Puhuvatko miehet yhtä paljon naisista kuin naiset miehistä?

Minua pyydettiin kirjoittamaan edellä mainitusta aiheesta, ja minullahan sattuukin löytymään tähän oikea, faktatietoon perustuva vastaus.

Ei mitään hajua mistään.

Ainoa asia, josta olen varma, ovat omat ajatukseni ja sanomiseni, ja nekin heittävät karvaista häränpyllyään joka toinen sekuntia ihan vain siksi, ettei elämä kävisi liian karvattomaksi.

Jos haluaa tietää, mitä toinen ajattelee, pitää kysyä häneltä. Sitten samalla pitää muistaa, että se karvainen ajatus, jonka toinen heittää ilmoille, saattaa muuttua yhden pyllynpyöräytyksen aikana toisenlaiseksi.

Voin antaa tästä oman elämän esimerkin. Ehkä olen joskus sanonutkin täällä internetissä, että olen hirveän hidas prosessoimaan asioita ja aina, kun mitä tahansa tapahtuu nopeasti, menevät aivoni tiltiin. Ei ole hyvä ihmisen olla tiltissä.

No sitten aina joskus kerran viidessä vuodessa, kun saan tinterissä mätsin tai menen treffeille jonkun muun syyn takia, ja se toinen tyyppi sattuu sekoamaan ja haluaa nähdä heti, mitä teet huomenna ja ylihuomenna ja heti ja äkkiä ei erota enää koskaan.

Niin arvatkaa, mitä karvainen pyllyni on sanonut tähän asiaan, johon en pysty eli liian nopeaan toimintaan.

Että olen kiiiiiiireinen.

HÄRÄNPASKAA!

Oikeasti ainut asia, joka kalenterissani lukee on, että osta vessapaperia ja muista pyyhkiä.

Minulta meni 34 vuotta ymmärtää, että minun pitää sanoa "tää on liian nopeeta toimintaa mulle".

Eli ei sitä voi ihminen luottaa edes itseensä. Kuvittelin olevani vessapapereineni kiireinen vaikka oikeasti olinkin ahdistunut.

Niin sitä vaan, että se, mitä kukakin (erityisesti itse) ajattelee ja sanoo ja kokee ja tuntee, on ihan mitä sattuu milloinkin.

Ja sehän tässä elämässä onkin aika vinkeetä. <3

Kaikenlaisia asioita tapahtuu ja osa on hyviä ja osa ei

Nyt, kun lukee kamalia uutisia siitä, että olemme käyttäneet loppuun kaikki tämän vuoden luonnonvarat jo, ajattelin itsekin kirjoitella minulle tärkeistä asioista.

Kerran vähän aikaa sitten kävin seikkailemassa Itä-Suomessa Juvan Wehmaan kartanon pihalla ja sisälläkin. Siellä on ihana teehuone sekä luomutila. Minä menin aivan totaaliseen kaupunkilaistyttö-maaseudulla hämminkeihin ja pällistelin navettaan silmät sirilläni. Lehmät tulivat pellolta oman fiiliksen mukaan sisälle jonottamaan omaa vuoroaan automaattisesti toimivaan lypsykoneeseen. Siinä ne vesselit seisoivat peräkanassa niin somasti tissit töröllään, kun kone imusteli utareita yksi lehmä kerrallaan. Tämän jälkeen lehmät menivät takaisin ulos ottamaan huikopalaa.

Se, onko tämä vasikan tissimaito just se asia, mitä ihminen tarvitsee, on ihan oma juttunsa. Juustosta tykkään ja vähän tuntuu pahalta se. Lihansyöntini on ihan tosi minimissä enkä kotiin ole ostanut vuosiin kuolleiden eläinten osia. Vain tissimaidonpalasia juuston muodossa sekä kanankuukautisia.

Mutta kylläpä tuli hyvä mieli siitä, että luomutilalla oli avoimet ovet ja kaikki pääsivät näkemään, mitä tapahtuu. Arvostan suuresti tällaista. Läpinäkyvyys on tärkeää eikä ollenkaan mikään salailu, piilottelu ja vilunkipeli varsinkin, kun on kyse toisen elämästä myös - se on ihan sama, onko se suhde tai tinderöinti tai eläimen tissimaito- tai lihantekohommat.

No sitten tänään tapahtui minulle niin, että istuin onnellisena pöntöllä ja selasin Tinderiä. Aivan kertakaikkisen yllättäen sain mätsin. Minua alkoi vähän hirvittää siinä heti - ei se mätsi vaan se, että puhelimeni tiesi minun istuvan paskalla. Kännykässä nimittäin luki: "It's a match. Lähetä viesti tai jatka pyyhkimistä." Jatkoin pyyhkimistä ja sitten heti jo vedellä vähän pesin ja huljuttelin. Lopuksi kuivasin liian pienellä määrällä paperia, kun meni ihan huttulaksi se ja takertui kiinni kaikkialle.

Nyt en tiedä, uskallanko avata Tinderiä enää koskaan saati ottaa kännykkää mukaan pöntölle. Tämä kaiken maailman touhu on mennyt mielestäni liiallisuuksiin. Kyllä minä tiedän, että kännykät kuuntelevat puhetta, mutta että tunnistavat myös kaiken muunkin tekemisen vaikka olen ihan hipihiljaa ja omassa kotonani.

