Kirjakiertuehommeleita

Heippodei ja tervehdys!

Aina olen halunnut kiertueelle elämässäni. Jo lapsena halusin, kun lauloin äänettömästi hiusharjaan Whitney Houstonia ja olin fantasioissani miljoonien ihmisten edessä lavalla seksivaatteissa.

Näin ne unelmat vaan toteutuvat vahingossa.

Elikkäpäs tässä huhtikuun aikatauluja.

JYVÄSKYLÄ

Ke 18.4. Suomalainen kirjakauppa klo 16

Ke 18.4. Menkkafestarit Lutakossa (en tiedä, mikä se sellainen lutakko on, mutta jos löydätte minut jostain lätäköstä pomppimasta, niin hakekaa herranjestas pois ja äkkiä), esiinnyn klo 19

To 19.4. Akateeminen kirjakauppa klo 16

TAMPERE

Pe 20.4. Ratina Suomalainen kirjakauppa klo 16

HELSINKI

Ma 23.4. Suomalainen kirjakauppa Aleksilla klo 15.40

ESPOO

Ma 23.4. Iso Omena Suomalainen kirjakauppa klo 17.30

OULU

La 28.4. Suomalainen kirjakauppa klo 13 (menkkojen laskettu aika on just tuolloin, että katotaan, mikä petolinnun perse aka aulis apeakärsä siellä mikrofonin varressa ilakoi vaikka onneksi osaan feikata kuitenkin että kaikki hyvin ainakin puolen tunnin ajan pystyn)

Tulkaa kuuntelemaan tai ottamaan selfieitä ja belfieitä tai signeeratuttamaan kirjoja tai ihan vaan pällistelemään korvatulpat korvissa. Minulle käy kaikki. Minusta on niin ihanaa nähdä teitä, kun muuten on tämä kirjoittajan työ niin itsekseen olemista. En tiedä, kuka lukee kirjojani, paitsi että välillä tiedän, koska olen nähnyt teitä ihanuuksia näissä tapahtumissa ja se tekee minut onnelliseksi.

Toukokuussa on tulossa vielä Espoo, ehkä Vantaa, Riihimäki, Hyvinkää ja tietty Kuopio.

Niin kivvaa!!!!

Onko sinkussa jotain vikaa, koska se on sinkku?

Voit valita seuraavista vaihtoehdoista mieleisen.

1.     Ei ole.

2.     Yhtä paljon kuin seurustelevissakin.

Sinkkuus ei ole välivaihe ennen ”oikeaa elämää” parisuhteessa. Parisuhde ei ole mikään ylempi level tässä elämän pelissä. Syntymän jälkeen seuraava level on kuolema. Siinä välissä kannattaa nauraa niin usein kuin mahdollista yksin ja läheisten ihmisten kanssa, ja mielellään niin kovaa, että kusee housuun, koska ihan sama.

Parisuhde ei ole maali tai taivas. Parisuhteessa elää kaksi (tai useampi) sinkkua, jotka ovat sopineet keskenään tietyt säännöt yhteiselle olemiselle.

Toiset pysähtyy ja toiset haluaa oppia uutta - ei liity mitenkään suhdestatukseen.

Joka ikinen meistä on keskeneräinen. Hautaan mennään yksin.

Ei muuta tänään.

Menkkafestarit

Moikka kaikki ja erityisesti te!

Arvatkaa mitä uskomatonta! No? Jyväskylän Lutakossa järjestetään Menkkafestarit 18.4. Siellä esiintyy joku Rönkkönen eli hetkonen sehän olen minä. Puhun ja heilun lavalla kuin tampoonin naru jalkovälissä eli kannattaa ehdottamasti tulla katsomaan sitä showta.

Festareilla tapahtuu muutakin kuin minä. Luvassa on verta ja huumoria, musiikkia ja verta sekä kaikkea mahdollista ja verta. Ei ole oikeasti varmastikaan verta siellä, en tiedä. Jos on, minä pyörryn, mutta ei se mitään. Lattialta on matka vain ylöspäin.

TÄÄLTÄ pääsette lukemaan lisää ja ostamaan lippusia.

Kohti lettuviikkoja ja niiden yli! <3

Keväinen unelmalista unelmistani

Pitkästä aikaa moi eli taas!

Kevät tulee ja suu on hiekkaa täynnä. Eilen illalla täysin yllättäen ja pyytämättä aivoni tajusivat, että minulla ei ole koiria enää. Luulin, että olin kertonut tämän niille jo hyvin tarkasti, mutta jotain epäselvyyksiä oli selkeästi jäänyt. Ehkä olin unohtanut viestistä surunaamahymiön tai jotain. Sitten itkimme yhdessä koko illan, että aina on otettu koirien kanssa jokainen vuodenaika yhdessä vastaan, erityisesti kevät, paitsi ei enää ikinä.

