Jääkiekkoanalyysi

Heipä hei ja moikkuli moi! Se on Rönkkönen täällä taas.

No mitäpä tänne, ihan hyvää, kiitos kysymästä. Eilen tuli jääkiekkoa televisiosta. Minäkin katsoin sen ensimmäisen pelin ja sitten lopulta toisenkin. Sen jälkimmäisen voitti Suomi. Jo ensimmäisen pelin aikana nautiskelin, että kyllä on niin hyvä selostaja tämä Mertaranta. Että onneksi on Mertaranta meillä. Olin inessä skenessä siinä. Ihan vasta loppumetreillä kuulin, ettei pronssipeliä kukaan Mertaranta selostanut. Minkä takia pitää vaihtaa selostajia tällä tavalla? En ymmärrä.

Olisin halunnut, että Tsekki voittaa ensimmäisen pelin, koska Mielikuvituspoikaystävä-kirjani kääntyy tsekiksi ensi syksynä ja vain voittajat lukevat kirjojani. Nyt harmittaa heidän puolestaan tämä menetys. Ehdin jo miettiä, että kohta koko joukkue tietää vaginaeritteistäni kaiken, siellä hienhajuisessa pukukopissa lukevat pareittain pillupierun turauksesta, mutta aina eivät asiat mene niin kuin haaveissa. Nooo, kyllä minä tästä selviän, mutta heistä en ole aivan varma.

No sitten katsoin viikonloppuna myös Ihmebantua, tukehduin useita kertoja omaan nauruuni ja mietin, että pitäisikö minunkin ruveta kirjoittamaan tv-sarjoja. Olen saanut kirjojeni tiimoilta monta viestiä, jossa joku juuri tukehtuu tai kuolee, ja se on aina niin mukava uutinen.

Nyt en keksi enää muuta. Moikka!

Tärkeä tiedote

Anaalinkatkuinen tervehdys täältä liian kirkkaan näytön takaa! Monet siellä jo varmaan miettivätkin, mitä persekivulleni kuuluu. Olette lähettäneet paljon lämpimiä ajatuksia ja rukouksia. Olen saanut niistä ilmavaivoja, joten voisitteko lopettaa.

Kivut alkoivat siis täysin yllättäen ja pyytämättä reilu puoli vuotta takaperin. Maailmanlopun gynekologi löysi kohdustani myooma-kasvaimen ja käynnisteli jo moottorisahaa leikatakseen koko alavartaloni pois, koska olen kuitenkin jo 35-vuotias nainen eikä sen ikäinen vagina-virpi tarvitse enää kehostaan muuta kuin kädet ja pään, ja senkin mielellään pussin sisällä. Seuraavaksi kävin akupunktio-osteopaatti-ihmisen luona, koska ajattelin, että ehkä löytyy vielä joku muu keino kivunlievitykseen, ja olisihan se ihan kiva pitää alapää itsellä mahdollisimman pitkään.

Noh, tämä akupunktio-osteopaatti-ihmishenkilö löysi häntäluustani trauman.

Mietin pitkään, että mitä helvettiä sille on tapahtunut, koska en ole kaatunut tahi tippunut. Ehkä on humpuukia tämä, tuumin. Sitten mieleeni hiipi muisto syksyisestä Islannin reissusta, jonne lähdin ratsastamaan viikoksi. Tässä vaiheessa haluaisin muistuttaa, että minä en harrasta ratsastusta. Ajattelin silloin, että ei se nyt niin vaikeaa voi olla.

Noh….

Hypinkin siis hevosen selässä kuin perunasäkki viisi tuntia päivässä ja yritin selvitä hengissä. Islanninhevosilla on oma askellajinsa (töltti), ja minulle kerrottiin, että silloin selässä oleminen tuntuu kuin istuisi nojatuolissa. Ensimmäisenä ratsastuspäivänä ihmettelin, että minkälaisia nojatuoleja ihmisillä oikein on, koska minä hypin satulassa ylösalas 180 asteen sätellä joka ilmansuuntaan. “Istu takana, nojaa taakse”, sanoivat kanssaratsastajat, jotta hevonen ymmärtäisi mennä tölttiä, mutta minä meinasin valua hevosen persettä pitkin maahan. Vasta, kun sain ohjeeksi “laita vittu eteen”, tajusin, mistä on kyse.

Viikon verran painelinkin sitten menemään häntäluuni päällä rytkyttäen ja vittu edessäni lepattaen pitkin trollien laaksoja ja teletappikumpareita.

Nyt akupunktio-osteopaatti-ihminen on hoitanut häntäluutani ja kuukautiskipujani sekä neuloin että sormipaineluin, ja kas kummaa kivut hävisivät.

Mikä on tämän tarinan opetus? En tiedä, keksi itse.

Heippa!

Housut jalkaan

Voiko nyt jo sanoa, että on kevät?

Kyllä voi, sillä rekka-auto nostatti Saharan verran irtomaata ilmaan, ja se kaikki lähti tulemaan määrätietoisesti suoraan minua kohti ja asettui silmäreikiini ja sieraimiini asumaan. Onneksi minulla oli housut jalassa, niin ei mennyt hiekkaa pilluun. Olen nimittäin joskus lukenut internettikeskusteluista, että sellaisen ihmisen mielipiteillä ei ole enää väliä, ja että sitä pitäisi panna peniksellä oikein kunnolla emättimeen. Näin keväisin onkin aika hankalaa olla nainen juuri tuon hiekan takia, sillä koko ajan saa pelätä, lentääkö se pilluun ja mitä sitten tapahtuu. Äsken kävellessäni kuuntelin jalkoväliäni oikein tarkasti eikä raossani rahissut.

Kerran nuorena naisena baarin jälkeen paneskelin Thaimaan hiekkarannalla juuri tapaamani miestä, ja seuraavalla viikolla ajattelin, että kyllä nyt taisi mennä hiekkaa pilluun kilokaupalla mutta se olikin klamydia.

Sellaista. Oikeasti, en itsekään arvannut äsken, kun aloitin kirjoittamaan keväästä ja hiekasta, mihin päädyn.

Ei kait sitten muuta kuin tiukat housut jalkaan vaan ja nauttimaan auringosta. Housujen ulkopuolelle suosittelen kiinnittämään pikkuhousunsuojia sillä tavalla, että teippi on ulospäin. Tämä auttaa vangitsemaan sekä hiekkaa että katseita.

Heippodei.

Ystävänpäivätarjous kirjoista

Moikka ja terveisiä kuukautisalushousujen (rumat, vanhat, kulahtaneet, mustat) sisäpuolelta!