Nyt kohta aion seuraavaksi vaihtaa yöpaidan päiväpaitaan ja tiedä vaikka, jos varpaat laittaisi ulos ovesta ja sitä kautta antaisi niiden imaista koko kehonkin. Tällaisia kaikenlaisia villejä suunnitelmia täällä.

Oikein ihanaa päivää ja -yötäkin!

Monsuunimenkoille <3

Ensin kaikki on elämässä hyvin. Mikään ei haittaa missään eikä mitenkään. Kivaa ja rentoa tämä meno. Ai että.

Sitten tulee aamu, kun jo ennen silmien avaamista elämä on pilalla, haista paska painu helvettiin. On vaikea ymmärtää, miksi näin on, mutta kyllä se on elämän vika saatana ja kaikkien ihmisten erityisesti.

Jos joku kysyy, että mikä on, niin ei mikään vittu saatana perkele.

Some vituttaa, koska ihmiset on siellä muka niin jee jee jee. Mitä vittua? Mitä ne tulee tänne minun someen jeejeilemään saatana? Puhelin lentää seinän läpi naapuriin.

Jo pian voi huomata parhaissa alushousuissa pientä ruskeaa tiputteluvuotoa. Ai ne on menkat tulossa, saatanan huoramenkat perkele. Yllättää joka helvetin kerta. Vatsa pömpöttää niin paljon, ettei mitkään vaatteet mahdu päälle. On pakko kulkea kotona alasti ja murista.

Kun ne menkat sitten vihdoin alkaa, myös mieli rupeaa leppymään kaikelle sille vääryydelle, jota on itse joutunut kestämään, kuten elämä.

Menkkojen alku on ihana helpotus, koska pahimmat mielen kireydet löystyvät. Mutta voi jumalauta sitä veren määrää. Jokaisella vessareissulla saa pestä vehkeet, kädet, lattian, seinät, katon ja pöntön veripisaroista ja niistä lötköistä klönteistä. Jokainen monsuunimenkat kokenut ihminen voi laittaa CV:hen, että on erinomainen murhapaikan siivooja.

Kun vihdoin on saanut sen ihanan hikisen suojan taas paikalleen ja pääsee vessasta ulos, ei tarvitse kuin astua kolme askelta ja aivastaa, niin jo on taas ne helvetin veret reisillä.

Seuraavalla kerralla on pakko tunkea vuotavaan reikään viisi talouspaperirullaa, yksi kattila ja pussilakana, jotta pääsee edes kymmenen metrin päähän vessasta ja vielä takaisinkin ennen kuin pillu räjähtää taas.

Kun tätä on jatkunut useita päiviä ja tuntuu, ettei toivoa eikä ystäviä enää ole, kaikki loppuu kuin seinään, mitä nyt tiputtelee vielä pari päivää viimeisiä vittupisaroita vaaleille alushousuille.

Onnenpisaroita. Ai että.

Ei muuta kuin kiitos monsuunimenkat ihanasta yhteisestä ajasta. Kiva, kun tulitte käymään. Oli niin mukavaa. Toivottavasti nähdään pian uudestaan. <3

Via Dolorosa

Ihanaa perjantaita täältä villasukkien sisältä! Vihdoinkin tuntuu kesältä.

Arvatkaapa mitä uskomatonta, mitä ei voi uskoa? No.

Minä - kirjailija Rönkkösen Henriikka - esiinnyn Ruisrockissa sunnuntaina 8.7. klo 15.30. Muistaakseni se ei ole päälava vaan jotain paljon parempaa eli jonkun teltta nimeltä Kupla. Sinne telttaan en aio oksentaa ainakaan kirjaimellisesti, vain ainoastaan metaforisesti. Ihana supernainen Ronja Salmi vetää siellä haastatteluita ja minä käteen. Nyt huomaan jo, että lähtee lapasesta taas kaikki. Lapaseni ovat liian liukkaat tähän maailmaan.

En ole ikinä ollut Ruississa. Olen kuullut, että päästääkseen rockiin ja sieltä pois, pitää kävellä joku Via Dolorosa. Sitä odotan innolla, ja että onko tarpeeksi bajamajoja ja vesipisteitä ja ruokaa. Aion myös katsoa lauluesityksiä.

Jos näette minut siellä, niin ei hätää - vilkutelkaa ja saa tulla ottamaan selfieitä ja belfieitä kanssani. Säärikarvojani saa tulla ihastelemaan. Minua ei tarvitse pelätä paljoakaan. Olen ihan mukava ihminen, varsinkin jos olen juuri syönyt ja välillä muutenkin.

Erittäin lämmintä perjantain jatkoa ja erityisesti tärkeää viikonloppua - hästäg pride! Tuntuu hyvältä nähdä sateenkaarivärejä kaikkialla. Ja vaikka esimerkiksi translaki on vielä ihan perseellään (googlatkaa jos on unohtunut tai uutiset on menneet ohi), on muutoksia parempaan suuntaan kuitenkin tapahtunut, kuten esimerkiksi se, että yritykset ja seurat alkavat kiinnittää huomiota ihmisoikeusasioihin. Yritetään muuttaa tätä maailmaa siihen suuntaan, että ainut Via Dolorosa olisi kahden kilometrin kävely festarialueelle - ei se, tuleeko nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.

