevarmuutta ja hyvää oloa, koska niissä ajatuksissa uskallan olla se, mitä olen oikeasti enkä mitenkään leikisti.

Tuntuu, että vaatii hirveästi rohkeutta uskaltaa. On helpompi olla uskaltamatta. Mutta sitten, kun lopulta rohkenee, voi huomata, ettei se ollutkaan maailmanloppu, koska ei ole kuollut. Ja jos on kuollut ja silti huomaa asioita, niin sehän onkin sitten aivan uudenlaisen elämän alku.

Mistä tulikin mieleeni, että asunnossani taitaa olla kummitus, koska yhtenä iltana ovi narisi itsekseen ja seuraavana iltana haisi pieru, vaikken se ollut minä. Ehkä kummitus vastasi kun sille huudettiin, sillä edellisellä viikolla olin tehnyt päiväruoaksi kaalilaatikkoa härkäpavuilla ja illaksi hernekeittoa lautasella ja ruisleivällä. Ehkä edesmenneet koirani Tipu ja Dada ovat takaisintulleet.

Ja vielä yksi erittäin tärkeänlainen asianlaita. Haluan ihan vielä kerran ja taas kiittää kaikesta palautteesta, jota olen kirjoistani ja muistakin höntsäntöntsä-teksteistäni ja haastatteluistani saanut. Sitä tulee joka päivä ja kaiken luen keskittyneesti ja sydämeeni painan. Teidän kauniit sanat merkitsevät minulle maailmoita eli jos yksi maailmanloppu tuleekin viikossa niin minulla on tällä hetkellä varastossa jemmassa tuhansia uusia maailmoita. Ja se on teidän ansioita. <3

Syksyn fitnesskuurini

Internetti ei unohda ikinä, mutta onneksi minä unohdan. Hämärästi muistan tehneeni keväällä listan joistakin asioista, joita aion tehdä ja joista yksi oli, etten korjaa silitysrautaa lattialta pois ennen syksyä.

Tänään imuroidessani muistin tuon hämärän asian ja päätin, että nyt on aika sekä imuroida silitysrauta että laittaa se kaappiin ja kirjoittaa uusi tärkeä lista syksyä varten.

Syksyllä aion:

1. Käydä vähän väliä katsomassa ilman odotuksia ja toiveita, kauanko vielä menee, että saan kirjastovaraukseni luettavaksi.

2. Ajatella silmät kiinni asioita joka päivä ainakin vartin. Silmät auki ajatteleminen on välillä häiritsevää. Siinä ei pääse niin syvälle oman mielen kiemuroihin vaan pahimmassa tapauksessa siinä menee jonkun toisen mielen kiemuroihin tai avaa Netflixin.

3. Opetella olemaan aina vähän eri ihminen silmät kiinni ajattelun jälkeen, koska muuten ei lukemani mukaan kehity ja muutu. En aio olla tietenkään mikään Beyonce tai Dalai Lama vaan ihan oma itseni kuitenkin, mutta parempi versio. Henriikka 2.0.

4. Toteuttaa vihdoin muutamia asioita jostakin edellisestä listastani.

5. Kyseenalaistaa edellisten listojeni aikomukset.

6. Unohtaa toteuttaa kaiken.

7. Raspata kantapääni ja rasvata. En ymmärrä, miksi kuivun äärilaidoista.

8. Aina joka tilanteessa uskaltaa jotain pientä uutta.

9. Opettelen olemaan kiltti sillä tavalla, mikä ei tuota minulle itselle pahaa oloa eli olen ystävällinen mutta jämäkkä ja selkeä enkä mikään epäselvä ja marttyyriuhri ainakaan.

10. Ihmetellä puita.

11. Karata omasta kotoa ja tulla takaisin aika heti, etten huolestu.

Kyllä tässä on jo aika paljon kaikkea. Kivaa!

Heippa!

Miten voi joutua kirjailijaksi?

Moikku! Nappasin aiheeksi tällä kertaa ja taas lukijakysymyksen. Elikkäpäs miten olen päätynyt kirjailijaksi ja miten kannattaa toimia, jos kertakaikkisesti haluaa valita tämän hulluuden polun?

Minä kirjoitin ensimmäisen kirjani joskus 11-vuotiaana. Se oli sellainen lukollinen päiväkirja, jonka päätin kirjoittaa ihan täyteen tekstiä. Tarina kertoo ihanasta Sakusta, johon päähenkilö koulussa rakastuu. Vaikeuksien jälkeen he saavat toisensa ja Saku sanoo ihan lopuksi, että tuu meille yöksi. Päähenkilö epäröitsee, kunnes Saku jatkaa, että meillä ei oo ketään kotona ja jo innostuu myös päähenkilö. Huomaan nyt, että mitään kehitystä ei ole aiheiden suhteen tapahtunut.