Lauantaina kävin katsomassa Bohemian Rhapsodyn, itkin ja googlailin kaksi päivää kaikkea Queeniin liittyvää, etuhampaanikin tuntuivat kasvavan ja lauluääneni osui kerran nuotilleen.

Tänään alkoi kuukautiset, nyt sattuu perseeseen, kuppia ei tee mieli laittaa, supermegatamponista tuli läpi kolmessa tunnissa legginseihin asti. Se siitä.

Joku ihana toimittaja kysyi minua haastatteluun vastaamaan kysymykseen, miltä tuntuu olla sinkku ystävänpäivänä ja mitä tämä päivä ylipäätään minulle merkitsee. Jouduin jättämään haastiksen väliin, koska tuntuu ihan samalta kuin muinakin päivinä, ystävänpäivä ei merkitse minulle mitään. (Toki joskus parikymppisenä toivoin poikaystävältäni ruusuja, timantteja, hevosta ja linnaa, mutta en saanut ja suutuin, koska ajattelin, että sillä tavalla saan. En saanut.)

Mutta anyways, ystävänpäivä on hyvä syy ostaa kirja itselle tai kaverille, tai olla ostamatta. Kustantamoni tarjoaa huikealla alennuksella Bikinirajatapausta (12,90 e + posti) ja Miekkaria (4,90 e + posti)!! 🔥❤️ Saattaapa olla signeerauskin Bikkarissa, mikäli oikein tarkasti katsoo, toivottavasti se on minun signeeraukseni, en tiedä. Tilaus onnistuu osoitteesta atena.fi/henriikanblogi, muistakaa laittaa koodi YSTAVA2019. Kirjat voi tilata vaikkapa heti!! Ei tarvitse odotella.

Koirapostaus

Terveisiä täältä Helsingin Kalliosta, jossa kukaan ei uskalla astua ovesta ulos, koska jokaikisen kerrostalon katolta roikkuu henkilöauton kokoinen, 3500-kiloinen jäämassa valmiina tappamaan kaikki.

Minäkin olen ollut lukittautuneena kotiini jo kolme viikkoa seuranani uusi 1000 palan palapeli, johon löydän yhden sopivan palan kerran vuorokaudessa, ja tungen sen väkisin väärään paikkaan, koska vitun taivaspalat.

Näin viime yönä unta koiristani pitkästä aikaa, kerroin tästä Instassa ja sain kysymyksen sinkkuseuraajaltani, jolle on tulossa keväällä dalmatiankoira, että voisinko kirjoittaa, miten pärjäsin kahden ison koiran kanssa ja millainen oma dalmikseni oli.

Pärjäsin oikein hyvin. Dobermannini Tipu oli niin kova hakemaan huomiota ja leikkikaveria koirapuistossa siinä kuitenkaan onnistumatta, koska se mätki etutassuillaan kaikkea mahdollista, että minulle oli itse asiassa helpompi, kun oli kaksi koiraa. Niistä oli seuraa toisilleen ja minulle tuplasti. Ne eivät leikkineet muiden kuin toistensa kanssa, sillä vain dalmatiankoirani Dada ymmärsi Tipun mätkimistä ja siksi roikkui aina hampaillaan Tipun etujaloissa kiinni. Tipusta se oli kivaa.

Hoitopaikan saaminen kahdelle isolle koiralle oli välillä haastavaa, mutta samalla viihdyin koissujeni kanssa kotona niin hyvin, ettei se haitannut. Hästäg single and ready to mingle. Näemmä istun täällä kotonani vieläkin eli koiria on helppo syyttää omasta saamattomuudesta ja kotona möhnöttämisestä.

Nuori koira kannattaakin totuttaa jo heti alkuun siihen, että se on välillä yötä hoidossa jossain. Eli älä tee niin kuin minä, joka ei pystynyt antamaan mussukoitaan kenellekään, kun ne olivat pieniä, hellyyttäviä ja vittumaisia energiapaukkuja. Mutta varaudu maksamaan hoitopaikasta syödyt kengät, takit, postit, dildot, käsirasvat, tekoperseet, hiivalääkkeet sekä keittiöremontti ja avioero.

Koska Dada saapui kotiini, kun minulla oli jo Tipu, se tottui koiraseuraan. Dada oli hirveän herkkä, sanoisin näin erityisherkkänä että jopa erityis. Tämä supervoima teki Dadasta välillä takakireän ämmän, joka ei katsellut hyvällä vieraita koiria, roskiksia, patsaita, leijuvia muovipusseja eikä kotiin tulevia uusia ihmisiä. Ihan niin kuin en minäkään. Mutta voi sitä rakkauden ja ilon määrää, jota Dada koki turvallisissa, vakaissa ja tutuissa oloissa. Tämä turva särkyi perustavanlaatuisesti, kun Tipu kuoli, ja siksi Dada masentui ja lähti perässä puoli vuotta kaverin jälkeen. Oli ihan hirveää katsella vierestä, kun toinen kuihtui pois, mutta en minä eikä eläinlääkärikään voinut tehdä asialle mitään.

Vieläkin itkettää, se oli niin kamalaa.

Jos dobermannini oli todella hyväntahtoinen, energinen hömelö, joka lensi vahingossa laiturilta veteen joka kesä ja olisi voinut lähteä kenen tahansa kotiin, jos sieltä löytyy ruokaa ja pallo, niin dalmatiankoirani oli varovainen, ajattelevainen ja todella kiintynyt minuun. Kun kävin ensimmäisen kerran lomalla ja koirat olivat hoidossa, Dada murjotti kaksi päivää kotiinpaluuni jälkeen eikä meinannut tulla kutsusta luokse. Tipu ei tajunnut olleensa edes pois kotoa. Kun olin Yhdysvalloissa vuoden ja palasin Suomeen, Dada itki ja tärisi sylissäni monta päivää. Tipu luuli, että olin käynyt vain viemässä roskat.

Joka tapauksessa, koira kuin koira, kannattaa totuttaa se muihin koiriin, ihmisiin ja paikkoihin jo heti pennusta. Parasta on, jos löytyy tuttu koirakaveri, koska koirapuistot voivat olla stressaavia. Siellä on kahden sekunnin välein jonkun nenä anaalin uumenissa, ja sitten jo suun vieressä haistelemassa hengitystä, josta vauhdilla siirrytään tsekkaamaan lisääntymiselimen maku. Ja sitten on vielä ne koirat, jotka tekevät toisilleen samaa.