Pus.

Ps. Muistuttaisin, että heinäkuun loppuun asti saa tilattua Bikkarin tarjoushintaan (19,90e sisältäen postikulut) Atenan sivuilta (atena.fi/henriikanblogi). Muista vain laittaa salakoodi HENRIIKANBLOGI. Myös Miekkarin saa samalla tilauskerralla tarjouksellisesti 4,90 e. Jos erikseen tilaa Miekkarin, niin silloin tulee postikulut.

Kesälistan aika

Minua rupesi listattamaan. Ihan kuin syvällä sieluni sisimmässä joku terottaisi kuulakärkikynää ja se on silloin äkkiä alettava naputtamaan.

Listan nimi on...

ELÄMÄNVIISAUDET

1. Päivä tulee joka päivä

2. Joka päivä on seikkailu

3. Jos jaksaa, niin hyvä

4. Jos ei jaksa, niin yhtä hyvä

5. Jos katsoo Breaking Badin kaikki tuotantokaudet parissa viikossa, voi nähdä murhia unissa joka yö

6. Julkisten vessojen taaimmaiset kopit tulee pitää vapaana kakkaajia varten

7. Korianteri kuolee parvekkeella kuumassa auringossa

8. On olemassa kahdenlaisia ihmisiä - toiset ei mistään hinnasta luopuisi karkeista ja toiset ei sipseistä - ja se vaan pitää meidän kaikkien hyväksyä

9. Suurin osa tunteista tulee ja menee ohi, osa pysyy mukana pidempään, osa vain hetken, ja jotkut tunteet on kyydissä aina, mutta kuitenkin niin, että ne muovautuvat ja istuvat mukana paremmin - hiertämättä

10. KÄRSIVÄllisyyden opettelu on hirmu tärkeää ja ihan yhtä kauheaa kuin miltä se kuulostaakin

11. Elämä on joskus ihan perseestä, mutta niin on meistä jokainen, joten kannattaa olla lempeä ja antaa se anteeksi

12. Jos kuulee naapurin harrastavan seksiä, voi sen itsekin laskea melkeinsaamiseksi

13. Koirat on ihania

14. Mikä on Rin Tin Tinin äidin ja isän nimet? Emä Tin Tin ja Sii Tin Tin.

15. Vitsejä kannattaa testata ensin läheisillä, koska ne on luvanneet olla tukena myös alamäessä

16. Kun muistaa rakastaa itseään pienen hetken verran joka päivä, vaikka vaan kolme sekuntia, siitä tulee aika vänkä olo

17. Jos sanoo itselleen aamuisin "mä olen upea", niin voi ihan kertakaikkisesti hämmästyä

18. Jos julkiset esiintymiset jännittää ja elämä muutenkin, niin kannattaa pitää mielessä, ettei kukaan kuitenkaan muista mitään, mitä on tapahtunut, koska ne miettii vaan, monta likeä niiden julkaisemalle kuvalle tuli, kuka siitä tykkäsi ja pistikö just se tyyppi peukkua

19. Aina ei tarvitse hymyillä

20. Se, että just sä olet olemassa tässä kaaottisessa maailmassa, on jollekin ihan helvetin tärkeää

Aurinkoista viikonloppua!

 

Semiterveiset!

Hyvää kesäpäivää ja oikein paljon terveisiä!

Tiedättekö, kun sanotaan että ihmisellä on suunnitelmat elämää varten mutta elämällä onkin ihan omat metkut mielessä? No nyt se on taas todistettu.

Olin suunnitellut, että kesä 2018 on rohkeuden kesä. Opettelen uhkarohkeasti tekemään kaikkea mullistavaa eli esimerkiksi pyöräilemään Helsingissä paikasta toiseen (täällä on ihan tosi villi pyöräilykulttuuri, ihmisiä ihan saatanasti kaikkialla ja pyörätiet 30 cm leveitä, aivan erilaista kuin Heinolassa) ja ei paljon muuta paitsi, että alan myös tutustua uusiin ihmisiin eli tarkemmin sanottuna miesihmisiin. Miesihmiset ovat aina vähän jännittäneet minua, aivan kertakaikkisesti menen vatkuliksi, jos sellainen on lähistöllä saati katsoo kohti ja puhuu, vaikka kaikkein pahimpia ovat viestit puhelimeen.

No se pyöräilyhommeli on ollut suht helppo toteuttaa, mutta auta armias tämä toinen asianlaita. Ensimmäinen askel rohkeuden saavuttamisessa olisi ihan vain olla puoli tuntia miesihmisen läheisyydessä, vaikkakin ihan hiljaa. Harjoittelin tätä Piritorin S-Marketissa pienissä erissä, pari minuuttia kerrallaan, kunnes rupesin saamaan omituisia katseita ja elekieliä.