Aikuisiällä olen kirjoitellut blogeja. Ensin City-lehdelle ja sitten omaa Sinkkublogiani ja nyt tätä kotisivublogia. Blogin kirjoittaminen oli aluksi kamalaa. Nyt ei enää ole. Mutta ensimmäiset vuodet olivat pelottavia ja tekstien julkaisu hirvitti ja paniikkikohtaustutti, mutta jostain syystä kirjoittaminen motivoi niin paljon, että ei haitannut.

Silloin blogien aikaan rupesin ajattelemaan, että pitäisikö kirjoittaa joskus oikea kirja, joka ei ole lukollinen. Silloin myös kustantamot ottivat yhteyttä, että onko sulla pitkää tekstiä.

Vuosia kului ja kustantamoita tuli ja meni. Tekstini oli sysipaskaa paitsi blogissa ei niinkään. Huomasin, että kirjan kirjoittaminen on ihan hirveän vaikeaa ja tuskallista yksinväkertämistä pitkän ja paksun tiedoston kanssa.

Ajattelin, että tämä on ihan perseestä, mutta aina silloin tällöin kerran vuodessa kirjoitin tekstin uudestaan. Lähettelin tekstiä eri kustantamoihin, jotka eivät olleet lähestyneet minua koskaan. En saanut mitään palautetta mistään.

Jostakin kustantamosta sain oikein kivan viestin, että ei tästä tekstistä tule ikinä kirjaa, mutta jos kirjoitat jotain muuta, niin otappa yhteyttä.

Olin todella iloinen, että joku sanoi noin, koska se sai minut kerrassaan kirjoitushepuleihin. Toisaalta olin kyllä samaa mieltä. Ajattelin, että tämä on vain harjoitusta, joudun kirjoittamaan satojatuhansia liuskoja ennen kuin joskus 50 vuoden päästä tekstini julkaistaan kirjana. Mietin, että ihan sama. Pitää harjoitella, jos haluaa, että onnistuu.

Lopulta viimeisin kustantamo, joka lähestyi minua, oli Atena. Sain ohjeeksi, että kirjoita teksti uudestaan. Kirjoitin. Lähetin. Sain vähän pidemmän vastauksen, että kirjoita teksti uudestaan, esimerkiksi toimisiko se, että tarinat jaotellaan teemoittain. Olin miettinyt samaa.

Olin kuukauden määmatkalla Thaimaassa ja kirjoitin tekstin uudestaan. Ensimmäistä kertaa tuntui, että tällä 14 kerralla, kun kirjoitan kaiken alusta loppuun, alkaa homma luistaa ja saada kiinni jostain isommasta kokonaisuudesta.

Sen jälkeen sain kustannussopimuksen. Sinä päivänä ostin Ikeasta viherkasvin ja illalla join yhden lasin viiniä yksin ja päivitin uutisesta someen. En ollut hirveästi uskaltanut puhua kirjoitusprojektistani kenellekään, koska pelkäsin, ettei se onnistu koskaan. Se oli niin iso haave. Sitten itkin viikon.

En ajatellut, että kukaan ostaa kirjaani enkä varsinkaan toivunut, että kukaan lukisi sitä, vaikka ostaisikin. Olen vieläkin vähän samaa mieltä, mutta sitten toisaalta en voi sille mitään, että itsenäiset ihmiset tekevät omia valintojaan elämässään, joihin liittyy tekstini.

Nyt olen sitten joku kirjailija vissiin. En tiedä yhtään, mitä teen seuraavaksi ja jos teen tekstiä, niin mistä aiheesta. Luulen, että syksyllä menen kirjastoon, avaan valkoisen paperin tietokoneestani ja katson, mitä sormeni tekevät. Joskus kolmen tunnin päästä paperilla saattaa lukea "Olin ollut sinkkuna yhdeksän vuotta" tai sitten "kulli pylly perse paska pillu huora".

Tällaista tämä on.

Puhuvatko miehet yhtä paljon naisista kuin naiset miehistä?

Minua pyydettiin kirjoittamaan edellä mainitusta aiheesta, ja minullahan sattuukin löytymään tähän oikea, faktatietoon perustuva vastaus.

Ei mitään hajua mistään.

