Nykyään, kun on Tinderit ja somet ja kaikki, niin tosi monelle käy sillä tavalla, että toinen ihminen tulee osaksi elämää ja sitten kappas vaan katoaa vähän niiku sanomatta sanaakaan tai ehkä jotain nihkeää vähäsen sanoo.
(Minä itse sanon suoraan aina. Se jännittää ja pelottaakin hieman, mutta mitä sitten. Minusta se on hirveän itsekästä oman pelon takia pitää toista maassa kontallaan penkkinä, kun ei itse halua liata housujaan.)
Minä ajattelen semmoisissa tilanteissa sillä tavalla, että.
Jos toisesta ei kuulu, hän ei ole ehkä kauhean kiinnostunut minusta enää. Varmistan asian vielä kysymällä, koska ei sovi olettaa kenestäkään mitään.
Olen saanut elämässäni vain kahdenlaisia vastauksia tähän kysymykseen. Toisenlaiset vastaukset ovat olleet sellaisia, ettei mies vastaa mitään. (Pahinta!) Toisenlaiset vastaukset ovat olleet niitä epämääräisiä nihkeitä, joissa ei sanota suoraan mitään.
Ehkä hän ei tiedä itsekään, mietin niissä tilanteissa.
Ja jos hän ei tiedä, en jää siihen enää odottelemaan. Häämekkokin likaantuu, kun liian kauan odottelee, koska jossain vaiheessa on pakko istua maahan vähän lepuuttelemaan jalkoja.
Sitten, kun siinä hengailen häämekossani ja pyörittelen päätäni, niin tuumaan seuraavanlaisesti.
Jos miehellä ei ole tarpeeksi ryhtiä sanoa asioita suoraan, niin kappas eihän semmoisen kanssa eläminen sujuisi minulta ollenkaan. Minä olen yksinkertainen ihminen. Minä tarvitsen yksinkertaiset ohjeet. Minä en ole kauhean hyvä telepatiassa.
Asiat ovat lopulta ihan hirveän yksinkertaisia. Me ihmiset vain teemme niistä monimutkaisia. Meidän tunteet, odotukset ja haaveet tekevät niistä monimutkaisia, ja se on ihan ok, normaalia ja tavallista. Ei pidä syyllistyä haaveista.
Voi tuntua aluksi hirveän surulliselta, että toinen vain katoaa, vaikka siinähän se on onlinessä koko ajan. Saa itkeä ja olla pettynyt ja vihainen. Mutta sitten, kun on ne tehnyt, voi ajatella, että herranjestas taisin yrittää lämmittää omia näppejäni rikkinäisellä lapasella.
Se on nimittäin ihan 100 % varma asia, että on olemassa ehjiäkin tumppuja, jotka lämmittää paljon ja sopii vielä aika kivasti se hääpuvunkin kanssa sävysävyyn.
Ja kun sellaisen tumpun vetää käteen, niin miten lämmittää mieltä se, että ne aikaisemmat olivatkin ihan epämukavia.
Koska ilman sitä kylmää kokemusta ei ymmärtäisi ollenkaan, miten hyvältä tuntuu, kun ei enää palele.
(Minä itse sanon suoraan aina. Se jännittää ja pelottaakin hieman, mutta mitä sitten. Minusta se on hirveän itsekästä oman pelon takia pitää toista maassa kontallaan penkkinä, kun ei itse halua liata housujaan.)
Minä ajattelen semmoisissa tilanteissa sillä tavalla, että.
Jos toisesta ei kuulu, hän ei ole ehkä kauhean kiinnostunut minusta enää. Varmistan asian vielä kysymällä, koska ei sovi olettaa kenestäkään mitään.
Olen saanut elämässäni vain kahdenlaisia vastauksia tähän kysymykseen. Toisenlaiset vastaukset ovat olleet sellaisia, ettei mies vastaa mitään. (Pahinta!) Toisenlaiset vastaukset ovat olleet niitä epämääräisiä nihkeitä, joissa ei sanota suoraan mitään.
Ehkä hän ei tiedä itsekään, mietin niissä tilanteissa.
Ja jos hän ei tiedä, en jää siihen enää odottelemaan. Häämekkokin likaantuu, kun liian kauan odottelee, koska jossain vaiheessa on pakko istua maahan vähän lepuuttelemaan jalkoja.
Sitten, kun siinä hengailen häämekossani ja pyörittelen päätäni, niin tuumaan seuraavanlaisesti.
Jos miehellä ei ole tarpeeksi ryhtiä sanoa asioita suoraan, niin kappas eihän semmoisen kanssa eläminen sujuisi minulta ollenkaan. Minä olen yksinkertainen ihminen. Minä tarvitsen yksinkertaiset ohjeet. Minä en ole kauhean hyvä telepatiassa.
Asiat ovat lopulta ihan hirveän yksinkertaisia. Me ihmiset vain teemme niistä monimutkaisia. Meidän tunteet, odotukset ja haaveet tekevät niistä monimutkaisia, ja se on ihan ok, normaalia ja tavallista. Ei pidä syyllistyä haaveista.
Voi tuntua aluksi hirveän surulliselta, että toinen vain katoaa, vaikka siinähän se on onlinessä koko ajan. Saa itkeä ja olla pettynyt ja vihainen. Mutta sitten, kun on ne tehnyt, voi ajatella, että herranjestas taisin yrittää lämmittää omia näppejäni rikkinäisellä lapasella.
Se on nimittäin ihan 100 % varma asia, että on olemassa ehjiäkin tumppuja, jotka lämmittää paljon ja sopii vielä aika kivasti se hääpuvunkin kanssa sävysävyyn.
Ja kun sellaisen tumpun vetää käteen, niin miten lämmittää mieltä se, että ne aikaisemmat olivatkin ihan epämukavia.
Koska ilman sitä kylmää kokemusta ei ymmärtäisi ollenkaan, miten hyvältä tuntuu, kun ei enää palele.