Sitten seuraava askel on tietysti Tinteri eli Tinter. Tein vatsalihaksia kolme kappaletta ja lankutin yhden hengityksen verran ja päätin, että nyt olen valmis, antaa tulla maailma ja miesihmiset.

Mutta mitä tämä on, että vatsalihastreenistä huolimatta ei tule jumalauta yhtään mätsiä. Epäterveisiä vaan oikein paljon sittenkin! Ihan kuin Väinämöinen olisi laulanut kaikki miehet suohon plup plup plup.

No onneksi on olemassa aina ruokakaupan asiakkaat ja vähän liian lähellä seisominen ja saman tomaatin kopelointi, mutta sen verran voin sanoa, että yhtään vatsalihasta en tee.

Mutta tärkeintä ei olekaan päämäärä vaan matka ja sopivan tomaatin löytäminen.

Mukavaa viikonloppua semiterveisin,
Henriikka

 

Risteys antaa mahdollisuuden uusille seikkailuille

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään eli katsotaan onistukoo tämä.

Tämä on ollut hyvä ja lempeä kevät. Jopa paras koko elämäni aikana. Se on aika iso juttu. Ihmeellistä ylävirettä pää täynnä. Pari vuotta olen nyt aika väkisin puhunut itselleni kauniisti, vaikka olen meinannut ensin rumasti. Nyt vihdoin huomaan, että rumapuhe on enemmänkin vain muisto, ja kaunopuhe ihan jokapäiväistä. Olen ihana. Olen upea. Olen rohkea. Saan olla herkkä. Saan sanoa ei, en halua, en jaksa. Saan kertoa mielipiteeni. Saan olla perustelematta päätöstäni. Saan muuttaa mieltäni sinnetänne ja sitten vielä takaisin.

Olen lukenut kirjan sellaisesta vääränlaisesta kiltteydestä ja opetellut pääsemään siitä eroon. Kirjasta on helpompi päästä eroon, koska se on kirjastolaina, mutta siitä kiltteydestä ei niinkään.

Nyt alan olla korviani myöten täynnä tätä teoriaosuutta. Haluan päästä jo kaahaamaan baanalle ja testailemaan uusia tapoja olla ja puhua ja kohdata. Hirvittää ihan helvetisti mutta onhan tämä aika siisti vaihe; risteys, joka mahdollistaa muutoksen.

Olen niin valmis että omg! Kypärä päässä, jalka kaasulla, tukka auki, löysä paita päällä eikä mitään rintsikoita, napakarvat nyppimättä, minishortsit päällä ja jalat painautuneena penkkiä vasten paljastaen kaiken selluliitin koko kansalle mutta sehän onkin vaan ihan mega hot.

Suojalasit silmille ja ykkösvaihde silmään (ei pidä sentään vetää överiksi) ja BROOM BROOM TÄÄLTÄ TULLAAN!!

 

Kesähien tuoksuiset terveiset

Täällä kaikki hyvin ja ihanan hikisesti. Tämmöisissä helteissä parasta on se, kun voi itse tehdä musteläikkätestejä istumalla tuolilla ja sitten tulkitsemalla persehien jättämää kuvaa syvällisesti ja ammattitaidolla.

Olen käynyt harjoittelemassa uinnin päätykäännöstä Allas Sea Poolilla, koska Stadikka on mega fail eli kiinni. Nämä on näitä ensimmäisen maailman ongelmia - persehiestä tulkitaan juhannukseksi lunta ja ulkouima-allas on remontissa. Onneksi kuitenkin jotkin asiat pysyvät samana eli puolikahdeksan aamupaskani ei ole siirtynyt mihinkään vaan herättää aina klo 07.27, jotta ehdin hoiperrella puoleksi unenpöpperöisenä vessaan.

Yhtenä päivänä kävin juoksemassa kilometrin. Sitten päivitin siitä Instaan Töölönlahden laiturilla. Tuli kylmä ja inhottava olo, koska tekstin tuottaminen kesti niin kauan ja aurinkokin häikäisi kännykännäyttöä niin, että filtterin valinta oli kauhean vaikeaa. En juokse enää koskaan.

Viime lauantaina olin Hyvinkäällä kirjakaupassa. Yleisöryntäys oli valtava - vain äitini tuli paikalle. Tämä on tätä megajulkkiksen elämää. Ihan kreisiä menoa. Jokainen haluaa osansa.

Lauantaina menen päiväreissulle Kuopioon Matkuksen Suomalaiseen kirjakauppaan klo 14. Olisi ihanaa nähdä teitä kaikkia Savon tyyppejä siellä, koska äitinikään ei pääse paikalle. Toivon kuulevani teidän murretta ihan mahdottomasti ja joka paikassa, koska se on niin best, ja silloin minusta tulee ihan tosi lempeä vetkula. En tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta aina ei tarvitse tietääkään kaikkea.

Kesäkuun 6. päivä on tämän kevään viimeinen haastattelu, ja se on Jätkäsaaressa Malaga-baarissa klo 18. Ystäväni ja kollegani Nina Honkanen jututtaa minua siellä. Tulee ihan super kiva ilta, joten kannattaa pistää kalenteriin tarroja jo sen päivän kohdalle.