Koska suurimmalle osalle koiranomistajista käy seuraavanlaisesti, minä uskallan luvata sinullekin, että tulet menettämään hermosi; stressaamaan sitä, onko oma mussukkasi ollut jo liian kauan yksin kotona; oppimaan uuden elämänrytmin, johon kuuluu pissatukset, puistoilut ja ruoka-ajat; tunnistamaan kaikki naapurit, joilla on koira mutta vain silloin, kun heillä on koira mukana, koska ilman koiraa ihminen on vain pelkkää massaa ja taustakohinaa; ostamaan viisitoistatuhatta koiranpetiä vuodessa, kun yhdestä on taas kuopsutettu täytteet pihalle; itkemään koiranpedissä keskiyöllä, kun taas joku tinder-runkkari teki oharit; hifistelemään kaiken maailman koiranruoilla ja -leluilla; järkyttymään sydänjuuria myöten, kun koira ulahtaa tai se näyttää kipeältä; keksimään kipeältä näyttävälle koiralle kaikki sairaudet; itkemään eläinlääkärissä; tottumaan koirankarvoihin leivällä ja puurossa; heräämään darrassa onnellisena, kun oma mussukka on vieressä eikä mikään hikinen känninen panokaveri, ja ahdistumaan jo hetimiten, kun pitäisi uloskin lähteä ja oksettaa ja naapurilta on tullut yöllä lappu, että kotonasi on taas haukuttu koko saatanan yö senkin huora, ja kaiken tämän lisäksi usein käy vielä sillä tavalla ikävästi, että sitä omaa pikku karvaturrikkaa tulee rakastamaan niin paljon, että happi loppuu, rinnukseen sattuu ja räkä valuu pitkin naamaa, koska ne ovat tosirakkauden oireet. Ja tämä kaikki sattuu vielä enemmän, kun se oma mussukkapössykkä tulee häntää heiluttaen nuolemaan ne räkäkyyneleet pois ja sitä tajuaa, että sen lussukkamassukan elämä on niin paljon lyhyempi kuin ihmisen.

Mutta tästä kaikesta huolimatta ja juuri siksi - olen puolestasi kamalan onnellinen.

Hyvin se menee. <3

Ihana syntymäpäivä

Syntymäpäiväni tuli ja meni. Kiitos paljon onnitteluista, tuntui oikein kivalta saada ne kaikki. Luen aina jokaikisen kommentin mutta harvoin tykkäilen tahi kommentoin, koska jos sille turmion tielle lähtee, saa kohta tykätä ihan kaikesta, ja samalla elämä lipuu ohitse kuin ylinopeutta ajava uninen bussikuski, joka ei huomaa kädenheilutustasi pysäkillä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni, 35-vuotiaana, koko syntymäpäiväni oli aivan järkyttävä antikliimaksi. Oli maanantai ja heräsin liian aikaisin, koska aamukakka odotti jo ulospääsyä, varmaan jännitti. Kehoni halusi antaa lahjaksi ulosteen hajua, kiitos siitä. Sitten menin Lidliin ja kysyin itseltäni, mitä haluan aamupalaksi. Saan ostaa ihan mitä vaan. Ostin tismalleen samat tarvikkeet kuin aina ennenkin, koska teki mieli.

Tein aamiaisen, otin siitä kuvan ja söin ruoan.

Seuraavat kuusi tuntia istuin sängyllä ja tuijotin ulos. Illalla kävin kiipeilemässä ja olin syntymäpäiväni kunniaksi aivan sysipaska. En päässyt edes helppoja reittejä mihinkään suuntaan, vähiten alas. Jumitin seinällä 30 senttimetrin korkeudessa enkä uskaltanut liikkua, koska olin varma kuolemastani.

Onneksi kuitenkin päivän pelasti se, että se loppui.

Jo heti seuraavat päivät ovat olleet paljon mukavampia ja leppoisampia. Käytännössä siis itkin yhden vuorokauden putkeen kaikkea mahdollista vaan sen takia, koska voin ja koska se kannattaa. Itkeminen on paljon hyödyllisempää kuin ulostuijottaminen. Kun tuntui, että kaikki tarvittava on tullut ulos, lähdin ihmisten ilmoille ja uimaan, ja ai että, kun uimalasit plopsahtivat turvonneiden silmieni päälle kuin olisivat aina halunneet juuri siihen plopsahtaa.

Elämän kiertokulku on kerrassaan ihana. Ensin kaikki on hyvin, sitten semihyvin, kohta jo aivan perseestä ja lopulta taas alkaa olla ihan ok, josta kovaa vauhtia taas hyvin olemisen kautta kohti persettä ja sieltä ulos tulemista.

Oikein mukavaa päivänjatkoa!

Mitä opiskelin peruskoulun jälkeen ja vinkkejä kirjoittamisesta haaveileville

Kevät tekee tuloaan ainakin minun maailmassani, koska aloitin joulun vieton jo lokakuussa. Itse asiassa tuollahan on kesä jo. Joka tapauksessa keväisin yhdeksäsluokkalaiset tekevät kirjailijaesitelmänsä ja ammattikoululaiset sekä lukiolaiset pohtivat tulevaisuuttaan. Siksi vastaan nyt tänne muutamiin kysymyksiin, joiden kanssa nuoret usein lähestyvät minua.

Mitä kaikkea opiskelit peruskoulun jälkeen?

Peruskoulun jälkeen menin lukioon. Sen suoritettuani hain monta kertaa yliopistoon (halusin luokanopettajaksi tai äikän opeksi), ja kun en päässyt, lähdin kotikaupungistani Heinolasta ja tulin Helsinkiin avoimeen yliopistoon lukemaan suomen kieltä. Heinola ei koskaan lähtenyt minusta.

Vihdoin kolmannella yrittämällä pääsin yliopistoon opiskelemaan suomea. Sivuaineina minulla oli kotimainen kirjallisuus, mediakasvatus ja opettajan opinnot. Tein kandidaatin tutkinnon suomen kielestä, minkä jälkeen vaihdoin pääaineen kotimaiseen kirjallisuuteen, koska halusin tehdä gradun siitä. Tutkin naisten kirjoittamaa kotimaista pornoa eli oli oikein mukavaa kaikki. Kirjoitin myös itse pornonovelleja anonyymisti, ja sekin oli mukavaa ja sain siitä rahaa.

Pääaineen vaihtaminen oli erittäin helppoa; täytin jonkun paperin henkilötiedoillani, ja se oli siinä. Tämä helppous johtunee siitä, että molemmat aineet ovat samalla laitoksella. Tai ainakin olivat silloin. Kotimainen kirjallisuus oli minusta ihanaa, ja sielläkin toki pääsee lukemaan myös muuta kuin kotimaista.