Sitten tänään mietin, että nyt silmät turvonneina ja suu täynnä hiekkaa on hyvä tehdä lista asioista, joista unelmoi ja jotka aikoo toteuttaa vielä joskus tässä pian parinkymmenen vuoden sisään. Tässä unelmalistani:

1. Islanninhevosvaellus Islannissa.

2. Ruskavaellus Lapissa omilla jaloilla, ei hevosen. Tai hevosenkin käy, jos sellaisia järjestetään paikalle.

3. Omien suksien ostaminen.

4. Hiihtäminen omilla suksilla.

5. Viikon hiihtoreissu Lapissa omilla suksilla.

6. Itsepuolustuskurssi niin ei tarvitse pelätä pimeää ja sitä, että on nainen.

7. Erityisesti mustien farkkujen ja muiden vaatteiden jättäminen lattialle koko vuorokaudeksi, koska en ole koskaan pystynyt tekemään sitä, aina koirien karvoissa on muuten kaikki ja olen liian siisti ihminen muutenkin.

8. Silitysraudan korjaaminen pois lattialta vasta ensi syksynä, nyt kolme viikkoa ollut siinä, ehkä vieraiden ajaksi voi piilottaa, mutta sitten heti takaisin, tällaista on elämäni kapinallisena.

9. Jonkun koiran karvoihin katsominen ja koskeminen.

10. Jonkun koiraan karvoihin katsominen ja koskeminen.

11. Kiipeilen seiskoja ylös asti enkä vaan kymmenen senttiä korkealle.

12. Viikonloppureissu jonnekin Suomen kaupunkiin, jossa en ole koskaan käynyt.

13. Ostan ruokakaupasta jotain, mitä en ole koskaan ostanut ja teen siitä hyvää ruokaa.

14. Lasken alushousuni. En alas, vaan määrällisesti että montako ja sitten päätän, etten osta uusia kymmenen vuoteen, koska tuhansia on niitä, miljoonia.

15. Otan äkkilähdön jonnekin enkä sano siitä kenellekään ennen kuin lentokentällä vasta soitan äitille.

16. Pidän kännykkää lentokonetilassa klo 22-08, koska vain päivisin saan olla addikti.

17. Opetan suolistoni luopumaan klo 07.30 aamukakasta ja siirtämään sen esim. 09.30, jotta saan nukkua pidempään.

18. Käyn ratsastamassa Suomessa ja yritän, etten niin paljon tipu selästä.

19. Aloitan juoksemisen taas ja juoksen maratonin tai sitten pari kilsaa vaan.

20. En niin paljon pelkää asioita paitsi aluksi vähän aikaa, mutta sitten heti jo teen kaikkeni, etten enää.

Juna Turkuun

Moi turkulaiset!

Nyt muistin, että minullahan on tämä kotisivukin ja blogi. Tulen huomenna 15.3. sinne teidän kylille pyörimään eksyneenä puoli neljän aikaan. Tavoitteenani on olla Akateemisessa kirjakaupassa klo 16 haastateltavana ja sen jälkeen nimikirjoitan kirjoja ja tulen teidän selfieihin ja uniinkin.

Nähdään huomenna, ihanaa!

Tervetuloa uusille sivuilleni ystäväiseni!

Ei voi olla totta! On se. Minulla on ihan ikiomat kotisivut. Sinkkublogini tekstit ovat siirtyneet tänne ja samoin myös minä siinä sivussa. Kannattaakin olla aina varovainen, kun importtaa ja exporttaa asioita, kun ei tiedä, mitä kaikkea siinä siirtyykään ja minne.

Tästä eteenpäin täältä löytyy siis kaikki, mitä voi löytyä. Toki myös Instaani kannattaa seurata (@henriikkaronkkonen) sekä virallisia Face-sivujani (@henriikanblogi). Kovimmille stalkkereille suosittelen Instaani, sillä siellä tiedotan eniten ja muistutan itseänikin kaikista jutuista, joissa olen mukana.

Minä lähden nyt kiipeilemään ensimmäisen kerran koko tällä viikolla, kun en ole vielä yhtään ehtinyt aikaisemmin. Vai olenko? En muista enää. Hirmuisesti kiirettä pidellyt, mutta kivaa on ollut.

Joku jo kommentoikin, että mitä se Rönkkösen naama on ihan kaikkialla, onko pakko, eikö ole mitään muita haastateltavia, ihan ärsyttää. Aika mukava kuulla. Eikä tarvitse olla huolissaan, sillä tämä ei tähän lopu. Haastattelut jatkuvat ensi viikolla.

Rentouttavaa sunnuntaita ja kaikkea hyvää. <3

Huomioasia

Moikku!

Hei apua! Ei vaan. Kaikki hyvin.

Torstaina 8.3. olen Helsingin Akateemisessa klo 16.30 puhua höpöttämässä. Tule sinne, jos vaan. Laitan myös nimmaria kirjaan ja otan teidän kanssa selfieitä tosi mielelläni. Olisi ihan huippua nähdä pitkästä aikaa tai ekaa kertaa!

Mukavaa päivänjatkoa! Tänään jo ilmakin oli lämpimämpi, melkein helle.

Millainen Tinder on ulkomailla?

En tiedä. En käytä. Ei muuta.

No vähän jotain muutakin voin kirjoittaa.

Jostain kumman syystä täällä Amerikan New Yorkin Brooklynissa ihan pitää muistuttaa itseään, ettei oikeasti asu täällä. Kävelen kaduilla kuin ne olisivat minun kotihoodejani, vaikka lähdenkin aina väärään suuntaan joka paikasta ja yritän vahingossa ostaa pikkuhousuja rautakaupasta mutta sitten opinkin, että apteekissa niitä myydään.