Aurinkoisia päiviä kaikille ja persehien tuoksuisia rakkaustulkintoja! Kyllähän te tiedättekin jo, että jos ei heilaa helluntaina, niin sitä suurempi pehiläiskä. Pus.

 

Toukokuun vierailut

Moikka! Huhtikuu jäi taakse ja ihanat kirjakauppavierailut. On ollut ihan superia nähdä teitä lukijoita livenä ja vaihtaa kuulumisia. Olen ollut ihan hirveän onnellinen joka ikisestä kohtaamisesta ja palaute on ollut niin sydäntä lämmittävää, että jos minuun nyt koskee, siinä palaa sormet ja kuuluu vaan sihinää. Olette parhaita!

Nyt sitten yhtäkkiä onkin tosiaan toukuu ja uudet vierailut odottavat. Elikkäpäs tässä tulevat ne:

Pe 4.5. ESPOO Entresse Suomalainen kirjakauppa klo 15

La 12.5. RIIHIMÄKI Suomalainen kirjakauppa EDIT: klo 13 (ei klo 12)

La 12.5. HYVINKÄÄ Suomalainen kirjakauppa EDIT: klo 14 (ei klo 13)

La 19.5. KUOPIO Matkus Suomalainen kirjakauppa klo 14

Nähdään pian! pus.

 

Mitä tapahtuu, jos sä rupeet seurustelemaan?

Tätä kysytään minulta säännöllisesti.

Miettikääpä nyt, jos tämmöinen järkyttävä asia pääsisi tapahtumaan, olenhan kuitenkin Suomen johtava ja tunnetuin sinkku. Sinkkujen apostoli. Olisihan se aika hirveää menettää tämä paalupaikka. Ensin jonotat ensimmäisenä vuosia jonnekin, seisot siinä, koska kaikki muutkin seisovat vaikket edes oikein tiedä, miksi, ja sitten jostain siihen vierelle ilmestyy pari. Oletkin parijonossa. Mitä jos sieltä jonon päästä saakin ämpärin? Ei sitä voi jakaa minkään parin kanssa.

Niin että siis mitä tapahtuu?

Ensimmäisenä minulle tulee mieleen, että luultavasti saan hiivatulehduksen vieraista bakteereista. Varmaan myös tulen olemaan hermoromahduksen partaalla toisen ihmisen erilaisista tavoista, joita järkyttyneenä yritän ymmärtää. Mutta sitäkin tosiaan säästelen suhteeseen.

Vakavasti ottaen en itse näe ollenkaan sitä, että kirjoitan sinkkuudesta. Kirjoitan elämästä, ihmisyydestä, tunteista, seksuaalisuudesta, kehollisuudesta. Nämä asiat eivät muutu, ne ovat olemassa on sinkku tai ei. Toki tietyt asiat triggeröivät sinkkuja eri tavalla kuin suhteessa olevia, mutta silti perustukset ovat samat. Keskeneräisyys on sama. Tunnemyllerrykset kehossa eivät lopu eivätkä ala - ne vain ovat ja muuttuvat. Ymmärrys itsestämme ja se, miten kohtelemme itseämme vaikuttaa paljon enemmän kuin suhde tai sinkkuus itsessään. Näitä jälkimmäisiä on vain helpompi syyttää kaikesta. En tietenkään tällä tarkoita vähätellä sinkkuuden tai suhteiden haasteita. Tarkoitan vain, että kaikki tämä on elämää, seikkailuita, kasvamista, kompuroimista, ylösnousemista, persmäkeä laskemista vahingossa tai tahalleen.

Minun identiteettini ei riipu (enää) tästä sinkku-sanasta. Ei ole olemassa sinkku-Henriikkaa ja parisuhde-Henriikkaa - on vain tämä tyyppi tässä, ihan sama misukka. Hyvä tyyppi, vähän ujo, hauska, aika rohkeakin, rakastaa liikkumista ja sen jälkeen paikallaan pysymistä ja netflixiä ja syömistä ja lattialla makoilua ja sängylläkin, irvistää aina ruoan jälkeen kaverille, jotta tämä voi tarkistaa, onko hampaiden välissä ruokaa, pissaa ovi auki, runkkaa halun laukaisemana tai lieventääkseen stressiä, ei pysty sopimaan pitkälle mitään aikatauluja, herää joka aamu puoli kahdeksan aamukakalle, omistaa tarrakätkön.

Kirjoittamista en lopettaisi. En halua sellaista suhdetta, jossa minua ei tueta ja kannusteta asiassa, joka on minulle aivan tajuttoman rakas. Siksi minulla ei myöskään ole kiire suhteeseen. En kertakaikkisesti pysty olemaan ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä, mikä merkitys hyvinvoinnille on toisen hyväksymisellä ja kunnioittamisella. Uskoisin, että tästä kirjoittamisesta on monella kysyjällä huoli. Että lopetanko kaiken. Eli ei hätää.

Lisäksi tuli mieleeni, että minullahan on vuoden päästä tinamäät eli olen ollut 10 vuotta sinkkuna. Se on ehkä siisteintä ikinä! Harva pystyy moiseen hienoon suoritukseen. Olen ylpeä siitä, miten hienosti olen pärjännyt itseni kanssa. Välillä on ollut aika vaikeaa ja ihan perseestäkin, mutta se on just hyvä, koska ilman sitä, en voisi kokea tällaista onnentunnetta, mistä nyt saan nauttia. Jes!