En tiedä, kuinka paljon suomen kielen laitos on muuttunut (valmistuin 2012), mutta minun aikanani suomea pääsi opiskelemaan noin 60 henkilöä, ja kotimaista kirjallisuutta muistaakseni noin 12 tai ainakin tosi paljon vähemmän. Sisäänpääseminen oli siis helpompaa suomen kielen kautta. Yritin pikagooglata äsken kaikkea tätä tietoa maailmasta, mutta en löytänyt mitään ja tuli tuskanhiki. Tsemppiä!

Yliopiston jälkeen opiskelin Sexpossa seksuaalineuvojaksi. Se oli maksullinen vuoden kestävä koulutus. Tuolloin hinta taisi olla 2800 euroa.


Milloin tiesit/päätit, että haluat kirjoittaa kirjan?

Tästä kirjoitin aikaisemmin blogiini. Aiheesta voi lukea täältä.


Olisiko sinulla vinkkejä tai tsemppejä, joilla pääsisin lähemmäs unelmaani?

Jatka kirjoittamista. Kirjoita, kirjoita, kirjoita. Kirjoita vielä uudelleen. Ota vastoinkäymiset oppikokemuksina (sekä elämässä yleensä että kirjoitushommissa). Parhaista mokista ja elämän tuskaisista hetkistä saa parhaat tarinat. Sählää ja säädä. Kirjailijan työ on aika paljon yksin olemista omien ajatusten kanssa. Jotta tässä pysyy järjissään, kannattaa miettiä, mitä asioita tarvitsee elämäänsä, että saa ajatukset välillä ihan muualle. Itse käyn kiipeilemässä ja uimassa, näen kavereita ja perhettä ja joskus matkustelen. Alkoholin käytön olen jättänyt minimiin, koska krapula syö (ainakin minulla) luovuutta ja ruokkii helposti ahdistusta. Joskus toki on kiva vetää pienet tumut. Myös some syö luovuuttani (ja lisää ahdistustani), jos sinne tuuppaan koko ajan jotain, eli senkin käyttöä olen vähentänyt. Liikkuminen on tosi tärkeää, koska perse puutuu istumisesta.

Tärkein vinkki kuitenkin on: Usko itseesi. Mene omaa polkuasi rohkeasti. Keskity työskennellessä omiin vahvuuksiin, älä muiden, koska epätoivo ja kateus odottavat siellä. On hienoa, että on erilaisia kirjoittajia ja me ehdottomasti tarvitaan lisää uusia tuulia tänne kirjallisuuden kentälle sotkemaan meidän hiuksia!

:)

Ps. Vinkki opettajille ja muillekin. Porno on vänkä genre ja siitä kannattaa puhua jo yläasteikäisten oppilaiden kanssa, koska KAIKKI törmää siihen jossain vaiheessa elämää. Yleensä pornossa on tietty juonirakenne ja henkilöhahmot ovat aika yksiulotteisia eivätkä ne kehity. Joitakin porno kiihottaa, toisia ahdistaa, kolmansia naurattaa. Jos perinteinen romanttinen elokuva saa itkemään, komedia nauramaan, jännityselokuva pelkäämään, niin porno saa kiihottumaan. Usein tietty genre pyrkii saamaan vastaanottajassa tietyn tunnetilan aikaseksi. Toki vaariaatiota löytyy kaikesta, ja jokainen kokee omalla tavallaan. Voi myös pohtia, mikä on pornon ja erotiikan ero, ja onko sitä. Pornon eettisyyden voi myös ottaa esille. Mutta että aivan. Tulipa mieleen tässä tämä.

Kysymyksiä ja vastauksia

Laitoin Insta Storyssä kysymyspalikan paikalleen ja sain seuraajilta monia mieltä askarruttavia kysymyksiä, joihin vastaan tänne. Olkaapat hyvät!

1. Mitä sulle kuuluupi?

Kiitos, tosi hyvää. Olin just itsekseni kiipeilemässä. Nyt mun kiipeilyvaatteet haisee ihan perseeltä mutta sehän onkin vaan hyvä myös.

2. Miten olet pärjäillyt? Toivottavasti aamukakat kulkee normaalisti!

Erittäin hyvin. Viime vuosi oli mun koko elämän paras henkisellä mitta-asteikolla. Alan ymmärtää itseäni koko ajan paremmin, ja turha hötkyily ja sekoilu rupeaa jäämään pois eli en ole enää niin dramaattinen. Vähän toki aina. Aamukakka tulee vasta noin klo 11! Saatan jopa nukkua siihen asti, mutta herään ennen kuin se tulee.

3. Mikä on parasta just nyt?

Hain äsken LieMestä ruokaa ja nyt vatsa on täynnä. Ja tietty se on parasta, että voin jutella teidän kanssa tätä kautta.

4. Oletko ihastunut tällä hetkellä?

Itseeni olen aika paljon. Mulla ei ole ollut näin kivaa itseni kanssa vielä ikinä! Miesjuttuja ei ole tällä hetkellä.

5. Saako suklaakonvehtirasian alemmasta kerroksesta syödä ennen kuin ylempi on tyhjä?

Omaa rasiaa saa ropeltaa ihan miten vaan. Kylässä en tohtisi.

6. Jos näkee seksiunia, niin lasketaanko se.

Kyllä. Näin just ite viime yönä unta, että joku mies kysyi multa: “Saako A:ta?” Se tarkoitti anaaliseksiä. Vastasin, että joo, ja mietin, että mihin vittuun taas lupauduin. Mutta ei me ehditty siihen asti, kun mun piti mennä sukeltelemaan sorsien kanssa!

7. Aiotko hankkia vielä koiran/koiria?

Joskus ihan varppina.

8. Onko sun äiti lukenut kirjat? Jos joo, mikä reaktio.

ON! En ole ollut näkemässä lukureaktiota, mutta viestillä olen saanut kannustusta ja kiitosta. Äiti myös löytää kaikki kirjoitusvirheet mun kirjoista. Ensimmäisessä oli kuulemma yksi, toisessa kolme.

9. Mistä Amos Rex -joukkohysteria johtuu?

Koska sieltä voi laittaa värikkäitä kuvia someen.

10. Kirjoitatko uutta kirjaa jo vai oletko päivätyössä?

Aloitin Islannin reissun jälkeen kirjoittamaan.

11. Koska kolmas kirja tulee?

Sitä en vielä osaa sanoa. Kirjan kirjoittaminen on iso, pitkä ja aivan saatanallinen haistapaska-prosessi. Sanoisin, että minimissään 1,5 vuotta mulla menee. Kahdessa alkaa olla jo paketissa.