Eilen oli hiki +23 astetta, täydellinen fantasiakesäpäivä. Tänään on suomalainen kesäpäivä +8. Lakkasin kynnet sormista. Lähikahvilastani saa kahvin kauramaidolla, en voi uskoa, mutta pakkohan se on. Olen sekaisin onnesta. Yleensä menenkin sekaisin aika pienistä asioista. Suurista asioista enemmänkin räjähdän seinille, ja se on vähän jo vaarallista. On turvallisempaa iloita kauramaidosta ja apteekin pikkuhousuista ja kynsilakoista.

Toissapäivänä meinasin jo hieman poksahtaa, kun menin hissillä serkkuni kotirakennuksen kattoterassille juomaan punaviiniä ja puhumaan syvällisiä asioita hänen kanssaan. Oli niin upea kokemus. Semmoisten kokemusten jälkeen pitää aina vähän kursia itseään kokoon, että voi vastaanottaa lisää jotain vastaavaa. Muuten nahka repeää.

Iloitsen hirveästi siitä, että on olemassa elämä, joka on minun eikä kenenkään muun. Tässä se nyt on.

Henkilön Henriikka Rönkkönen (@henriikkaronkkonen) jakama julkaisu Helmi 22, 2018 kello 8.29 PST

Elämän jännitysmomenteista

Halusin vain tulla kertomaan kaikille, jotka jännittävät matkustamista ja elämää muutenkin, että niin minäkin.

Se on ihan normaalia. Kun uusia asioita tapahtuu ja ympäristö muuttuu, voi kroppa mennä hetkellisesti tilttiin. Ei ehkä tule uni niin hyvin tai vatsa ei toimi tuttavallisesti. Minulle usein tapahtuvat ne ja vähän muutakin.

Vaikka jännitys onkin usein monella tavalla positiivista, menetän silti hippusen kontrollia omaan kehooni. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että poikkeuksetta melkein aina saan ulkomailla paniikkikohtauksen tai parikin. Suomessa ei enää useinkaan tule, mutta joskus saattaa sielläkin.

Tänne New Yorkiin kun matkustin, jo alkoi tuttu mukava kohtaus hiipiä kehooni. Se tuli jo itse asiassa Ruotsissa. Pitkä lento oli edessä, jonotettiin koneeseen. Sitä ennen Ruotsin viranomainen haastatteli jokaisen uuden matkustajan paitsi jos oli amerikkalainen. Ihan tuntui, että taju lähtee enkä osaa vastata yhteenkään kysymykseen ja joudun verhon taakse kuulusteltavaksi. Mikään ei onneksi lähtenyt ja kaikki meni hyvin, vaikka en osannutkaan vastata kysymyksiin kauhean hyvin paitsi, että "I don't know".

Viimeksi tuli kohtaus määmatkalla Thaimaassa. Oli kuuma ja nälkä ja vierasta kaikkialla. Se riitti.

Mutta niistä onneksi selviää ja aina ajattelen, että paniikkikohtaustunne kestää koko reissun mittakaavassa vain niin vähän, ettei sen takia kannata jättää lähtemättä ja kokematta. Pelko on ihan terve tunne mutta usein vähän turha.

Siksi muistutan nyt kun muistan, että kannattaa mennä vaikka epärohkeasti pelkoja päin. Ihan vaikka yksi pienen pieni askel kerrallaan. Ei tarvitse heti ehtiä määränpäähän, mikä se sitten kenelläkin on. Voi olla ihmissuhdeasia, voi olla matka maailman ympäri tai lähikauppaan, voi olla keskustelunaloitus lähimmäisen kanssa. On aina parempi ottaa se askel nyt kuin tuskailla, että matka on niin pitkä, ettei sille kannata edes lähteä. Aina kannattaa.

Me kaikki jännitetään jotakin. Meillä on erilaiset tavoitteet ja haaveet saavutuksista ja uskalluksista. Siksi ei niin paljon kannata verrata omia rohkeuden askeleita muiden vastaaviin. Sillä vaikka tämä elämä enimmäkseen onkin joukkuelaji, on tärkeää keskittyä myös yksilösuoritukseen. Se on taas jokaiselle ihan älyttömän erilainen.

Ja silleen se on just hyväkin.

Rohkeutta viikkoon!

Terveisiä New Yorkista

Terveisiä täältä maailman New Yorkin Brooklynista serkkuni luota!

Pääsin turvallisesti perille halpalentoyhtiön lentokoneilla. Ihan hyvin pysyi ilmassa nämäkin, vaikka ajattelin, että tuskin, kun on niin edullisia. Katsoin kolme elokuvaa ilman kuulokkeita, koska ne olisivat maksaneet rahaa. Luulen, että yksi elokuvista oli musikaali, mikä teki katselukokemuksesta erikoisen.