Ainoa asia, josta olen varma, ovat omat ajatukseni ja sanomiseni, ja nekin heittävät karvaista häränpyllyään joka toinen sekuntia ihan vain siksi, ettei elämä kävisi liian karvattomaksi.

Jos haluaa tietää, mitä toinen ajattelee, pitää kysyä häneltä. Sitten samalla pitää muistaa, että se karvainen ajatus, jonka toinen heittää ilmoille, saattaa muuttua yhden pyllynpyöräytyksen aikana toisenlaiseksi.

Voin antaa tästä oman elämän esimerkin. Ehkä olen joskus sanonutkin täällä internetissä, että olen hirveän hidas prosessoimaan asioita ja aina, kun mitä tahansa tapahtuu nopeasti, menevät aivoni tiltiin. Ei ole hyvä ihmisen olla tiltissä.

No sitten aina joskus kerran viidessä vuodessa, kun saan tinterissä mätsin tai menen treffeille jonkun muun syyn takia, ja se toinen tyyppi sattuu sekoamaan ja haluaa nähdä heti, mitä teet huomenna ja ylihuomenna ja heti ja äkkiä ei erota enää koskaan.

Niin arvatkaa, mitä karvainen pyllyni on sanonut tähän asiaan, johon en pysty eli liian nopeaan toimintaan.

Että olen kiiiiiiireinen.

HÄRÄNPASKAA!

Oikeasti ainut asia, joka kalenterissani lukee on, että osta vessapaperia ja muista pyyhkiä.

Minulta meni 34 vuotta ymmärtää, että minun pitää sanoa "tää on liian nopeeta toimintaa mulle".

Eli ei sitä voi ihminen luottaa edes itseensä. Kuvittelin olevani vessapapereineni kiireinen vaikka oikeasti olinkin ahdistunut.

Niin sitä vaan, että se, mitä kukakin (erityisesti itse) ajattelee ja sanoo ja kokee ja tuntee, on ihan mitä sattuu milloinkin.

Ja sehän tässä elämässä onkin aika vinkeetä. <3

Kaikenlaisia asioita tapahtuu ja osa on hyviä ja osa ei

Nyt, kun lukee kamalia uutisia siitä, että olemme käyttäneet loppuun kaikki tämän vuoden luonnonvarat jo, ajattelin itsekin kirjoitella minulle tärkeistä asioista.

Kerran vähän aikaa sitten kävin seikkailemassa Itä-Suomessa Juvan Wehmaan kartanon pihalla ja sisälläkin. Siellä on ihana teehuone sekä luomutila. Minä menin aivan totaaliseen kaupunkilaistyttö-maaseudulla hämminkeihin ja pällistelin navettaan silmät sirilläni. Lehmät tulivat pellolta oman fiiliksen mukaan sisälle jonottamaan omaa vuoroaan automaattisesti toimivaan lypsykoneeseen. Siinä ne vesselit seisoivat peräkanassa niin somasti tissit töröllään, kun kone imusteli utareita yksi lehmä kerrallaan. Tämän jälkeen lehmät menivät takaisin ulos ottamaan huikopalaa.

Se, onko tämä vasikan tissimaito just se asia, mitä ihminen tarvitsee, on ihan oma juttunsa. Juustosta tykkään ja vähän tuntuu pahalta se. Lihansyöntini on ihan tosi minimissä enkä kotiin ole ostanut vuosiin kuolleiden eläinten osia. Vain tissimaidonpalasia juuston muodossa sekä kanankuukautisia.

Mutta kylläpä tuli hyvä mieli siitä, että luomutilalla oli avoimet ovet ja kaikki pääsivät näkemään, mitä tapahtuu. Arvostan suuresti tällaista. Läpinäkyvyys on tärkeää eikä ollenkaan mikään salailu, piilottelu ja vilunkipeli varsinkin, kun on kyse toisen elämästä myös - se on ihan sama, onko se suhde tai tinderöinti tai eläimen tissimaito- tai lihantekohommat.

No sitten tänään tapahtui minulle niin, että istuin onnellisena pöntöllä ja selasin Tinderiä. Aivan kertakaikkisen yllättäen sain mätsin. Minua alkoi vähän hirvittää siinä heti - ei se mätsi vaan se, että puhelimeni tiesi minun istuvan paskalla. Kännykässä nimittäin luki: "It's a match. Lähetä viesti tai jatka pyyhkimistä." Jatkoin pyyhkimistä ja sitten heti jo vedellä vähän pesin ja huljuttelin. Lopuksi kuivasin liian pienellä määrällä paperia, kun meni ihan huttulaksi se ja takertui kiinni kaikkialle.