12. Miten kannustaa miestä puhumaan tunteistaan?

Tunteista puhuminen voi olla tosi vaikeaa. Kun on itse tottunut jauhamaan ihan kaikesta, voi olla vaikea myös ymmärtää, miksi toinen ei vaan osaa tai uskalla. Matka tunteiden tunnistamiseen ja niistä puhumiseen voi viedä vuosia ja koko elämänkin.

Yleensä itse keskityn siihen, että olisin mahdollisimman hyvä kuuntelija. Pyrin siihen, etten lähde tulkitsemaan mitään, vaan kysyn suoraan. Ja toki kunnioitan sitä, mitä ikinä toinen kertookaan, vaikka hän ei sanoisi juuri niitä juttuja, joita itse toivon kuulevani.

13. Mitä tehdä, kun naapuri on mulkero?

Riippuu siitä, millä tavalla mulkerous maximus näkyy. Menisin juttelemaan ja kertomaan huoleni. Tai sitten ottaisin yhteyttä isännöitsijään, jos asianlaita on sellainen. Iltaisin meditoisin ja toivoisin, että naapuri vetäisi päänsä perseestään, kasvattaisi siivet ja lentäisi pois.

14. Millainen on unelmamiehesi?

Sitä on minun mielestä ihan kauhean vaikea määritellä. Kun katson tulevaisuuteen kolmannella silmälläni, toivoisin, ettei arkeni välttämättä hirveästi muutu, ainakaan nopeasti. Olen itse löytänyt kivan sisäisen balanssin ja toivoisin, että mies olisi myös. Siitä olisi hyvä lähteä rakentamaan pitkää ja seikkailuja täynnä olevaa ihmissuhdetta sellaiseksi, että se olisi just meidän näköinen eikä kenenkään muun. Minusta olisi kivaa tehdä yhdessä seuraavia asioita: pussailu, halailu, hipsuttelu, rapsuttelu, seksittely, aamukahveilu, syömäily, liikuntailu, siivoilu, tiskailu, ruoanlaittoilu, netflixailu, kinailuriitely, väittely, ystävien tapailu, vitseily, jekkuilu sekä eläinvideoiden katselu.

15. Voisitko kiinnostua naisista romanttisesti?

En ole koskaan vielä ollut romanttisesti naisesta kiinnostunut, joten tuntuu vähän, että en. Joskus, kun minulla vielä oli Tinder, katsoin kyllä mielelläni naisten profiileita, koska naiset on niin kauniita ja suloisia ja ihania. Mutta miehet vetää enemmän puoleensa eroottisesti ja romantillisesti. Miesten seurassa sählään, menen tiloihin ja teen asioita, joille ystäväni voivat nauraa myöhemmin ja minäkin joskus vuosien päästä.

16. Pitääkö joulukoristeet ottaa jo pois?

Ei tietenkään. Kutsut niitä vaan eri nimellä joulun jälkeen, esim. tunnelmakoristeiksi. Mulla on ikkunassa tunnelmavalot ympäri vuoden.

17. Mikä olisi hyvä määmatkakohde Euroopassa?

Kaikki. Merenrantaa löytyy, vuoristoja löytyy, suurkaupunkeja, pienkaupunkeja, nähtävyyksiä, epänähtävyyksiä. Kaikista matkoista tulee muistoja. Kun menee yhdelle määmatkalle, tietää jo vähän, mitä toivoo seuraavalta. Siitä se lähtee.

18. Mitä sanoisit 16-vuotiaalle itsellesi?

Mä rakastan sua ihan kamalan paljon. Sä olet ihan hirvittävän ihana, fiksu, kaunis, empaattinen ja ainutlaatuinen otus. Sä kirjoitat tosi hyvin ja susta voisi tulla vaikka kirjailija. Sä olet tosi herkkä ihminen, ja se on sun supervoima. Sun ei tarvitse hävetä sitä, että itket paljon. Sun ei tarvitse hävetä sitä, ettet aina jaksa. Kerro, jos haluat, että autan ihan missä vaan asiassa. Sun ei tarvitse pelätä, koska mä olen tässä sun tukena. Sulle tulee hieno elämä ja sä selviät tosi hyvin kaikista vaikeista ajoista. Usko tai älä, se paska, jota välillä satelee sun mielen maisemissa ihan vuosi tolkulla, tekee susta lopulta vaan itsevarmemman, viisaamman, ymmärtäväisemmän, rohkeamman ja iloisemman vesselin.

Ja sitten vielä. Sä et voi runkata liikaa. Mutta ehkä sitä banaania kannattaa välttää, ettei tuu mitään pöpöjä. Tai laita ainakin kumi päälle. Anyways, hyvin sä vedät. Usko ittees. Pus.

Hyvää uutta vuotta!

Heippati hei ja hellät kankut! Olenko saanut piiskaa ehkä? En ole. Sen sijaan vuoden 2018 viimeisenä päivänä vedin perseelleni tuolla ulkona keskellä kirkasta päivää. Se oli kaunis lento, niin vieno niin hento. Ainut kaato koko viime vuodelta.

Katsoin J. Karjalaisesta dokumentin. Se oli hyvä. Sen jälkeen päässäni on soinut kaikki Jukan kappaleet yhtä aikaa. Jos ette tienneet, niin Doris, joka tunnettiin aiemmin Markkuna, on ankkurinappi meripihkapalasessa.

Yritin käydä luovuttamassa verta. Meinasi taju lähteä jo heti aulassa. Vessanovessa luki “vain luovuttajille”, ja kun siellä istuin paniikkipaskalla, ei ainakaan voittajalta tuntunut. Päätin silti yrittää luovuttaa, mutta eihän se onnistunut, kun olin ollut Yhdysvalloissa juuri, ja sitten vielä lukioikäisenä Brasiliassa kovassa kuumeessa malaria-alueella. Nyt selvitetään, onko minulla malaria. Ei kait siinä.

En tehnyt uudenvuodenlupauksia. En muista koskaan tehneeni eli luultavasti olen joka vuosi tehnyt. Minusta tuntuu, että elämä on sellainen itse tehty tasapainolauta. Jos kerrankin saa itsensä pysymään pystyssä, niin ei kannata hötkyillä ja lupailla mitään hurjuuksia, koska muuten jo heti katse herpaantuu ja ollaan taas naamallaan siinä niin.

Tähän lopetan tämän kirjoituksen. Se alkoi kaadolla ja päättyi pystyssä pysymiseen. Ei mitään järkeä. Hyvää uutta vuotta 2019!

Moikkulis moi ja kuukautisverinen terveppä terve!

