Terveisiä burn outista!
Sillä tavalla pääsi käymään, että pitkään kestänyt stressi ja siitä aiheutunut mahakipu pukkasivat päälle semmoisen uupumuksen, etten päässyt sängystä ylös perjantaina. Olo oli samanlainen kuin keho olisi puhissut 40 asteen kuumeessa, vaikkei minulla ollut edes lämpöä. Tämä on ensimmäinen päivä, kun pystyn avaamaan tietokoneen ja katselemaan tätä ruutua.
Kaikkea sitä elämässä tuleekin vastaan. Varsinkin silloin, kun vähiten odottelee. Kaikki merkit toki olivat läsnä, mutta enhän minä niitä kuunnellut.
Viikonloppu meni ihan sumussa ja olin varma, että nyt se hulluus iski. Mieli kun on semmoinen seppä, että se alkaa takoa kahta kauheammin juuri silloin kuin ei missään nimessä pitäisi. Ajattelin, että seuraava postaukseni on epämääräinen selfie, kun makaan paniikkikohtausten kuorissa nippusiteissä sairaalasängyssä. Koirani huostaanotetaan ja valkotakkiset ihmiset leikkaavat aivoistani puolet pois, jotta vähän rauhoittuisin.
Mitään en juuri olekaan saanut tehtyä, mutta kiipeilystä en ole luopunut. Se on pitänyt pään kasassa. Se hetki on nimittäin täydellinen, kun oma ähinä kuulostaa viiden tähden pornoelokuvalta, kivekset ovat ihan siinä naamalla, hiki tirskuu silmistä ja suusta lentää voimakas kirosana: voi vitin vitti.
Vähällä selvisin tällä kertaa, vaikka ei tässä nyt kuivilla vieläkään olla. Kroppa ei ole vielä tajunnut, että nyt voi jo rentoutua ja vatsani pullottaa kuin siellä olisi viisi kiveä ja kolme koripalloa. En tajua, miten se voikin pömpsöttää niin valtaisana pallona. Mitä siellä on ja miten sen saa pois?
Ystävät ja työkaverit ovat olleet ihanasti tukena, ja tänään mielikin alkoi jo kirkastua ja hymyilyttääkin taas. Sekin hymyilyttää, että parin päivän aikana muutama blogini lukija on tullut juttelemaan tuosta noin vaan tuolla kaduilla ja mestoilla. Kiitos ihanat. Ette voineetkaan edes aavistaa, miten hyvään hetkeen tulitte. Itsestä kun tuntuu välillä, että on pelkkä märkä pieru ja sitten joku sanoo, että sä oot just hyvä tommosena märkänä pieruna, niin se jos mikä tuntuu hyvälle.
Onneksi kaikesta selviää, vaikkei siltä aina tunnukaan. Huh, elämä olet aikamoinen.
Pusuja kaikille ja erityisesti niille, jotka rämpivät suossa tällä hetkellä! Minä lupaan, että se helpottaa vielä.
Sillä tavalla pääsi käymään, että pitkään kestänyt stressi ja siitä aiheutunut mahakipu pukkasivat päälle semmoisen uupumuksen, etten päässyt sängystä ylös perjantaina. Olo oli samanlainen kuin keho olisi puhissut 40 asteen kuumeessa, vaikkei minulla ollut edes lämpöä. Tämä on ensimmäinen päivä, kun pystyn avaamaan tietokoneen ja katselemaan tätä ruutua.
Kaikkea sitä elämässä tuleekin vastaan. Varsinkin silloin, kun vähiten odottelee. Kaikki merkit toki olivat läsnä, mutta enhän minä niitä kuunnellut.
Viikonloppu meni ihan sumussa ja olin varma, että nyt se hulluus iski. Mieli kun on semmoinen seppä, että se alkaa takoa kahta kauheammin juuri silloin kuin ei missään nimessä pitäisi. Ajattelin, että seuraava postaukseni on epämääräinen selfie, kun makaan paniikkikohtausten kuorissa nippusiteissä sairaalasängyssä. Koirani huostaanotetaan ja valkotakkiset ihmiset leikkaavat aivoistani puolet pois, jotta vähän rauhoittuisin.
Mitään en juuri olekaan saanut tehtyä, mutta kiipeilystä en ole luopunut. Se on pitänyt pään kasassa. Se hetki on nimittäin täydellinen, kun oma ähinä kuulostaa viiden tähden pornoelokuvalta, kivekset ovat ihan siinä naamalla, hiki tirskuu silmistä ja suusta lentää voimakas kirosana: voi vitin vitti.
Vähällä selvisin tällä kertaa, vaikka ei tässä nyt kuivilla vieläkään olla. Kroppa ei ole vielä tajunnut, että nyt voi jo rentoutua ja vatsani pullottaa kuin siellä olisi viisi kiveä ja kolme koripalloa. En tajua, miten se voikin pömpsöttää niin valtaisana pallona. Mitä siellä on ja miten sen saa pois?
Ystävät ja työkaverit ovat olleet ihanasti tukena, ja tänään mielikin alkoi jo kirkastua ja hymyilyttääkin taas. Sekin hymyilyttää, että parin päivän aikana muutama blogini lukija on tullut juttelemaan tuosta noin vaan tuolla kaduilla ja mestoilla. Kiitos ihanat. Ette voineetkaan edes aavistaa, miten hyvään hetkeen tulitte. Itsestä kun tuntuu välillä, että on pelkkä märkä pieru ja sitten joku sanoo, että sä oot just hyvä tommosena märkänä pieruna, niin se jos mikä tuntuu hyvälle.
Onneksi kaikesta selviää, vaikkei siltä aina tunnukaan. Huh, elämä olet aikamoinen.
Pusuja kaikille ja erityisesti niille, jotka rämpivät suossa tällä hetkellä! Minä lupaan, että se helpottaa vielä.