Jo Suomen lentokentällä rupesi kakattamaan. Boarding oli alkamassa ja ihmisiä hirveästi jokaisessa paikassa. Minä tungin ihmismassan läpi vessaan, jossa soi linnunlaulu ja ulostamisen äänet. Tuli sellainen kakka, etten ollut varma, milloin se alkaa ja milloin loppuu. Semmoinen lämmin, pehmeä ja notkea krapulakakka vaikkei ollut krapulaa. Istuin pöntöllä ja mietin, että hajusta päätellen nyt kakkaan. Jossain vaiheessa oli sitten vaan pakko laittaa käsi papereineen väliin ja toivoa, että kakka on loppunut. Oli se. Kun astuin ulos vessasta, ihmettelin, että Narniaanko saavuin. Missään ei ollut ristinsielua. Paskantamiseni aikana koko se jumalaton lössi oli ehtinyt siirtyä koneeseen. Vain lentoemäntä seisoi portilla ja odotti minua. Juoksin äkkiä sinne ja mietin, että herranjumala, kauan olinkaan istunut pöntöllä.

Tänään kävin kävelyllä ja voi että, kun ihan itku tuli. Viimeksi olin Yhdysvalloissa 2012-13 ja silloin oli kaikin puolin moni asia vaikeaa. Kävin läpi juttuloita, helvetillistä suossa tarpomista ja selviytymistä olivat päivät. Ja nyt sitten olen täällä taas hirvittävän paljon rohkeampana ja sisäisesti jykevämpänä. Se onkin elämässä aika erikoista, kun ihon ulkopuolella juuri mikään ei ole muuttunut mutta sisäpuolella paljonkin. Iho piilottelee paljon kummallisia salaisuuksia. Onneksi on iho.

Mukavaa viikonloppua!

Parisataa sanaa luopumisesta

Suurin osa tietääkin, että menetin viime vuonna molemmat koirani. Suru on vähentynyt, muuttunut ikäväksi. Huoli siitä, miten pystyy tarjoamaan rakkaalle lemmikille parhaan mahdollisen elämän, haihtuu koko ajan kauemmas, koska enää ei tarvitse eikä pysty vaikka haluaisikin. Se on antanut tilaa helpotukselle. Yhtäkkiä voikin ihan villisti suunnitella, miten pystyy tarjoamaan itselle parhaan mahdollisen elämän. En ole tottunut tällaiseen. Itseäkö tässä pitäisi nyt ajatella. Sairasta.

Kaikki onkin lähtenyt lapasesta. Olen mennyt sekaisin.

Kolmena päivänä olen istunut lounasravintolassa läppärini kanssa, syönyt oikein maukasta ruokaa ja tehnyt kirjoitushommia ainakin neljä tuntia putkeen. Tänään käänsin Mielikuvituspoikaystävästä pätkiä: ”Man freaks out and starts to bang into the vagina even harder until his balls are bleeding.” Järkytyn joka kerta vihaiseksi asti, että kuka tällaista kirjoittaa ei saatana. Mutta ei se mitään, sillä en ole yhtään kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että olen pois kotoa. Sairasta.

Ruokakaupassa en enää kierrä lemmikkihyllyn ohi. Sairasta. (Minulla kyllä saattanee olla edelleenkin kaapit täynnä koiranruokaa, koska en ole pystynyt antamaan niitä pois, mutta ei puututa nyt siihen. Olen maistanut kerran koiranruokanappulaa, jos sitä mietitte nyt. Ette varmaan miettineet.)

Lisäksi kotona olen jättänyt kirjoja lattialle ja läppärinkin. Yhden viikon ne olivat keskellä mattoa ihan vaan, koska mä voin. Sairasta irstailua.

Siinä se olikin. Pelkkää itsekästä sekoilua tämä elämäni nykyään. Mitä tästä vielä tuleekaan?

Pieniä uutisia suurelta Henriikalta

Terveisiä elämän keväästä! Täällä on talvi.

Täytin tässä joskus about 144,5 tuntia sitten noin 34 vuotta. Ei tunnu missään. Olen kuitenkin vielä siinä iässä, että kun oikein venyttelen ja ryhdistäydyn, kasvan pituutta. Tulee sekin ikä vielä, kun maa alkaa kutsua kehoani ja kasvukäyräni kääntyy laskuun. En ole vielä alkanut lyhentyä. Aloitan sen hommelin vasta eläkkeellä.

Kuten rakkaimmat stalkkerini jo tietävätkin, allekirjoitin toissapäivänä sopimuksen kirjallisuusagentin kanssa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kyseinen agentti yrittää myydä kirjaani ulkomaisille kustantamoille. Voi toki olla, ettei ketään kiinnosta, mutta ajattelin silti riemuita jo kaikesta. Muutenkin aina riemuitsen asioita, joita ei ole tapahtunut. Näin pystyn kokemaan enemmän yhden elämän aikana. Yhdeksän vuoden sinkkuelämäni aikana olen ollut parisuhteessa jo kymmeniä kertoja, vaikka kukaan tapaamistani miehistä ei sitä tiedä.

Bikinirajatapaus-kirjastani on tulossa tässä helmikuun aikana ennakkotilausmahdollisuus. Kirjan saa siis signeerauksella ja nopeimmat tarrallakin. Kaupoissa ja kotonanne kirja on viimeistään 8.3. Hui saatana! Minä olen paskahalvauksen kourissa yleensäkin ihan kaikesta mutta nyt vielä enemmän.