Viime yönä nukuin. Sitä edellisenä en, koska tuntui, että alapäässä on kranaatinheitin, valonheitin ja piirtoheitin kokeilemassa, kuka uskaltaa työntää haarukan rasiaan. Jopa perseeni oli kipeä, sieltä syvältä. Nyt paikalla ovat enää kuukautiskuppi, viisi tamponia, pussilakana sekä talouspaperirulla.

Koska olen viettänyt joulua lokakuusta asti, en enää jaksa. Avasinkin kalentereitteni kaikki luukut alkuviikosta. Biologinen kelloni on kännissä ja siirtynyt uuteenvuoteen miettimään, mikä oli parasta vuodessa 2018:

Kirjani valmistuminen. Tinderin poistaminen. Islannin hevoset. Kreikan meri. New Yorkin metro. Finnairin lentoisäntä, joka tarjosi minulle omaa salaattiaan, koska en halunnut lentokoneruokaa. Palaute, jota olen saanut teiltä liittyen kaikkeen. Perhe. Ystävät. Lihominen ja oman kehon hyväksyntä sellaisena kuin se on. Sen ymmärtäminen, että olen erittäin hyvä parisuhdeihminen ja vielä parempi sinkkuihminen mutta en lainkaan treffailuihminen ja en ole vielä keksinyt, miten sen sillan sinkkuudesta suhteeseen voi ylittää ilman kaikkea sitä alun säätöä, koska tykkään tavallisesta arjesta ja tylsyydestä enemmän kuin sekoilusta. Puolikasin aamukakan siirtyminen klo 11. Seksi oman käden kanssa. Sen tajuaminen, ettei ole minun tehtävä korjata muita, ja että se on ihan ok, jos muut suuttuu. Voi sanoa "ei" tai "kyllä" tai "hei" ilman, että tarvitsee selitellä. Mielikuvituspoikaystävähevonenpehmolelu. Netflix. iKaffen paniikinomainen hamstraaminen. Kaikki eläimet, jotka tulee kadulla vastaan, koska siinä ne vaan töpsöttelee ihan muina ötväkkeinä niin ihanasti.

KIITOS.

Hei!

Ei.

Bikkarin joulutarjous

NO NYT!

Elikkä tänään pärähti käyntiin Bikinirajatapauksen joulutarjousalennushalvennus! Linjat on kuumina pukin tuloon asti.

300 ensimmäistä tilaajaa saa kirjan sickneerauksella sekä romanttisella joulutervehdykselläni. <3

Hinta on 16,90 euroa + postikulut. Tilauksen pääsee tekemään osoitteessa: atena.fi/henriikanblogi Muista lisätä ostoskorissa kampanjakoodi JOULUBIKINI.

Eikä muuta kuin tilamaan! Oikeelle kaverille, mielikuvituskaverille, vasemmalle kaverille, tyttö- tai poikakaverille, hamsterille, koiralle, isälle, äitille, ihan kenelle vaan! Täykky joululahja. <3

Pitääkö olla huolissaan?

Ehdottomasti pitää! Koska minä olen vieraana tänään klo 21 kyseisessä ohjelmassa. Oli ihan sairaan siisti kokemus, vaikkakaan en paniikkini takia muista mitään, mitä olen puhunut. Siksi tämä katselukokemus tulee olemaan järkyttävä myös minulle.

Ja sitten vielä eräs huomioseikka! Huomenna torstaina 29.11. alkaa Bikinirajatapauksen joulutarjous Atenan sivuilla klo 10. Kerron sitten vielä lisää somessa ja täällä ja kaikkialla. Tai jos unohtaisinkin kertoa, niin silti 300 ensimmäistä tilaajaa saa kirjan sickneerauksella ja joulutervehdyksellä. Eli oo valmis!

10 vinkkiä jouluvalmisteluihin

Marraskuu lähenee loppuaan hurjaa vauhtia. Mikäli et ole aloittanut vielä jouluvalmisteluita, nyt alkaa olla aika. Näin pääset takuulla oikeaan tunnelmaan:

  1. Ahdistu pimeydestä. Tämä onnistuukin marraskuussa helposti. Ulkona ei kannata käydä valoisalla ollenkaan. Paras ahdistus tulee, kun istuu nälkäisenä ja väsyneenä bussissa, ja pimeyden sekä sateen takia ajaa oman pysäkin ohi. Joulutunnelmaa voi jakaa muille huutamalla bussikuskille törkeyksiä sen takia, että on itse mokannut.

  2. Ahdistu ihmisistä. Tämä saattaa olla hieman hankalaa, kun pimeydessä ei erota naapuria roskapöntöstä. Siksi kannattaa varmuuden vuoksi ahdistua myös pöntöistä. Kannattaa muistaa, että vaikka kaduilla ei näy juuri ketään, autojen sisällä on muita ihmisiä. Jalankulkijana heille on helppo toivottaa hyvää joulua jättämällä kaikki heijastimet kotiin. Jos he ajavat ylitsesi, he saavat takuuahdistuksen joka vuodelle. Naapureille voi toivottaa hyvää joulumieltä katsomalla muualle.

  3. Ahdistu joulumusiikista. Tunne viha heti, kun menet kauppaan ja kuulet iloista laulantaa kaiuttimista. Anna tunteen valua kehoosi ja täyttää mielesi koko päiväksi. Pura viha muihin, mutta älä kerro syytä. Näin pystyt auttamaan heitä, jotka eivät vielä ole aloittaneet jouluvalmisteluita.

  4. Ahdistu jouluherkuista. Kävele joulusuklaahyllyä päin, joka ei vielä kuukausi sitten ollut siinä pilaamassa rutiinejasi, ja suutu sille. Usein pelkkä suuttuminen ei kuitenkaan vielä riitä joulutunnelman luomiseksi. Vanha viisaus onkin, että kannattaa ostaa pari pakettia sokeriherkkuja kotiin “joululahjaksi jollekin” ja syödä ne itse alle tunnissa.

  5. Ahdistu joululahjoista. Ei ole mitään niin mukavaa, kun käyttää rahaa sellaiseen, jota kukaan ei oikeasti halua tai jolla kukaan ei tee yhtään mitään. Mitä enemmän käyttää aikaa ja rahaa lahjojen ostamiseen, sitä suuremmalla todennäköisyydellä epäonnistuu sekä lahjoissa että elämässään. Se on sitä kuuluisaa joulun taikaa.

