Vaginat on tosiaankin vähän hassuja

Olen saanut ihan hirmuisen paljon yhteydenottoja ja viestejä ja seuraajia Juutuuppiinkin ainakin sata! Kiitos kaikille. Tuntuu tosi kivalle, jos joku saa jutuistani jotain itselleen.

En olisi ikinä uskonut, että vaginapieru on se, joka räjäyttää pankin, mutta toisaalta vaginat on semmoisia, että ne räjäyttelee ja hallitsee maailmaa. Eikä niistä voi koskaan tietää.

Kerrankin, kun nukuin alasti, niin yön aikana sängystäni oli kadonnut nenäliina enkä keksinyt mitään muuta selitystä sille, minne se olisi voinut hävitä kuin vaginaan. Sen jälkeen olen aina nukkunut kireät alushousut päällä, ettei vaan yön aikana häviä verhot, matot ja peitot ja kaikki. Onhan se kuitenkin reikä ja reikiin voi aina hävitä asioita.

Tai toisenkin kerran, kun oli joogaamassa 30 muun ihmisen kanssa ja siinä lettu levällään oltiin jalat vasten kattoa, ja minä olin vähän liian rennosti, niin se reikäpirulainen imaisi ilmaa sisälleen ja oli silleen, että kuules emäntä. Kun sä vaihdat asentoa, täältä törisee isosti etkä sä voi sille mitään. Sen jälkeen en ole ollut enää ihan niin lettu levällään joogassa ja myöskin on ollut vähän vaikeaa keskittyä namastelemaan, kun ei ole voinut tietää, mitä vagina keksii seuraavaksi. Joten siirryin pilatekseen.

Tai kolmannenkin kerran, kun harrastan seksiä ehkä noin kerran vuodessa ja sen kerran, kun harrastan, se on vaginalle niin hirveä shokki, että seuraavan kuukauden ajan jalkoväli kutisee niin maan perkeleesti, ettei kundia voi nähdä, koska shokkipillu. Siellä on hiiva, rabies, musta surma ja sellainen hirmumyrsky, että jotain epämääräistä vuotoa roiskuu pitkin häpykarvoja. Eikä sellaista ole helppoa alkaa kuvailemaan miehelle, kun sen käsi hipoo reisiä. Että sä et halua nähdä sitä etkä koskea sinne.

Koska jos miehelle puhuu vuotavasta verisestä hiivaisesta reiästä, se ei nuku kolmeen kuukauteen.

Mutta semmoisia on vaginat.

Melkeinsaamista

Sä heräät aamulla ja sun blogitilastoihin on tullu ihan jäätävän kokonen tolppa ja sä oot siitä tosi ilonen, varsinki sen takia, että ainaki puolet niistä lukijoista on meinannu kuolla nauruun ja myöskin siitä syystä, että sä et oo nähny tolppia pystyssä viime aikoina millään elämän saralla ja tää tuntuu susta melkeinsaamiselta.

Kiitos kaikille! <3 <3 <3

Rupinen jörnikkä

Moi!

Edellisestä juoksumunasta tuli niin hieno, että heti piti yrittää uutta. Joten.

Yritin ihan tosissani juosta semmoista oikein isoa ja upeaa munaa tuolla kaupungilla, mutta tästähän tulikin ihan rupinen ja kuppainen lerpukka, jonka toinen kives on rusinan kokoinen ja toinen puuttuu kokonaan, koska eksyin.

 

Mutta arvatkaapa mitä!

Tuon pienen epämääräisen rusinan tuolla ylhäällä piti olla kives, mutta jos se onkin touhutippa, niin sittenhän tämä onkin ihan kivan näköinen muna! Minä vaan katselin sitä väärin päin, koska alunperin ajattelin, että munan pää on tuolla alhaalla, koska siellä on päätyreikäkin.

Eli nyt, kun olen tuijotellut sitä ihan uusin silmin, tykkään siitä aika paljonkin! Ja tulipahan myös juostua aika pitkästi. Se oli kyllä ihan hirveää.

Heippa!

Upea jörnikkä!

Katsokaapas tätä upeaa jörnikkää! Tein sen ihan itse!

Näin intterwebissä semmoisen jutun, että joku misukka juoksee peniksiä kartalle. Olihan sitä pakko sitten kokeilla. Mielestäni tämä on ihan nätti ensimmäiseksi munaksi. Juoksin sille sen päätyreiänkin, mutta ei se näy.