Usein välillä silloin tällöin aina mietin, että mitä järkeä on missään, kunnes muistan, että missäänhän ei ole mitään järkeä. Tämä tekee minut iloiseksi ja saa luottamaan elämään, koska se on niin randomia.

Erittäin epämääräistä viikonloppua kaikille!

Elämä on elämää

Moikku pitkästä aikaa eli taas!

Joku kyseli blogin Face-sivulla, että miten jakselen ja voisinko tehdä videon pitkästä aikaa.

Kiitos kysymästä, jakselen ihan hyvin. Elämä on edelleen ollut aika outoa, mutta on myös paljon hyvää tässä outoudessa niin kuin esimerkiksi vapaus, jota en kertakaikkiaan osaa vielä käyttää hyödyksi mitenkään. Voisin oikeastikin tehdä ihan mitä vaan ja missä vaan. Olen tästä uudesta mahdollisuudesta niin järkyttynyt, että istun kotona. Mutta uskon, että jo vuoden päästä uskallan poistua kotoa pitemmäksi aikaa kuin mitä koira kestää olla pissaamatta. Hiljaa hyvä tulee, sanoi Henriikka kun pieraisi hississä.

Voisin kyllä tehdä videon, mutta en ihan vielä. Käsikirjoituksen viimeinen vaihe lojuu pöydälläni ja lataan siihen kaikki paukut ja energiat. Tykkään nimittäin puskea täysillä yhteen suuntaan, ja sitten vasta jonnekin ihan muualle. Järjestelmällisyys ennen kaikkea. Palikat pitää laittaa peräkkäin tai päällekäin eikä mitenkään hujanhajan. Olisin hyvä armeijassa, ja joskus nuorena ihan olinkin menossa sinne, ja poliisikouluunkin ja palokuntaan. 90-luvun pöytätietokone raksutti aariaa, kun etsin pääsykoetilaisuuksia.

Armeijaan en hakenut, koska ajatus siitä, että on kuukautiset ja pitää olla viikko metsässä, epämiellytti minua liikaa. Ja onneksi poliisi- ja palokuntapääsykokeissa olisi pitänyt vetää niin monta leukaa, etten olisi pystynyt siihen.

Enhän minä olisi herranjumala pärjännyt missään edellä mainituista ammateista päivää pidempää. En pysty katsomaan edes fiktiivisestä ohjelmasta väkivaltaa enkä verta tai neuloja, puukkoja, pihtejä. Stranger things -sarja sai minut poraamaan puoleksi tunniksi, kun se ihana nuori kikkarapääpoika haki tanssiseuraa ja ne tytöt vaan nauroi sille. EI SAA NAURAA NIILLE, JOTKA USKALTAA!

Ei itkeminen ole pahasta ollenkaan vaan tosi hyvästä, mutta mieluummin en mene ammattiin, jossa en uskalla olla.

Mukavaa viikkoa kaikille! En edes tiedä, mikä päivä tänään on, mutta se mikä on, niin hyvää sitä!!

Elämä on kuolemaa

Moikka ja terve!

Monet seuraajani tietävätkin, että tämä kuukausi on ollut minulle kova. Menetin nimittäin toisen koirani Dadan kuolemalle. Tämä tapahtui heti määmatkani jälkeen. Sieluni sopukoissa tiesin kyllä koko reissun ajan, että näin tulee käymään. Dada oli voinut huonosti jo pitkään, kaikki alkoi Tipu-koirakaverin kuoleman jälkeen toukokuussa. Kun tulin reissusta, Dadasta oli elämä hiipunut jo pitkälle kauas.

Suru on ollut läsnä, ja se muuttaa muotoaan. Ensin oli lämmin suru, joka tuli sydämestäni ja sisältäni. Itkin luopumista ja itkin joka päivä. Nyt se on muuttunut kylmäksi suruksi, joka tulee harvemmin. Ihan kuin se tulisi ulkopuolelta minua. Alan ymmärtää, etten koskaan enää näe koiriani. Toissapäivänä istuin paikalla, jossa koirani aina nukkuivat, silittelin lattiaa ja itkin pääni turvonneeksi palloksi.

On tärkeää surra.

Olenkin ollut aika väsynyt. Itkemisen jälkeen nukuttaa niin hyvin. Turvonnut pallopääni keinutteli minut 11 tunnin unille.

Elämä muistuttaa koiristani vielä pitkään. Arki on niin kovin erilaista. En tiedä, mitä kuuluu tehdä aamuisin ja iltaisin, kun ei tarvitse viedä ketään pissalle ja kakalle. Olen ollut ilman koiraa viimeksi, kun olin viisivuotias. Tuntuu kuin puuttuisi raaja. Sellainen karvainen raaja, joka rakastaa ehdoitta ja on aina iloinen ja nuolee naamaa ja osaa ulostaa ja syödä.

Mutta kaikkeen tottuun.

Ja on jotain kivaakin minulla tulossa. Nimittäin toinen kirjani on kaupoissa maaliskuussa. Olen ollut viikko tolkulla paskahalvauksen kourissa, koska editoinnin viimeinen vaihe on meneillään ja sitten ei voi enää tehdä mitään. Siitäkin pitää luopua. Pitää uskaltaa laskea se tekstinperkele maailmalle. Tämmöiset hetket ovat hirvittävän jännittäviä. Ihan jopa oksettaa. En kuitenkaan viitsi oksentaa, koska en osaa enkä uskalla, ja söin juuri kokopitkän Subin enkä minä jaa Subejani kenenkään kanssa, edes vessanpöntön.