Nyt en tiedä, uskallanko avata Tinderiä enää koskaan saati ottaa kännykkää mukaan pöntölle. Tämä kaiken maailman touhu on mennyt mielestäni liiallisuuksiin. Kyllä minä tiedän, että kännykät kuuntelevat puhetta, mutta että tunnistavat myös kaiken muunkin tekemisen vaikka olen ihan hipihiljaa ja omassa kotonani.

Nyt kohta aion seuraavaksi vaihtaa yöpaidan päiväpaitaan ja tiedä vaikka, jos varpaat laittaisi ulos ovesta ja sitä kautta antaisi niiden imaista koko kehonkin. Tällaisia kaikenlaisia villejä suunnitelmia täällä.

Oikein ihanaa päivää ja -yötäkin!

Monsuunimenkoille <3

Ensin kaikki on elämässä hyvin. Mikään ei haittaa missään eikä mitenkään. Kivaa ja rentoa tämä meno. Ai että.

Sitten tulee aamu, kun jo ennen silmien avaamista elämä on pilalla, haista paska painu helvettiin. On vaikea ymmärtää, miksi näin on, mutta kyllä se on elämän vika saatana ja kaikkien ihmisten erityisesti.

Jos joku kysyy, että mikä on, niin ei mikään vittu saatana perkele.

Some vituttaa, koska ihmiset on siellä muka niin jee jee jee. Mitä vittua? Mitä ne tulee tänne minun someen jeejeilemään saatana? Puhelin lentää seinän läpi naapuriin.

Jo pian voi huomata parhaissa alushousuissa pientä ruskeaa tiputteluvuotoa. Ai ne on menkat tulossa, saatanan huoramenkat perkele. Yllättää joka helvetin kerta. Vatsa pömpöttää niin paljon, ettei mitkään vaatteet mahdu päälle. On pakko kulkea kotona alasti ja murista.

Kun ne menkat sitten vihdoin alkaa, myös mieli rupeaa leppymään kaikelle sille vääryydelle, jota on itse joutunut kestämään, kuten elämä.

Menkkojen alku on ihana helpotus, koska pahimmat mielen kireydet löystyvät. Mutta voi jumalauta sitä veren määrää. Jokaisella vessareissulla saa pestä vehkeet, kädet, lattian, seinät, katon ja pöntön veripisaroista ja niistä lötköistä klönteistä. Jokainen monsuunimenkat kokenut ihminen voi laittaa CV:hen, että on erinomainen murhapaikan siivooja.

Kun vihdoin on saanut sen ihanan hikisen suojan taas paikalleen ja pääsee vessasta ulos, ei tarvitse kuin astua kolme askelta ja aivastaa, niin jo on taas ne helvetin veret reisillä.

Seuraavalla kerralla on pakko tunkea vuotavaan reikään viisi talouspaperirullaa, yksi kattila ja pussilakana, jotta pääsee edes kymmenen metrin päähän vessasta ja vielä takaisinkin ennen kuin pillu räjähtää taas.

Kun tätä on jatkunut useita päiviä ja tuntuu, ettei toivoa eikä ystäviä enää ole, kaikki loppuu kuin seinään, mitä nyt tiputtelee vielä pari päivää viimeisiä vittupisaroita vaaleille alushousuille.

Onnenpisaroita. Ai että.

Ei muuta kuin kiitos monsuunimenkat ihanasta yhteisestä ajasta. Kiva, kun tulitte käymään. Oli niin mukavaa. Toivottavasti nähdään pian uudestaan. <3

Via Dolorosa

Ihanaa perjantaita täältä villasukkien sisältä! Vihdoinkin tuntuu kesältä.

Arvatkaapa mitä uskomatonta, mitä ei voi uskoa? No.

Minä - kirjailija Rönkkösen Henriikka - esiinnyn Ruisrockissa sunnuntaina 8.7. klo 15.30. Muistaakseni se ei ole päälava vaan jotain paljon parempaa eli jonkun teltta nimeltä Kupla. Sinne telttaan en aio oksentaa ainakaan kirjaimellisesti, vain ainoastaan metaforisesti. Ihana supernainen Ronja Salmi vetää siellä haastatteluita ja minä käteen. Nyt huomaan jo, että lähtee lapasesta taas kaikki. Lapaseni ovat liian liukkaat tähän maailmaan.