Tiedote mielikuvituspoikaystävälle

Ensinnäkin.

Koirallani Dadalla on nyt muutaman päivän ollut semmoinen aika ikävä äidillinen pesäntekomeininki päällä.

Nooh. Tuossa eräs aamu lauloin hiuksia pestessäni reippaan iloisesti Kings of Lionin Sex on fireä. Koirani meni siitä ihan sekaisin ja vessanmatosta tuli heti pesä.

Dada luuli, että tapan sen (mielikuvitus)pentuja suihkussa. Tällaista palautetta en olekaan vielä laulustani saanut. Yleensä se pysyy kuitenkin sellaisena "No vähän meni nuotin vierestä"-tyylisissä kepeissä lausahduksissa.

Eli. En osaa laulaa. Tiedoksi.

Toisekseen.

Kävin pelaamassa minigolfia. Löysin selkeästi lajini. Meitä pelasi yhteensä kuusi ja minä sain kaikkeista eniten pisteitä! Yli sata! Tarkalleen 101.

Eli. En osaa putata. Tiedoksi.

Ei muuta.

Paitsi, että näen märkiä unia Tinderistä ja treffeistä, joille en pääse, koska ei kukaan pyydä treffeille muuta kuin siellä typerässä Tinderissä, jota en saa.

Syyskuntoon 2014

Voihan kikkelis kokkelis.

Ensinnäkin. Syyskuun maratonia varten on aikaa treenata tasan kuukausi. Aloitin treenin eilen. Juoksin 40 minuutissa 5 km. Se oli niin hirveää tuskaa, että morjesta päivää. Tosin en odottanutkaan mitään muuta, sillä kesä on ollut kauhean kiva ja olen pääsääntöisesti vaan syönyt ja tissutellut menemään.

Toisekseen. Koska en jaksa juosta helteellä muutenkaan mihinkään, päätin aloittaa tipattoman elokuun. Olen ajatellut tämän niin, että jokainen viikonloppu, kun en maiskuttele aamuun asti, on sama kuin juoksisin 10 km. Joten kun en juo, ei tarvitse treenata niin paljoa.

Kolmannekseen. Juoksijoilla on yleensä hyvät perseet. Tavoitteeni maratonilla on kohdentaa silmät yhteen sellaiseen - oli se sitten miehen tai naisen - ja siinä sitten kauniin perseen imussa painaa maaliin asti. Tai ainakin muutama kilometri.

Jos selviän maratonista hengissä, niin selviän mistä vaan. Jos en selviä, niin hyvästi.

Ps. Venyttely on hirmu tärkeää, mutta myös erittäin vaikeaa toteuttaa, kun vuorotellen kaksi isoa kaveria tunkee karvaista persettään syliin, kun istuu maahan. Ja voi veljet, olisipa ne kaksi kaveria miehiä, mutta ei.

Namaste.

Naisetkin pieree

Moi!

Arvatkaa mitä? No.

Olin eilen Le Bonkin kattoterassilla hengailemassa kaverini kanssa. Sitten meidän seuraan tuli kolme itämääntietäjää eli miestä. Sitten yksi niistä oli vähän semmoinen ilkeämmän puoleinen kaveri. Tai sellainen suorasanainen, mutta ei niin ystävällisellä tavalla. Se esimerkiksi osoitteli naisia ja sanoi, että tuo on läski ja ruma. Ei sellainen ole kohteliasta eikä ystävällistä eikä kivaa.

Nooh.

Minä sanoin sille, että jos vielä yhdenkin kerran tuolla tavalla pahasti sanot, niin pieraisen sinua päin.

Se oli ihan hiljaa vähän aikaa ja pyöritteli päätään ja sanoi sitten, etteivät naiset piere ja hänen maailmassaan niiden kakka haisee ja näyttää ruusuilta ja vaahtokarkeilta.

Sitten minä olin ihan hiljaa, koska hämmennyin tuommoisesta omituisesta ajatuksesta, että naisen pitäisi olla joku himskatin kaunis ja tuoksuva koriste-esine, ja samalla minun pierustani tuli ujo eikä se uskaltanut tulla ulos, vaikka olisi ollut siinä kohtaa täydellinen paikka laskea ilmoille hiljainen tappaja.