Elämä onkin aika erikoinen pläjäys. Ensin ei tapahdu mitään, ja sitten kun vihdoin alkaa tapahtua, niin ei meinaa loppua näkyä. Voin sanoa, että tänä vuonna tunteita on tunnettu. Onneksi tykkään itkemisestä, niin ei ole niin paha tämä minun elämäni ollut.

Kiitos teille kaikille siellä ja muuallakin, että olette täällä kanssani kokemassa elämän pläjäyksiä. Toivon kaikille hirveän paljon kaikkea hyvää kivoihin päiviin ja erityisen paljon hyvää epäkivoihin päiviin.

Pus.

Ennemmin tai myöhemmin kaikki loppuu

Kaikki hyvä ja paha loppuu aikanaan, jotta elämä voi olla taas vähän aikaa suht neutraalia, kunnes se tuntuu taas hyvältä tai pahalta. Se on tärkeää, että kaikki loppuu aikanaan eikä mikään ole ikuista.

Niin myös määmatkat loppuvat.

Eilen päätin käydä seikkailulla keskustassa. Katsoin kartasta, että sinne menee paikallinen bussi, ja halusin kokeilla sitä. Kun lähdin hotellihuoneelta, tuttu taksikuski kysyi, mihin menen ja kertoi sitten, että tuohon tienvarteen käy odottamaan ja bussi tulee. Se oli hyvä keskustelu, koska olisin mennyt aivan väärän tien varteen ilman häntä.

Siinä kadunkulmassa istuin ja katselin autoja. Toisesta suunnasta tuli sellainen ihana sininen paikallisbussi. Minä vilkutin sille ja huusin "Phuket town", ja kuski näytti peukkua ja minä näytin peukkua. Sitten vilkuttelimme toisillemme hymyillen.

10 minuutin kuluttua tuli minun bussini toisesta suunnasta, pysäytin sen laserkatseellani sekä kokovartaloheilumisella ja hyppäsin kyytiin. Rupesin heti ottamaan selfietä itsestäni. Hetken päästä päätin vielä varmistaa kaikilta muilta kanssamatkustajiltani eli yhdeltä, mihin olenkaan menossa, joten sanoin kuuluvasti "Phuket town". Kanssamatkustaja näytti järkyttyneeltä, siltä kuin katukoira olisi kussut hänen kookokseensa. Jo pian tajusin, että olin väärässä bussissa menossa väärään suuntaan.

Kun kanssamatkustaja oli pysäyttänyt lihaksillaan bussin, hyppäsin sieltä pois ja menin kadun toiselle puolelle. Siinä vaiheessa tajusin, että sekä minä että aikaisemmin jututtamani taksikuski luulimme molemmat, että minä tiedän, missä on Phuket town. Muuten hän olisi tarkentanut, että mene toiselle puolelle katua. Alan ymmärtää, että päässäni on salaisia karttoja, jotka eivät mätsää todellisuuden kanssa. Tämä ei haittaa minua, koska näin elämäni on aina yhtä seikkailua.

Myöskin tajusin, että se edellinen bussi oli tosiaan ottamassa minua kyytiin, mutta minä se vain istuin paikallani ja peukutin. Ihan kuin Tinder-treffeilläkin aina. Hymyilen ja peukutan, ja lähden sitten väärään suuntaan.

Tänään ja joka ikinen määmatka-aamu olen herännyt vahingossa kello kuudelta. Yleensä en tykkää heräillä aikaisin, mutta jos vahingossa käy tällainen, minkäs teet. Olenkin huomannut, että näissä aamuissa on jotain ihanaa, kun aamupalalla on vain pari hiljaista ihmistä, ja rannallakin. Kello 13.00 minusta tuntuu, että olen valmis jo nukkumaan. Ei siksi, että väsyttäisi vaan siksi, että olen tehnyt jo kaiken. Olen aika tehokas.

Yhtä asiaa en ole vielä tehnyt, ja se on pakkaaminen. Teen sen tänään illalla, kun valvon myöhään eli yhdeksään, jopa kymmeneen.

Koska olen koko loman ajan pitänyt ilmastointia +27 asteessa ja nukkunut tyytyväisenä yöpuvussani peiton alla, tajusin, että on pakko alkaa muistutella kehoa siitä, miltä tuntuu taas elää arkussa maan alla eli Suomen talvessa. Siksi eilen laitoin ilmastointia kylmemmälle, +26 asteeseen. Nyt paleltaa.

Silti kivaa tulla Suomeen. Siellä on Dada-koissu vielä hengissä vaikka ihan riutunut on hän elämäntaakasta ja ystäväkoissun kuolemasta. Myös ystävät ja perhe on hengissä. Se on paras joulun lahja.

Mutta koska minulle ei mikään riitä, toivon pukilta myös poikaystävää. Sellaista, jota voi pussailla paljon ja kaikkialle. Kiitos.