Kirjakiertuehommeleita

Heippodei ja tervehdys!

Aina olen halunnut kiertueelle elämässäni. Jo lapsena halusin, kun lauloin äänettömästi hiusharjaan Whitney Houstonia ja olin fantasioissani miljoonien ihmisten edessä lavalla seksivaatteissa.

Näin ne unelmat vaan toteutuvat vahingossa.

Elikkäpäs tässä huhtikuun aikatauluja.

JYVÄSKYLÄ

Ke 18.4. Suomalainen kirjakauppa klo 16

Ke 18.4. Menkkafestarit Lutakossa (en tiedä, mikä se sellainen lutakko on, mutta jos löydätte minut jostain lätäköstä pomppimasta, niin hakekaa herranjestas pois ja äkkiä), esiinnyn klo 19

To 19.4. Akateeminen kirjakauppa klo 16

TAMPERE

Pe 20.4. Ratina Suomalainen kirjakauppa klo 16

HELSINKI

Ma 23.4. Suomalainen kirjakauppa Aleksilla klo 15.40

ESPOO

Ma 23.4. Iso Omena Suomalainen kirjakauppa klo 17.30

OULU

La 28.4. Suomalainen kirjakauppa klo 13 (menkkojen laskettu aika on just tuolloin, että katotaan, mikä petolinnun perse aka aulis apeakärsä siellä mikrofonin varressa ilakoi vaikka onneksi osaan feikata kuitenkin että kaikki hyvin ainakin puolen tunnin ajan pystyn)

Tulkaa kuuntelemaan tai ottamaan selfieitä ja belfieitä tai signeeratuttamaan kirjoja tai ihan vaan pällistelemään korvatulpat korvissa. Minulle käy kaikki. Minusta on niin ihanaa nähdä teitä, kun muuten on tämä kirjoittajan työ niin itsekseen olemista. En tiedä, kuka lukee kirjojani, paitsi että välillä tiedän, koska olen nähnyt teitä ihanuuksia näissä tapahtumissa ja se tekee minut onnelliseksi.

Toukokuussa on tulossa vielä Espoo, ehkä Vantaa, Riihimäki, Hyvinkää ja tietty Kuopio.

Niin kivvaa!!!!

Onko sinkussa jotain vikaa, koska se on sinkku?

Voit valita seuraavista vaihtoehdoista mieleisen.

1.     Ei ole.

2.     Yhtä paljon kuin seurustelevissakin.

Sinkkuus ei ole välivaihe ennen ”oikeaa elämää” parisuhteessa. Parisuhde ei ole mikään ylempi level tässä elämän pelissä. Syntymän jälkeen seuraava level on kuolema. Siinä välissä kannattaa nauraa niin usein kuin mahdollista yksin ja läheisten ihmisten kanssa, ja mielellään niin kovaa, että kusee housuun, koska ihan sama.

Parisuhde ei ole maali tai taivas. Parisuhteessa elää kaksi (tai useampi) sinkkua, jotka ovat sopineet keskenään tietyt säännöt yhteiselle olemiselle.

Toiset pysähtyy ja toiset haluaa oppia uutta - ei liity mitenkään suhdestatukseen.

Joka ikinen meistä on keskeneräinen. Hautaan mennään yksin.

Ei muuta tänään.

Menkkafestarit

Moikka kaikki ja erityisesti te!

Arvatkaa mitä uskomatonta! No? Jyväskylän Lutakossa järjestetään Menkkafestarit 18.4. Siellä esiintyy joku Rönkkönen eli hetkonen sehän olen minä. Puhun ja heilun lavalla kuin tampoonin naru jalkovälissä eli kannattaa ehdottamasti tulla katsomaan sitä showta.

Festareilla tapahtuu muutakin kuin minä. Luvassa on verta ja huumoria, musiikkia ja verta sekä kaikkea mahdollista ja verta. Ei ole oikeasti varmastikaan verta siellä, en tiedä. Jos on, minä pyörryn, mutta ei se mitään. Lattialta on matka vain ylöspäin.

TÄÄLTÄ pääsette lukemaan lisää ja ostamaan lippusia.

Kohti lettuviikkoja ja niiden yli! <3

Keväinen unelmalista unelmistani

Pitkästä aikaa moi eli taas!

Kevät tulee ja suu on hiekkaa täynnä. Eilen illalla täysin yllättäen ja pyytämättä aivoni tajusivat, että minulla ei ole koiria enää. Luulin, että olin kertonut tämän niille jo hyvin tarkasti, mutta jotain epäselvyyksiä oli selkeästi jäänyt. Ehkä olin unohtanut viestistä surunaamahymiön tai jotain. Sitten itkimme yhdessä koko illan, että aina on otettu koirien kanssa jokainen vuodenaika yhdessä vastaan, erityisesti kevät, paitsi ei enää ikinä.