Ja sitten siitä ujosta pierusta kasvoi iso pommi ja mahani oli tosi kipeä koko illan. Kun pääsin kotiin, makasin puolituntia sängyllä, kunnes se alkoi uskaltaa ulos kimakasti naristen. Koirakin säikähti sitä ääntä.

Mutta kyllä naisetkin pieree ja niiden peräreiästä tulee ties mitä paskaa ja joskus ihan niinkin voimalla, että sitä pitää pyyhkiä suihkuverhosta pois. Tiedoksi vaan.

Koska en saa ladattua Tinderiä puhelimeeni

Kaunis ja upea 30-vuotias sinkkunainen etsii energistä, leikkisää, hirmu herttaista ja ihanaa miestä tositarkoituksella. Toivottavasti et ole allerginen koirille, mutta jos olet, kuvailethan tarkasti, kummasta päästä turpoat enempi.

Omat mitat: 166,5 cm, 54 kg, A-kuppi, aika iso perse, sentin mittainen häpykarvoitus (korjattavissa) ja pari pitkää nännikarvaa. Tykkään kynsilakoista ja tarroista ja juoksemisesta ja uimisesta ja sanoista ja rakkaudesta.

Ps. Olen jo lähes neitsyt. Jos saat minut nauramaan, niin saat neitsyydenkin ottaa. Se on sillon ment ty bee.

Rakkaudella,
Henriikka

Eläppä hetkessä hei!

Olen useasti miettinyt, miten ihmeessä sitä muistaa nauttia jokaisesta päivästä.

Miten aamulla, kun unenpöpperössä raapii toisella kädellä rähmää silmästä ja toisella koiran oksennusta matosta, voi muistaa, että hei kuule eläppä hetkessä. Että älä närkästy tällaisesta aamusta. Älä hermostu, jos tulee kiire töihin. Jos unohdat ostaa kaupasta juuri sitä, mitä lähdit sieltä hakemaan. Jos naapuri on töykeä. Jos suunnitelmat muuttuvat. Jos rahat ovat loppu. Jos kahvi kaatuu syliin. Jos kaikki on tahmeaa. 

Sillä kuitenkin fakta on se, että tämä kaikki saattaa päättyä tänään. Yksi väärä askel ja elämä oli siinä. Boom.

Mutta sitten näin Facebookin uutisvirrassani tämän lainauksen.

Harry, I’m going to let you in on a little secret. Every day, once a day, give yourself a present. Don’t plan it, don’t wait for it, just let it happen. It could be a new shirt at the men's store, a catnap in your office chair or two cups of good hot black coffee. (Twin Peaks)

Miten yksinkertaista ja täydellistä! Joka päivä, joku pieni yllätys itselle. Olen ryhtynyt harjoittelemaan sitä. Keskityn oikeasti siihen hetkeen, kun palkinto on käsillä. Sillä kyse ei itse asiassa ole palkinnosta vaan siitä, että ymmärtää tekevänsä joka päivä niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.

Joinakin päivinä se on ollut juoksulenkki, joinakin kävely ja aika monena se, etten ota yhtäkään askelta lenkkeilymielessä. Joskus se on herkkukahvi. Joskus se, että istun koirapuistossa niin kauan, että minulla on kylmä, jotta koirat saisivat riekkua mahdollisimman paljon. Usein se on ollut se, että kömmin sänkyyn vaakatasoon ja soitan jollekin tärkeälle. Välillä se, että pidän puhelinta äänettömällä koko illan. Välillä käyn nukkumaan jo yhdeksältä ja välillä valvon myöhään.

Maailman parasta.

Tänään on siitä spesiaali päivä, että olen palkinnut itseni kahdesti. Toinen on tämä. Että kirjoitan blogiini, sillä rakastan sanoja ja niiden kanssa olemista.

Toiseen liittyy pieni tarina.

Sydämeni särkyi tosi rikki viime syksynä. Se hajosi yllättäen ja aavistamatta. Silloin ajattelin, että olin typerä, koska en osannut suojella sitä paremmin. Nyt ajattelen, että uskoin johonkin. Rakkauteen tai mihin ikinä. Johonkin hyvään.

Eikä sellaisessa ole mitään typerää.