Määmatkailu on parasta

Moikka ja terveisiä määmatkalta Thaimaan Khao Lakista!

Odottelen juuri hotellihuoneessa ajan kulumista ja katselen sateista maisemaa. Tunnin päästä "Halvempi kuin hotellitaksi" tulee hakemaan minua ja vie Phuketiin. Siellä olen muutaman päivän ja sitten palaan Suomeen. Phuketista haluaisin ostaa yhden asian eli kaksi, ja ne ovat mango sekä uikkarit, joilla voi uida. Siis sellaiset kunnon merkkiuikkaribikinit, jotka eivät valahda nilkkoihin, kun potkaisen vauhtia Mäkelänrinteen uima-altaan seinästä. Liian moni uimari on jo nähnyt persevän vakoni ja häpykarvoituksen kasvualustan täysin yllättäen ja pyytämättä.

Tämä on nyt kolmas määmatkani ja aina tulen tänne Thaimaahan, koska on niin mukavaa täällä ja lämmintä. Ei tarvitse pitää villasukkia. Suomessa aina tarvitsee kesät ja talvet.

Olin uhkarohkea ja otin palasissa olevan läppärini reissuun mukaan. Kirjoitin täällä nimittäin toisen kirjani uusimman käsikirjoitusversion valmiiksi. Ei ole enää kauaa, kun se jo menee taittoon ja painoon ja mattoon. Hirveä tuskanhiki on ollut sen takia ja ripulin. On epämiellyttävää laskea paskaa paineella vessanpönttöön, jossa on aika paljon vettä siellä pohjalla. Tiedätte, mitä siitä seuraa. Katosta saa sitä paskaa rapsutella pois viikko tolkulla. Käsikirjoituksen kanssa vähän sama homma.

Ilokseni sain tietää pari päivää sitten, että apurahahakemukseni uutta läppäriä varten meni positiivisesti läpi valaisimien ja röntgensäteiden. En malta odottaa, miltä tuntuu, kun kaikki näppäimet toimivat ja tietokone on yksi kiinteä esine.

Parasta tässä määmatkailussa on ehdottomasti se, että voi kuunnella itseään ripulin lisäksi. Minusta on kerrassaan huikeaa huomata, miten jokaisella reissulla seikkailee eri Henriikka. Aina vaan itsevarmempi ja rohkeampi. Ensimmäisellä määmatkalla näin leppoisia painajaisia, joissa minua puukotettiin ja sisäelimiäni revittiin. Toisellakin vielä näin, mutta en enää tällä kolmannella.

Välillä tykkään kuunnella vanhoja biisejä, jotka joskus vielä vuosia sitten saivat minut räkäpallona itkemään vasten puhdasta ikkunaa, koska joku mies sitä ja toinen tätä, vaikka ei oikeasti mitään.

Nyt en ole miettinyt yhtäkään miestä vaikka olen runkannut suihkussa melkein joka päivä! Tuntuu niin hyvälle se runkkaaminen sekä se, että on olemassa muitakin salaisia riettauksia kuin miehet, kuten ranskalaiset ja majoneesi, olen niin heikkona niihin ja täällä lomalla lasken itseni irti ja vedän sitä valkoista tahnaa nieluuni ja yskin rasvaa sitten kolme tuntia ulos.

Elämä on parasta siihen asti, kunnes kuolee. Toivottavasti vanhana majoneesit rinnuksilla.

Mukavaa viikkoa teille kaikille, olette ihania, ja rohkeutta kaikille, jotka lähtevät määmatkoille, se ei ole välttämättä niin helppoa mutta todella palkitsevaa!

28 asiaa, joissa olen hyvä

Kirjoitin noin vuosi sitten tänne blogiini 24 asiaa, joissa olen hyvä. Koska huomenna alkaa kuulemma marraskuu, päätin tehdä uuden listan ihan vaan siksi, että kuulemma on se marraskuu jo, ja ihminen tarvitsee pimeisiin iltoihin valoa sisältäpäin.

Tässäpä siis 28 kohdan lista asioista, joissa olen hyvä.