  6. Ahdistu jouluruoasta. Tämä jos mikä on helppoa. Kutsu jouluksi kylään kymmenen ihmistä mutta varaa ruokaa sadalle. Pilaa kinkku ja laatikot uunissa kätevästi samalla, kun hinkkaat 13 tuntia paniikissa saunasta persehikitahroja pois.

  7. Ahdistu koristeista ja valaistuksesta. Parhaiten tässä auttavat vilkkuvat ulkovalot, jotka on asennettu sisälle jokaiseen ikkunaan. Jos ei omista omia valoja, voi ahdistua myös naapurin valoista, joita on todella helppo myös hävetä.

  8. Ahdistu aatosta. Käytä viikkoja ladaten ahdistusta pelkästään tälle yhdelle päivälle. Osa tykkää jakaa pienen määrän ahdistusta monelle päivälle jo ennen aattoa, mutta maksimaalisen tehon saa irti pitämällä yhtä vuorokautta koko elämän tärkeimpänä aikana. Näin myös muut pystyvät aistimaan kireyden ja tiukan aikataulun. Muista näyttää pettymys, kun avaat pakettia. Se lisää tunnelmaa.

  9. Ahdistu roskan ja muovin määrästä. Ennen vanhaan tämä oli vielä vaikeaa mutta ei enää. Roskat ja muovit voi heittää mereen tai järveen eläinten iloksi, sillä kyllä nekin tarvitsevat joulun.

  10. Ahdistu pukista. Tilaa joku tuntematon vesseli kotiin heilumaan ja toivo, että hän tuoksuu jouluviinalta. Toiset käyttävät pukkina heille jo tuttuja henkilöitä, mutta tässä on se riski, että pukin saapuessa kiusallinen hiljaisuus ei laskeudu huoneeseen, jolloin oikeaan vaivaantuneisuuden tunnelmaan on vaikea päästä. Saattaa myös olla, etteivät lapset pelkää tutun kuuloista karvanaamaa, mikä toki pilaa kaiken.

Ja ei muuta kuin hommiin!

Miten kertoa ihastuksesta?

Sain korvanappiini, kyrväntuppiini, kullinnuppiini viestin lukijalta:

Olen ihastunut, mutten tiedä, onko se yleistä uusiin ihmisiin hullaantumista vai jotakin enemmän. Oikeasti olen ollut koko syksyn yhdessä vittusaatanassa. Aina kun herra kyselee kuulumisia, hihkun sisäisesti innosta ja yritän olla innostumatta liikaa. Miten mää sille nyt sitte silleen fiksusti sanon, että haluaisin tutustua syvemmin? Mun taidoillani ilmoittaminen menee överiksi, ja loppulauseessa puhun häistä ja lapsista, tai sitten kerron niin hienotunteisesti sivulauseessa, ettei hän edes tajua asiaa.

Tämä on yksi universumin mystisimmistä aiheista: “En tiedä, miten sanoisin sille, että ….”

Että olen kiinnostunut.

Että se asia häiritsee.

Että kullinnuppiini on kasvanut sieni.

Että karvatuppooni on pesiytynyt pääskysiä.

Että en ole enää kiinnostunut.

Ja niin edelleen.

Vastaan tähän niin kuin jokainen vastaisi. Kerro se asia just noin niin kuin kerroit minulle. Tässä ihastumistapauksessa siis: Haluaisin tutustua suhun syvemmin.

Jos homma lähtee lapasesta ja päädyt kuuluttamaan ihastuksesta kirkossa, niin tervetuloa vaan tänne meidän säätäjien kerhoon. Muista, että sä et ole yksin. Ties kuinka monta kertaa olen itse yrittänyt jotakin romanttista ja herkkää, mutta sen sijaan, että olisin saanut sytytettyä kynttilän, olen polttanut koko talon.

Mieluummin överit kuin vajarit. Oma mieli lepää rentona, kun asian kakaisee ulos. Jos mitään ei kakaise, mikään ei lepää koskaan. Sitä ei pääse eteenpäin eikä taakse. On jumissa ihan paikallaan. Muut liikkuvat, sinä et. Se on epämiellyttävää.

Sitä paitsi ihastuminen on vain tunne muiden joukossa. Kyllä siitä saa puhua ihan yhtälailla kuin vihastumisestakin tai vaikkapa järkytyksestä tai ilosta.

Ja vaikkei siitä ihastumisen kertomisesta itse saisi lopulta mitään muuta kuin rukkaset, niin ainakin se toinen saa. Ei tee kenellekään pahaa kuulla, että on tykätty ja ihana.

Hyvin se menee. <3

Pus.

Hallusinaatioita

Heipä hei!

Koirakuume on ihan infernaalinen. Se on niin kova, että olen siirtynyt hallusinaatiovaiheeseen eli lakannut näkemästä ihmisiä kaduilla, näen vain eläimet. Tämä on hyvä vaihe.

Koska on ihan hirveän vaikeaa lähteä reissuun, jos on koira, ostin lennot New Yorkiin. On myös hirveän vaikea lähteä reissuun, jos omistaa koiran, ja myös siksi ostin ne. Kalenteriini toki kirjoitin vahingossa New Yourk. En ole mitenkään hyvä muuta kuin suomen kielessä. Ranskaa luin koulussa kuusi vuotta ja ylioppilaskirjoituksissa sain täyden hylätyn. Aineesta nolla pistettä. Yhdessä harjoituskuuntelussa minulla oli väärän vuoden kysymykset enkä huomannut missään vaiheessa mitään. Sjema pel Henriikka. Ruotsi ja englanti menivät läpi, kun opettelin sanajärjestyksen ennen kirjoituksia ja 20 sanaa, joita kaikkia käytin aineissa. Selvinpäin kuitenkin.

Olen siirtynyt hallusinoimaan myös muutenkin. Kännykkäaddiktioni on saanut minut sen verran tiloihin, että saatan säikähtää käsieni liikahdusta, koska normaalisti ne ovat paikallaan puhelimessa. En myöskään enää tunnista eroa, selaanko Tinderiä, Sanapeliä vai New Yourkin metrokarttaa. Haluan elämäni takaisin, joten olen kieltänyt itseltäni kaikki apit paitsi Instan ja Facen. Näitä saan käyttää vähän, muutamia kertoja päivässä. Tänään kävin uimassa pitkästä aikaa, ja se tuntui ihmeelliseltä. Tuli sellainen “elämältä kaiken sain”-olo yolo. Siistiä.

Romantiikkaa ilmassa

Ihan hirveästi kaikkea asiaa taas. Joskus ei ole mitään sanottavaa ja kirjoittaminen tuntuu samalta kuin yrittäisi tuikata kakkoseen ilman liukkaria, mutta ei tänään.