Sitten tänään mietin, että nyt silmät turvonneina ja suu täynnä hiekkaa on hyvä tehdä lista asioista, joista unelmoi ja jotka aikoo toteuttaa vielä joskus tässä pian parinkymmenen vuoden sisään. Tässä unelmalistani:

1. Islanninhevosvaellus Islannissa.

2. Ruskavaellus Lapissa omilla jaloilla, ei hevosen. Tai hevosenkin käy, jos sellaisia järjestetään paikalle.

3. Omien suksien ostaminen.

4. Hiihtäminen omilla suksilla.

5. Viikon hiihtoreissu Lapissa omilla suksilla.

6. Itsepuolustuskurssi niin ei tarvitse pelätä pimeää ja sitä, että on nainen.

7. Erityisesti mustien farkkujen ja muiden vaatteiden jättäminen lattialle koko vuorokaudeksi, koska en ole koskaan pystynyt tekemään sitä, aina koirien karvoissa on muuten kaikki ja olen liian siisti ihminen muutenkin.

8. Silitysraudan korjaaminen pois lattialta vasta ensi syksynä, nyt kolme viikkoa ollut siinä, ehkä vieraiden ajaksi voi piilottaa, mutta sitten heti takaisin, tällaista on elämäni kapinallisena.

9. Jonkun koiran karvoihin katsominen ja koskeminen.

10. Jonkun koiraan karvoihin katsominen ja koskeminen.

11. Kiipeilen seiskoja ylös asti enkä vaan kymmenen senttiä korkealle.

12. Viikonloppureissu jonnekin Suomen kaupunkiin, jossa en ole koskaan käynyt.

13. Ostan ruokakaupasta jotain, mitä en ole koskaan ostanut ja teen siitä hyvää ruokaa.

14. Lasken alushousuni. En alas, vaan määrällisesti että montako ja sitten päätän, etten osta uusia kymmenen vuoteen, koska tuhansia on niitä, miljoonia.

15. Otan äkkilähdön jonnekin enkä sano siitä kenellekään ennen kuin lentokentällä vasta soitan äitille.

16. Pidän kännykkää lentokonetilassa klo 22-08, koska vain päivisin saan olla addikti.

17. Opetan suolistoni luopumaan klo 07.30 aamukakasta ja siirtämään sen esim. 09.30, jotta saan nukkua pidempään.

18. Käyn ratsastamassa Suomessa ja yritän, etten niin paljon tipu selästä.

19. Aloitan juoksemisen taas ja juoksen maratonin tai sitten pari kilsaa vaan.

20. En niin paljon pelkää asioita paitsi aluksi vähän aikaa, mutta sitten heti jo teen kaikkeni, etten enää.

Pitkästä aikaa videotervehdys

Tein videon mutta en tiedä, miten sen saa tänne. No nyt yhtäkkiä osasinkin. Elämä on siitä jännä, että kun vähiten odottaa, niin.

Meni viisi vuotta, että osasin editoida tämän uudella koneella ja seitsemän vuotta, että sain siirrettyä sieltä pois, missä editoidaan. En enää tiedä, miten saa tekstityksen mutta ehkä joku päivä, kun minulla on taas yhdeksän vuotta aikaa, niin selvitän sen.

Juna Turkuun

Moi turkulaiset!

Nyt muistin, että minullahan on tämä kotisivukin ja blogi. Tulen huomenna 15.3. sinne teidän kylille pyörimään eksyneenä puoli neljän aikaan. Tavoitteenani on olla Akateemisessa kirjakaupassa klo 16 haastateltavana ja sen jälkeen nimikirjoitan kirjoja ja tulen teidän selfieihin ja uniinkin.

Nähdään huomenna, ihanaa!

Tervetuloa uusille sivuilleni ystäväiseni!

Ei voi olla totta! On se. Minulla on ihan ikiomat kotisivut. Sinkkublogini tekstit ovat siirtyneet tänne ja samoin myös minä siinä sivussa. Kannattaakin olla aina varovainen, kun importtaa ja exporttaa asioita, kun ei tiedä, mitä kaikkea siinä siirtyykään ja minne.

Tästä eteenpäin täältä löytyy siis kaikki, mitä voi löytyä. Toki myös Instaani kannattaa seurata (@henriikkaronkkonen) sekä virallisia Face-sivujani (@henriikanblogi). Kovimmille stalkkereille suosittelen Instaani, sillä siellä tiedotan eniten ja muistutan itseänikin kaikista jutuista, joissa olen mukana.

Minä lähden nyt kiipeilemään ensimmäisen kerran koko tällä viikolla, kun en ole vielä yhtään ehtinyt aikaisemmin. Vai olenko? En muista enää. Hirmuisesti kiirettä pidellyt, mutta kivaa on ollut.

Joku jo kommentoikin, että mitä se Rönkkösen naama on ihan kaikkialla, onko pakko, eikö ole mitään muita haastateltavia, ihan ärsyttää. Aika mukava kuulla. Eikä tarvitse olla huolissaan, sillä tämä ei tähän lopu. Haastattelut jatkuvat ensi viikolla.

Rentouttavaa sunnuntaita ja kaikkea hyvää. <3

Huomioasia

Moikku!