1. Olen hyvä lukemaan aamuisin uutisten otsikot väärin.

2. Osaan herätä aikaisin sekä vahingossa että tahallani.

3. Olen hyvä ajattelemaan kuolemaa lentokoneessa koko lennon ajan.

4. Piereskely.

5. Stalkkaaminen.

6. Olen erinomainen uskomaan omia selityksiäni.

7. Muistan aina kuunnella toista.

8. Osaan olla katsomatta puhelintani aika paljon, kun olen muiden ihmisten seurassa.

9. Pääsen asioista hyvin yli, koska annan itselleni aikaa käsitellä niitä.

10. Osaan nähdä hyviä asioita kaikessa, vaikka olisinkin ihan tosi vittuuntunut.

11. Olen hyvä rakastamisessa ja anteeksiantamisessa.

12. Ilahdun, kun näen ruokaa.

13. Olen universumin paras hieroja.

14. Osaan antaa muiden olla sellaisia kuin he ovat.

15. Pakaralihasten jännittäminen vuorotellen musiikin tahtiin.

16. Yksin puhuminen yksin ollessa ihan jo hississäkin tulla tupsuttaa suusta tarinaa.

17. Osaan harjoitella käsilläseisontaa vuoden oppimatta sitä.

18. Pystyn aistimaan toisista ihmisistä enemmän kuin he tietävätkään.

19. Olen hyvä uskomaan romanttisen rakkauteen siitäkin huolimatta, että enimmäkseen kaikki yritykset menevät suohon.

20. Yksin oleminen.

21. Itseni hemmottelu esimerkiksi masturboinnilla ja hyvällä Netflix-sarjalla ja ruoalla.

22. Osaan tuntea kaikkia tunteita.

23. Lapsenvahtiminen.

24. Osaan olla tosi ihana.

25. Olen hyvä pitämään jouluvaloja ympäri vuoden ja kuuntelemaan joululauluja lokakuussa.

26. Osaan uida.

27. Olen hyvä olemaan ajoissa joka paikassa ja silloinkin, kun olen myöhässä, olen ajoissa.

28. Olen taitava elämään.


Noin. Tällä kertaa napsahti 28 kohdan lista yhdeltä istumalta ja kerran seisomalta. Tee sinäkin oma lista itsellesi.

Pus.

Elämänviisausvideo

Moikka ja erittäin kivaa sunnuntaita kaikille! Tänään yllätin itseni tekemällä videon ja ihan vahingossa siitä tuli niin elämänviisauksellinen että.

Määmatkavalmisteluiden tekeminen on parasta

En ole tehnyt yhtään mitään. Reissuun on vielä kuukausi.

No yhden tärkeän valmistelun olen tietysti tehnyt, mutta sehän on itsestäänselvyys. Olen säännöllisesti muistuttanut Suomeen jääviä ystäviäni ja tuttujani ja jopa tuntemattomiakin, että olen lähdössä kahden viikon lomalle ihan pian. Tätä valmistelua ei saa missään nimessä unohtaa. Muuten reissusta tulee ankea eikä siellä pysty nauttimaan mistään. Paras reissu on sellainen, josta muut ovat kateellisia. Edes vakuutus ei ole niin tärkeä, koska ei sillä tee mitään, ellei satu jotain. Mutta kateuden voimalla siivittää itsensä onnellisuuden transsiin todella helposti, ja paskastakin reissusta tulee kerrassaan ihana - ainakin jonkun toisen mielestä, ja se riittää.

Kohteenani on tuttuputtu Thaimaa, missä tavoitteeni on liikkua hotellihuoneesta meren rannalle ja lopulta veteen meduusan raiskaamaksi. En pidä heistä niin paljon. He tulevat näkymättömyysviittansa kanssa iholle asti ja yrittävät tuhota kaiken. Toisaalta ymmärrän kyllä. Jos joku tulisi täysin yllättäen ja pyytämättä kusemaan minun kotiini, minäkin hermostuisin.

Aion myös syödä paljon ja kaikkea, mitä vain tekee mieli. Ranskalaisia perunoita välipalaksi ja limsaa, jossa on vähintään desissä kolme kiloa sokeria ja muita piristeitä. Ehkä myös kirjoitan, mikäli läppärini säilyy ehjänä sinne asti. Tänään koneellani oli taas huono päivä eikä meinannut käynnistyä. Ehkä hänestä tuntuu kurjalta, kun hänen pohjansa on 95-prosenttisesti irti. Joudun kannattelemaan häntä esineiden päällä, koska hänen perseensä pörisee ja ylikuumenee hikiseksi. Minä ymmärrän häntäkin. En minäkään jaksaisi.

Tänään olen näemmä ymmärtäväisellä päällä. Oikein empaattinen ja mukava ihminen. Huomisesta ei tiedä kukaan.

Ihanan ymmärtäväistä viikkoa kaikille!

Kuulumisia

Hei,

Ostin pari viikkoa sitten uuden sängyn, joka on korkeampi kuin mikään muu asia tai esine asunnossani. Onneksi olen kiipeilijä, en pääsisi tänne muuten. Kirjoitan tätä kirjettä teille sänkyni päältä.

Sain kirjani muokatun käsikirjoituksen kustannustoimittajaltani takaisin. Olen hakannut sormiani näppäimistöön, päätäni seinään ja levottomia jalkojani yhteen kuin heinäsirkka. Dildostanikin loppui patteri. Minulla on ollut täällä siis yhden naisen orkesteri. Kun olen vanhentunut ja viisastunut tarpeeksi, siirryn Sörnäisten metroasemalle tienaamaan. Kikkaa on soiteltu.

En ole poistunut täältä sängyn huipulta kertaakaan. Suutani kuivaa, hirveä jano ja nälkä, vähän pissattaakin. Ilma on täällä ylhäällä raikkaampaa ja ohuempaa. Joskus koirani pieru eksyy tänne yläilmoihin ja muistuttaa aikaisemmasta, maallisesta elämästäni.

Koirani on ottanut asuntoni haltuunsa ja ruvennut ilmeisesti käyttämään kovia aineita.

Hammaslääkärin antamasta nukutusaineesta johtuva vieno sivukeno

Henkilön Henriikka Rönkkönen (@henriikkaronkkonen) jakama julkaisu 9. 10ta 2017 klo 8.13 PDT

Kaikkea hyvää sinne maan päälle.