Mitään uutta asiaa ei tietenkään ole mutta sehän on selvä juttu.

Puoli kahdeksan aamukakka tulee edelleen kaikista siirtämisyrityksistä huolimatta. Pidättämistä on kokeiltu ja meditaatiotakin, mutta paska ei kuuntele. Väsyttää ihan sairaasti joka aamu vaan ei auta, on otettava rivakka askel kohti pyttyä. Vessaan en laita valoa, mutta siinä metelissä herää väkevämmätkin aivosolut eikä uni tule uudestaan.

Jos joku miettii, että kun kellojen siirtely loppuu, mihin aikaan Suomessa kannattaisi jäädä, niin vastaus on puoli kahdeksan aamupaskan aikaan.

Kohta on joulu. Ai että. Tänään oli niin pimeää koko aamupäivän, että pääsin jo tunnelmaan. Harmikseni olin asettanut aamulla itselleni kännykkäkiellon, koska näytönräpellysaddiktioni takia sormistani ovat hävinneet sormenjäljet, joten en voinut kuunnella Sydämeeni joulun teen ja Varpunen jouluaamuna. Mutta laulaa pystyin.

Tinderissä käy armoton syyskuhina. Kesällä ei tullut yhtään mätsiä ja nyt niitä satelee kuin verta monsuunimenkkojen aikana. Sata viestiä jonossa ja toiset rivissä. Olen pelannut itseni viikossa sellaiseen tilttiin, että sieraimeni ja silmäni ovat vaihtaneet paikkaa keskenään, ja sormilleni antamat käskyt laskeutuvat varpaisiin. En kontrolloi enää mitään. Huomenna aamupaskannan kännykkäni päälle, koska haluan siitä eroon.

Hyvää yötä ja kauniita unia!

Aivojen kuntoutusta

Kesällä luin sellaisen kirjan kuin Luo itsesi uudelleen, ja olen sen jälkeen ihan vallan hulluna kuntouttanut aivojani eli meditoinut joka päivä. No en ihan niin hulluna kuin pitäisi, ehkä 15-20 minuuttia päivässä, enkä todellakaan 45 minuuttia kerralla kuten ohje antaa ymmärtää. Paitsi joskus saatan unohtaa tehdä sen, mutta jo heti seuraavana päivänä muistan. Ja joskus saatan nukahtaa kesken kuntoutuksen, mutta se ei haittaa, koska tähän mennessä olen aina herännyt.

Meditoidessa mietin, mikä olisi paras versio minusta. Se ei ole ainakaan ahdistunut ja pelokas eikä kiltti väärällä tavalla, joten on mukavaa miettiä, millainen haluaa olla, koska kun sitä miettii, niin silloin on. Se onkin se idea. Keho nimittäin luulee, että se on totta, koska ajattelen niin. Tästä syystä saan lisää itsevarmuutta ja hyvää oloa, koska niissä ajatuksissa uskallan olla se, mitä olen oikeasti enkä mitenkään leikisti.

Tuntuu, että vaatii hirveästi rohkeutta uskaltaa. On helpompi olla uskaltamatta. Mutta sitten, kun lopulta rohkenee, voi huomata, ettei se ollutkaan maailmanloppu, koska ei ole kuollut. Ja jos on kuollut ja silti huomaa asioita, niin sehän onkin sitten aivan uudenlaisen elämän alku.

Mistä tulikin mieleeni, että asunnossani taitaa olla kummitus, koska yhtenä iltana ovi narisi itsekseen ja seuraavana iltana haisi pieru, vaikken se ollut minä. Ehkä kummitus vastasi kun sille huudettiin, sillä edellisellä viikolla olin tehnyt päiväruoaksi kaalilaatikkoa härkäpavuilla ja illaksi hernekeittoa lautasella ja ruisleivällä. Ehkä edesmenneet koirani Tipu ja Dada ovat takaisintulleet.

Ja vielä yksi erittäin tärkeänlainen asianlaita. Haluan ihan vielä kerran ja taas kiittää kaikesta palautteesta, jota olen kirjoistani ja muistakin höntsäntöntsä-teksteistäni ja haastatteluistani saanut. Sitä tulee joka päivä ja kaiken luen keskittyneesti ja sydämeeni painan. Teidän kauniit sanat merkitsevät minulle maailmoita eli jos yksi maailmanloppu tuleekin viikossa niin minulla on tällä hetkellä varastossa jemmassa tuhansia uusia maailmoita. Ja se on teidän ansioita. <3

Syksyn fitnesskuurini

Internetti ei unohda ikinä, mutta onneksi minä unohdan. Hämärästi muistan tehneeni keväällä listan joistakin asioista, joita aion tehdä ja joista yksi oli, etten korjaa silitysrautaa lattialta pois ennen syksyä.

Tänään imuroidessani muistin tuon hämärän asian ja päätin, että nyt on aika sekä imuroida silitysrauta että laittaa se kaappiin ja kirjoittaa uusi tärkeä lista syksyä varten.

Syksyllä aion:

1. Käydä vähän väliä katsomassa ilman odotuksia ja toiveita, kauanko vielä menee, että saan kirjastovaraukseni luettavaksi.

2. Ajatella silmät kiinni asioita joka päivä ainakin vartin. Silmät auki ajatteleminen on välillä häiritsevää. Siinä ei pääse niin syvälle oman mielen kiemuroihin vaan pahimmassa tapauksessa siinä menee jonkun toisen mielen kiemuroihin tai avaa Netflixin.

3. Opetella olemaan aina vähän eri ihminen silmät kiinni ajattelun jälkeen, koska muuten ei lukemani mukaan kehity ja muutu. En aio olla tietenkään mikään Beyonce tai Dalai Lama vaan ihan oma itseni kuitenkin, mutta parempi versio. Henriikka 2.0.

4. Toteuttaa vihdoin muutamia asioita jostakin edellisestä listastani.

5. Kyseenalaistaa edellisten listojeni aikomukset.

6. Unohtaa toteuttaa kaiken.

7. Raspata kantapääni ja rasvata. En ymmärrä, miksi kuivun äärilaidoista.

8. Aina joka tilanteessa uskaltaa jotain pientä uutta.

9. Opettelen olemaan kiltti sillä tavalla, mikä ei tuota minulle itselle pahaa oloa eli olen ystävällinen mutta jämäkkä ja selkeä enkä mikään epäselvä ja marttyyriuhri ainakaan.

10. Ihmetellä puita.

11. Karata omasta kotoa ja tulla takaisin aika heti, etten huolestu.

Kyllä tässä on jo aika paljon kaikkea. Kivaa!

Heippa!