Hei apua! Ei vaan. Kaikki hyvin.

Torstaina 8.3. olen Helsingin Akateemisessa klo 16.30 puhua höpöttämässä. Tule sinne, jos vaan. Laitan myös nimmaria kirjaan ja otan teidän kanssa selfieitä tosi mielelläni. Olisi ihan huippua nähdä pitkästä aikaa tai ekaa kertaa!

Mukavaa päivänjatkoa! Tänään jo ilmakin oli lämpimämpi, melkein helle.

Millainen Tinder on ulkomailla?

En tiedä. En käytä. Ei muuta.

No vähän jotain muutakin voin kirjoittaa.

Jostain kumman syystä täällä Amerikan New Yorkin Brooklynissa ihan pitää muistuttaa itseään, ettei oikeasti asu täällä. Kävelen kaduilla kuin ne olisivat minun kotihoodejani, vaikka lähdenkin aina väärään suuntaan joka paikasta ja yritän vahingossa ostaa pikkuhousuja rautakaupasta mutta sitten opinkin, että apteekissa niitä myydään.

Eilen oli hiki +23 astetta, täydellinen fantasiakesäpäivä. Tänään on suomalainen kesäpäivä +8. Lakkasin kynnet sormista. Lähikahvilastani saa kahvin kauramaidolla, en voi uskoa, mutta pakkohan se on. Olen sekaisin onnesta. Yleensä menenkin sekaisin aika pienistä asioista. Suurista asioista enemmänkin räjähdän seinille, ja se on vähän jo vaarallista. On turvallisempaa iloita kauramaidosta ja apteekin pikkuhousuista ja kynsilakoista.

Toissapäivänä meinasin jo hieman poksahtaa, kun menin hissillä serkkuni kotirakennuksen kattoterassille juomaan punaviiniä ja puhumaan syvällisiä asioita hänen kanssaan. Oli niin upea kokemus. Semmoisten kokemusten jälkeen pitää aina vähän kursia itseään kokoon, että voi vastaanottaa lisää jotain vastaavaa. Muuten nahka repeää.

Iloitsen hirveästi siitä, että on olemassa elämä, joka on minun eikä kenenkään muun. Tässä se nyt on.

Elämän jännitysmomenteista

Halusin vain tulla kertomaan kaikille, jotka jännittävät matkustamista ja elämää muutenkin, että niin minäkin.

Se on ihan normaalia. Kun uusia asioita tapahtuu ja ympäristö muuttuu, voi kroppa mennä hetkellisesti tilttiin. Ei ehkä tule uni niin hyvin tai vatsa ei toimi tuttavallisesti. Minulle usein tapahtuvat ne ja vähän muutakin.

Vaikka jännitys onkin usein monella tavalla positiivista, menetän silti hippusen kontrollia omaan kehooni. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että poikkeuksetta melkein aina saan ulkomailla paniikkikohtauksen tai parikin. Suomessa ei enää useinkaan tule, mutta joskus saattaa sielläkin.

Tänne New Yorkiin kun matkustin, jo alkoi tuttu mukava kohtaus hiipiä kehooni. Se tuli jo itse asiassa Ruotsissa. Pitkä lento oli edessä, jonotettiin koneeseen. Sitä ennen Ruotsin viranomainen haastatteli jokaisen uuden matkustajan paitsi jos oli amerikkalainen. Ihan tuntui, että taju lähtee enkä osaa vastata yhteenkään kysymykseen ja joudun verhon taakse kuulusteltavaksi. Mikään ei onneksi lähtenyt ja kaikki meni hyvin, vaikka en osannutkaan vastata kysymyksiin kauhean hyvin paitsi, että "I don't know".

Viimeksi tuli kohtaus määmatkalla Thaimaassa. Oli kuuma ja nälkä ja vierasta kaikkialla. Se riitti.

Mutta niistä onneksi selviää ja aina ajattelen, että paniikkikohtaustunne kestää koko reissun mittakaavassa vain niin vähän, ettei sen takia kannata jättää lähtemättä ja kokematta. Pelko on ihan terve tunne mutta usein vähän turha.

Siksi muistutan nyt kun muistan, että kannattaa mennä vaikka epärohkeasti pelkoja päin. Ihan vaikka yksi pienen pieni askel kerrallaan. Ei tarvitse heti ehtiä määränpäähän, mikä se sitten kenelläkin on. Voi olla ihmissuhdeasia, voi olla matka maailman ympäri tai lähikauppaan, voi olla keskustelunaloitus lähimmäisen kanssa. On aina parempi ottaa se askel nyt kuin tuskailla, että matka on niin pitkä, ettei sille kannata edes lähteä. Aina kannattaa.

Me kaikki jännitetään jotakin. Meillä on erilaiset tavoitteet ja haaveet saavutuksista ja uskalluksista. Siksi ei niin paljon kannata verrata omia rohkeuden askeleita muiden vastaaviin. Sillä vaikka tämä elämä enimmäkseen onkin joukkuelaji, on tärkeää keskittyä myös yksilösuoritukseen. Se on taas jokaiselle ihan älyttömän erilainen.

Ja silleen se on just hyväkin.

Rohkeutta viikkoon!