En ole ikinä ollut Ruississa. Olen kuullut, että päästääkseen rockiin ja sieltä pois, pitää kävellä joku Via Dolorosa. Sitä odotan innolla, ja että onko tarpeeksi bajamajoja ja vesipisteitä ja ruokaa. Aion myös katsoa lauluesityksiä.

Jos näette minut siellä, niin ei hätää - vilkutelkaa ja saa tulla ottamaan selfieitä ja belfieitä kanssani. Säärikarvojani saa tulla ihastelemaan. Minua ei tarvitse pelätä paljoakaan. Olen ihan mukava ihminen, varsinkin jos olen juuri syönyt ja välillä muutenkin.

Erittäin lämmintä perjantain jatkoa ja erityisesti tärkeää viikonloppua - hästäg pride! Tuntuu hyvältä nähdä sateenkaarivärejä kaikkialla. Ja vaikka esimerkiksi translaki on vielä ihan perseellään (googlatkaa jos on unohtunut tai uutiset on menneet ohi), on muutoksia parempaan suuntaan kuitenkin tapahtunut, kuten esimerkiksi se, että yritykset ja seurat alkavat kiinnittää huomiota ihmisoikeusasioihin. Yritetään muuttaa tätä maailmaa siihen suuntaan, että ainut Via Dolorosa olisi kahden kilometrin kävely festarialueelle - ei se, tuleeko nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.

Pus.

Ps. Muistuttaisin, että heinäkuun loppuun asti saa tilattua Bikkarin tarjoushintaan (19,90e sisältäen postikulut) Atenan sivuilta (atena.fi/henriikanblogi). Muista vain laittaa salakoodi HENRIIKANBLOGI. Myös Miekkarin saa samalla tilauskerralla tarjouksellisesti 4,90 e. Jos erikseen tilaa Miekkarin, niin silloin tulee postikulut.

Kesälistan aika

Minua rupesi listattamaan. Ihan kuin syvällä sieluni sisimmässä joku terottaisi kuulakärkikynää ja se on silloin äkkiä alettava naputtamaan.

Listan nimi on...

ELÄMÄNVIISAUDET

1. Päivä tulee joka päivä

2. Joka päivä on seikkailu

3. Jos jaksaa, niin hyvä

4. Jos ei jaksa, niin yhtä hyvä

5. Jos katsoo Breaking Badin kaikki tuotantokaudet parissa viikossa, voi nähdä murhia unissa joka yö

6. Julkisten vessojen taaimmaiset kopit tulee pitää vapaana kakkaajia varten

7. Korianteri kuolee parvekkeella kuumassa auringossa

8. On olemassa kahdenlaisia ihmisiä - toiset ei mistään hinnasta luopuisi karkeista ja toiset ei sipseistä - ja se vaan pitää meidän kaikkien hyväksyä

9. Suurin osa tunteista tulee ja menee ohi, osa pysyy mukana pidempään, osa vain hetken, ja jotkut tunteet on kyydissä aina, mutta kuitenkin niin, että ne muovautuvat ja istuvat mukana paremmin - hiertämättä

10. KÄRSIVÄllisyyden opettelu on hirmu tärkeää ja ihan yhtä kauheaa kuin miltä se kuulostaakin

11. Elämä on joskus ihan perseestä, mutta niin on meistä jokainen, joten kannattaa olla lempeä ja antaa se anteeksi

12. Jos kuulee naapurin harrastavan seksiä, voi sen itsekin laskea melkeinsaamiseksi

13. Koirat on ihania

14. Mikä on Rin Tin Tinin äidin ja isän nimet? Emä Tin Tin ja Sii Tin Tin.

15. Vitsejä kannattaa testata ensin läheisillä, koska ne on luvanneet olla tukena myös alamäessä

16. Kun muistaa rakastaa itseään pienen hetken verran joka päivä, vaikka vaan kolme sekuntia, siitä tulee aika vänkä olo

17. Jos sanoo itselleen aamuisin "mä olen upea", niin voi ihan kertakaikkisesti hämmästyä

18. Jos julkiset esiintymiset jännittää ja elämä muutenkin, niin kannattaa pitää mielessä, ettei kukaan kuitenkaan muista mitään, mitä on tapahtunut, koska ne miettii vaan, monta likeä niiden julkaisemalle kuvalle tuli, kuka siitä tykkäsi ja pistikö just se tyyppi peukkua

19. Aina ei tarvitse hymyillä

20. Se, että just sä olet olemassa tässä kaaottisessa maailmassa, on jollekin ihan helvetin tärkeää

Aurinkoista viikonloppua!