Joka tapauksessa noin kuukausi sitten, kun oli kulunut abauttiarallaa tasan 10 kuukautta siitä hetkestä, kun itkin sydämen palasia yön yli vessanlattialla, seisoin ratikkapysäkillä ja mietin, miksi en voi unohtaa. Miksi sydämeni ei korjaannu. Mitä tässä pitäisi tehdä. Laittaa randomista ja coolisti vaan viestiä, että mitä kuuluu.

Mietin hetken ihan täristen, miten jännittävää se olisi. Laittaa viestiä. Odotella vastausta ja saada se sitten vihdoin. Ehkä. Tai olla saamatta. Kuitenkin ihan rennosti lähestyä. Olla oman elämänsä selviytyjä ja sankari. Coolisti.

Mietin jo mitä kirjoittaisin - ja silloin se iski.

En halunnutkaan tehdä sitä. En halunnut käydä läpi sitä, että odotan jännittyneenä viestiä, koska mitä sitten. Ei mitään. Olin ihan, että ohhoh! Mikäs tämä tämmöinen tunne on!

Tajusin yhtäkkiä, että sydämeni oli alkanut parantua. Se ei ollut unohtanut, mutta se ei myöskään ollut enää niin kipeä. Sydämeni oli oikeasti sitä mieltä, että anna olla. Vaikka järkeni jopa yritti vikitellä sitä kuiskuttelemalla vienosti, että kamoon ihan frendinä vaan, yks viesti vaan coolisti, sydämeni oli sitä mieltä, että njääh.

Joten sen kunniaksi, että selvisin sydänsurusta hengissä, halusin palkita itseni isosti ja varasin itselleni kahden viikon Thaimaan matkan. Isommat jutut vaativat isompia palkintoja.

Reissuun on tietenkin vielä aikaa puoli vuotta, ja tässä ehtii tulla vaikka mitä lakkoja ja muita vastaan. Mutta jos sinne asti selviän, minua ei edes haittaa, vaikka perille päästyäni sairastaisin kahden viikon turistiripulin. Jos istun kaksi viikkoa Thaimaassa paskalla, sen aion tehdä coolisti. Aion elää hetkessä, nauttia siitä, että käden ulottuvilla on vessapaperia ja palkita itseni pyyhkimällä.

Koska elämä on pieniä onnenhetkiä varten.

Myllerrykset elämässä on aina hyvästä

Tää on aina hyvä pitää mielessä. Itsekin sitä siellä pitelen, vaikka ei mitään muutoksia nyt just ole käsillä. Enemmänkin tässä mennään sellaisella "on kaikki niin kuin ennenkin"-meiningillä, kun makoilen äiteen luona yökkärissä (kohta toki väkisinpuen päivävaatteet, koska eihän nyt enää sovi yöpuvussa olla) ja kuuntelen huolestunutta monologia siitä, miten saan kylmästä kivilattiasta flunssan varpaiden kautta nenään, koska kuljen paljain jaloin. Mutta kiva välillä näinkin! Että on ihan tavallista ja arkista. 

Ps. Ilosaarirock oli ihana. Jenni Vartiainen ihana. Aurinko ihana. Järvivesi ihana. Joensuu ihana. Huutopaska oli ihana (se tuli minulta, ei kannata kysellä enempää). Kaikki oli niin ihanaa. Videomateriaaliakin löytyy, mutta sen sijaan, että olisin kuvannut festareita ja esiintyjiä, kuvasin omaa naamaani, joka ei sano mitään. Eli varsin käyttökelpoista tallennetta. Ei se mitään. 

Hirmu monen Youtube-tilaajan raja meni rikki!!

KIITOS!! :)

Tein tämmöisen ex tempore yllätysvideon. Paljastan yhen fantasioistani. (Se on se kohta, jossa puhun äänellä, jota ei kuule. Se yksi laulaja laulaa mulle tiesittekö: "Puhu äänellä, jonka kuulen. Sanoilla, jotka ymmärrän." No mä yritän.)


Huomenna meen Lahteen Summer upiin ja ens viikonloppuna Ilosaareen. Toivottavasti näen teijät kaikki, joita en näe, koska en tiiä, ketkä täällä blogissa käy, niin siellä! (Joku ainakin on löytänyt blogini googlaamalla "ripulia rinnuksille". Tervetuloa! Oot oikeassa paikassa.)

Lakkasin kynnetkin. Ne on festarikynnet. Ne on neon. Väriset. Moikka! -->