Moi ja kivaa sunnuntaita!
Erästä lukijaani on painanut jo pitkään vakava ja tärkeä kysymys, joka kuuluu näin: "Miksi käyt vessassa ovi auki niin, että koirat voi tulla sisään?"
Kaikki alkoi siitä, kun olin pieni kuusivuotias lapsi vielä. Sisarukseni sanoivat leikispäissään, että vessanpönttömme pitää vetäessään välillä aivan hirveää örinää, ja minä en uskonut, koska se ei pitänyt paikkaansa.
Mutta vähän uskoin silti. Joten, kun kerran olin vessassa ja ovi oli lukossa ja vetäisin pöntön, örinä alkoi. Ehkä sisarukseni olivat oven takana örisemässä, ehkä keksin äänen päästäni, ehkä viemäri örisi, koska olin juuri pessyt kädet ja vesi valui sinne nopeasti, en muista. Mutta muistan sen, kun pakokauhun vallassa yritin saada vessanovea lukosta auki, mutta se ei oikein meinannut aueta.
Sen jälkeen tein kaikki tarpeet vessanovi hieman raollaan, jotta pääsin sieltä nopeasti pois örinän yllättäessä.
Kun menin kouluun seitsemänvuotiaana, istuin sielläkin pissalla ovi auki, ja eiköhän sinne vahingossa pamauttanut joku isompoluokkalainen. Se nolotti suuresti sekä minua pientä ykkösluokkalaista että sitä isompaa, joten sen jälkeen laitoin aina oven lukkoon - mutta avasin lukon ennen kuin vetäisin vessan.
Opin kuitenkin nopeasti, etteivät koulun vessat örisseet, joten pelko katosi.
Joskus teini-iässä luin Aku Ankkoja tai tarvittaessa vaikka hammastahnatuubin tuoteselostetta, jotta sain ulostettua.
Nykyään istun ovi auki, koska asun yksin ja voin puhua jollekin samalla. Jollekin, joka tykkää kuunnella juttujani siinä vastapäätä eikä välitä, vaikka paska haisee. Jollekin, joka vähän säikähtää, kun pieru yrittää halkaista vessan posliinia. Jollekin, joka sen äänen kuultuaan tuijottaa örisevää pönttöä yhtä jännittyneenä kuin minä pienenä. Sellaiset tyypit on harvassa.
Niin siksi.
Erästä lukijaani on painanut jo pitkään vakava ja tärkeä kysymys, joka kuuluu näin: "Miksi käyt vessassa ovi auki niin, että koirat voi tulla sisään?"
Kaikki alkoi siitä, kun olin pieni kuusivuotias lapsi vielä. Sisarukseni sanoivat leikispäissään, että vessanpönttömme pitää vetäessään välillä aivan hirveää örinää, ja minä en uskonut, koska se ei pitänyt paikkaansa.
Mutta vähän uskoin silti. Joten, kun kerran olin vessassa ja ovi oli lukossa ja vetäisin pöntön, örinä alkoi. Ehkä sisarukseni olivat oven takana örisemässä, ehkä keksin äänen päästäni, ehkä viemäri örisi, koska olin juuri pessyt kädet ja vesi valui sinne nopeasti, en muista. Mutta muistan sen, kun pakokauhun vallassa yritin saada vessanovea lukosta auki, mutta se ei oikein meinannut aueta.
Sen jälkeen tein kaikki tarpeet vessanovi hieman raollaan, jotta pääsin sieltä nopeasti pois örinän yllättäessä.
Kun menin kouluun seitsemänvuotiaana, istuin sielläkin pissalla ovi auki, ja eiköhän sinne vahingossa pamauttanut joku isompoluokkalainen. Se nolotti suuresti sekä minua pientä ykkösluokkalaista että sitä isompaa, joten sen jälkeen laitoin aina oven lukkoon - mutta avasin lukon ennen kuin vetäisin vessan.
Opin kuitenkin nopeasti, etteivät koulun vessat örisseet, joten pelko katosi.
Joskus teini-iässä luin Aku Ankkoja tai tarvittaessa vaikka hammastahnatuubin tuoteselostetta, jotta sain ulostettua.
Nykyään istun ovi auki, koska asun yksin ja voin puhua jollekin samalla. Jollekin, joka tykkää kuunnella juttujani siinä vastapäätä eikä välitä, vaikka paska haisee. Jollekin, joka vähän säikähtää, kun pieru yrittää halkaista vessan posliinia. Jollekin, joka sen äänen kuultuaan tuijottaa örisevää pönttöä yhtä jännittyneenä kuin minä pienenä. Sellaiset tyypit on harvassa.
Niin siksi.