 

Semiterveiset!

Hyvää kesäpäivää ja oikein paljon terveisiä!

Tiedättekö, kun sanotaan että ihmisellä on suunnitelmat elämää varten mutta elämällä onkin ihan omat metkut mielessä? No nyt se on taas todistettu.

Olin suunnitellut, että kesä 2018 on rohkeuden kesä. Opettelen uhkarohkeasti tekemään kaikkea mullistavaa eli esimerkiksi pyöräilemään Helsingissä paikasta toiseen (täällä on ihan tosi villi pyöräilykulttuuri, ihmisiä ihan saatanasti kaikkialla ja pyörätiet 30 cm leveitä, aivan erilaista kuin Heinolassa) ja ei paljon muuta paitsi, että alan myös tutustua uusiin ihmisiin eli tarkemmin sanottuna miesihmisiin. Miesihmiset ovat aina vähän jännittäneet minua, aivan kertakaikkisesti menen vatkuliksi, jos sellainen on lähistöllä saati katsoo kohti ja puhuu, vaikka kaikkein pahimpia ovat viestit puhelimeen.

No se pyöräilyhommeli on ollut suht helppo toteuttaa, mutta auta armias tämä toinen asianlaita. Ensimmäinen askel rohkeuden saavuttamisessa olisi ihan vain olla puoli tuntia miesihmisen läheisyydessä, vaikkakin ihan hiljaa. Harjoittelin tätä Piritorin S-Marketissa pienissä erissä, pari minuuttia kerrallaan, kunnes rupesin saamaan omituisia katseita ja elekieliä.

Sitten seuraava askel on tietysti Tinteri eli Tinter. Tein vatsalihaksia kolme kappaletta ja lankutin yhden hengityksen verran ja päätin, että nyt olen valmis, antaa tulla maailma ja miesihmiset.

Mutta mitä tämä on, että vatsalihastreenistä huolimatta ei tule jumalauta yhtään mätsiä. Epäterveisiä vaan oikein paljon sittenkin! Ihan kuin Väinämöinen olisi laulanut kaikki miehet suohon plup plup plup.

No onneksi on olemassa aina ruokakaupan asiakkaat ja vähän liian lähellä seisominen ja saman tomaatin kopelointi, mutta sen verran voin sanoa, että yhtään vatsalihasta en tee.

Mutta tärkeintä ei olekaan päämäärä vaan matka ja sopivan tomaatin löytäminen.

Mukavaa viikonloppua semiterveisin,
Henriikka

 

Risteys antaa mahdollisuuden uusille seikkailuille

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään eli katsotaan onistukoo tämä.

Tämä on ollut hyvä ja lempeä kevät. Jopa paras koko elämäni aikana. Se on aika iso juttu. Ihmeellistä ylävirettä pää täynnä. Pari vuotta olen nyt aika väkisin puhunut itselleni kauniisti, vaikka olen meinannut ensin rumasti. Nyt vihdoin huomaan, että rumapuhe on enemmänkin vain muisto, ja kaunopuhe ihan jokapäiväistä. Olen ihana. Olen upea. Olen rohkea. Saan olla herkkä. Saan sanoa ei, en halua, en jaksa. Saan kertoa mielipiteeni. Saan olla perustelematta päätöstäni. Saan muuttaa mieltäni sinnetänne ja sitten vielä takaisin.

Olen lukenut kirjan sellaisesta vääränlaisesta kiltteydestä ja opetellut pääsemään siitä eroon. Kirjasta on helpompi päästä eroon, koska se on kirjastolaina, mutta siitä kiltteydestä ei niinkään.

Nyt alan olla korviani myöten täynnä tätä teoriaosuutta. Haluan päästä jo kaahaamaan baanalle ja testailemaan uusia tapoja olla ja puhua ja kohdata. Hirvittää ihan helvetisti mutta onhan tämä aika siisti vaihe; risteys, joka mahdollistaa muutoksen.

Olen niin valmis että omg! Kypärä päässä, jalka kaasulla, tukka auki, löysä paita päällä eikä mitään rintsikoita, napakarvat nyppimättä, minishortsit päällä ja jalat painautuneena penkkiä vasten paljastaen kaiken selluliitin koko kansalle mutta sehän onkin vaan ihan mega hot.

Suojalasit silmille ja ykkösvaihde silmään (ei pidä sentään vetää överiksi) ja BROOM BROOM TÄÄLTÄ TULLAAN!!